Ennakkotietoa kilpailusta

Varsinainen kilpailukutsu julkaistaan myöhemmin. Pysykää kuulolla!

 

Sarjat ja matkat

Lauantaina kilpaillaan keskimatkalla ja sunnuntailla pitkällä matkalla. Sarjat ja matkat ovat lauantain osalta nähtävissä täällä, sunnuntain matkat selviävät pian. Myös lapsille on omat sarjansa, H/D8RR – H/D14.

Tarjolla on myös molempina päivinä kuntosuunnistus, johon on kolme ratavaihtoehtoa.

 

Maasto

Kilpailumaastona toimii Viinakokkoin alue Vihdissä. Alue sijaitsee Vaakkoin ulkoilumaastosta pohjoiseen ja Majalammista länteen. Majalampien alue on tuttu esimerkiksi vuoden 2012 AM-kilpailuista, mutta Viinakokkoin alueella ei ole ennen kisattu. Alue on kilpailuja varten kartoitettu uudelleen, ja kisassa hyödynnetään mahdollisimman paljon uusia alueita.

Lauantain keskimatka suunnistetaan pääosin hyväkulkuisessa ja avoimessa havumetsässä, sisältäen sekä rinteitä että tasaisia alueita. Paikoitellen puusto on tiheämpää ja kilpailukeskuksen lähimaasto on vaikeakulkuisempaa, mutta näiden osuus kokonaismatkasta on pieni. Rasteja on paljon ja monet niistä löytyvät pienipiirteisistä rinteistä – sikäli kun löytyvät.

Sunnuntain maasto on hyvin monipuolinen. Löytyy kovapohjaista avokalliota sekä polkuja ja teitä juoksuvoimaisille, mutta vastapainoksi maastossa on myös soita, tiheikköjä, hakkuujätettä ja kohtuullisia korkeuserojakin. Ratojen laadinnassa on pyritty käyttämään mahdollisimman paljon maaston parhaita osia, mutta huonokulkuisia kohtiakin osuu kaikille radoille ainakin vähän. Lauantaista poiketen radat ovat pääosin vähärastisia ja tarjoavat useampia reitinvalintavaihtoehtoja.

Lasten radat pyörivät molempina päivinä avoimessa ja hyväkulkuisessa maastonosassa.

 

Lähdöt ja matkat lähtöihin

Sekä lauantaina että sunnuntaina lähtöjä on kolme: aikuisten + yli H/D16, lasten sekä kuntosuunnistuksen. Lauantaina matkat lähtöön ovat kaikilla noin 500m. Sunnuntaina aikuisten lähtöön on noin 1,8 km ja lasten lähtöön noin 500m

Kuntosuunnistuksen lähtö ja maali ovat eri paikassa kuin kilpailijoiden lähtö ja maali.

 

Kilpailukeskus, pysäköinti ja palvelut

Kilpailukeskus sijaitsee avoimella, peltomaisella alueella. Pysäköinti on välittömässä läheisyydessä. Kilpailukeskuksessa on WC-t, kahvio, grilli, suunnistustarvikekauppoja sekä muksula.

 

Tervetuloa mukaan eGamesiin!