Hei, me suunnistetaan!

”Hei, me suunnistetaan! – koko perheen sunnistustapahtumat ovat helppo tapa päästä kiinni suunnistusharrastukseen. Tapahtumat sopivat niin vasta-aloittaneille lapsille ja aikuisille kuin jo pidempään harrastaneille lapsille ja nuorille. Nuorten ratoja voivat hyödyntää kuntosuunnistuksena myös varttuneemmat suunnistajat”

 

Suunnistus on monipuolinen, edullinen ja sukupolvia yhdistävä koko perheen laji!

Me Espoon Suunnassa haluamme tukea liikunnallista elämäntapaa läpi elämän. Aloititpa suunnistuksen sitten, kouluikäisenä, ruuhkavuosien keskellä tai eläkevuosina löydät varmasti laajasta toiminnastamme jotakin juuri sinulle. Suunnistus on yksi harvoista lajeista, joissa sekä vanhemmat että lapset pystyvät osallistumaan samoihin tapahtumiin ja kohtaamaan samanlaisia haasteita sekä onnistumisen elämyksiä. Kuljettaessaan lasta kilpailuihin voi vanhempi osallistua myös itse harrastustoimintaan. Avoimissa sarjoissa ja kuntosuunnistustapahtumissa voi myös metsään lähteä yhdessä. Laatuaikaa parheen kesken luonnon helmassa – mikä sen parempaa?

Haluamme kehittää toimintaamme ja tarjota mahdollisuuden koke liikkumisen riemua koko perheelle. Yhdistämme eri kohderyhmille tarkoitettuja ratoja samoihin maastoihin ja ajankohtiin, jotta koko perhe pääsee liikkumaan yhdessä. Tavallisilla kuntorasteilla toki pääsee suunnistamaan koko perheen voimin, mutta haluamme tarjota vielä enemmän vaihtoehtoja suunnistuksesta innostuneille perheille. Lanseeraamme tapahtumiimme myös lasten kuntosuunnistuksen, jonka kautta kuka vain pääsee tutustumaan suunnistukseen sekä käytäntöihin tapahtumissa ja kisapaikoilla. Hei, me suunnistetaan! -tapahtumia voivat hyödyntää harjoituksena myös muiden seurojen jäsenet.

Tänä vuonna jatkamme Hei, me suunnistetaan!-tapahtumasarjan pilotointia. Tapahtumasarja joka on suunnattu koko perheelle, aina vauvasta vaariin. Tapahtumia järjestetään eri puolilla Espoota, Essun nuorten Pokaalijahtien yhteydessä.

 

Alustavasti kaudella 2024 Hei, me suunnistetaan!-tapahtumia järjestetään

 

Hei, me suunnistetaan!

 

Pokaalijahti Hei, me suunnistetaan!

   
  Hei, me suunnistetaan! Perherogaining