JuJu 2014

Espoon Suunnan nuorten pääsiäisen harjoitusleirillä Latvian Rigassa käynnistettiin JuJu 2014 projekti. Projekti on Rangers ja eGroupJr harjoitusryhmille suunnattu yhteinen projekti, jonka tavoitteena on osallistua vuonna 2014 Nuorten Jukolaan ja Ungdomens 10Milaan mahdollisimman monella joukkueella ja menestyä kilpailuissa. Tärkeänä tavoitteena on niin ikään se, että kaikilla on kivaa ja että mahdollisimman moni harjoitusryhmäläinen on aktiivisesti mukana. Projektissa mukanaolo ei tarkoita automaattisesti joukkueeseen pääsyä, ja myös projektin ulkopuolelta voi päästä mukaan joukkueeseen.

Projektin esikuvana on JuJu 88 –projekti, joka vei EsSu:n edeltäjäseuran Reima 34:n Nuorten Jukolan voittoon vuonna 1988. Osa voittajajoukkueen jäsenistä – Saara Mahlamäki, Nelli Rimminen ja Astra Francke – ovatkin lupautuneet JuJu 2014 kummeiksi. Myös muita EsSulaisia – Virpi Palmen ja Juha Miettinen – on mukana kummeina.

JuJu 2014 virstanpylväinä matkalla toimivat luonnollisesti viestikilpailut: Kevätyönviesti, Finn-Spring, AOV, Ungdomens 10Mila, Nuorten Jukola sekä Nuorisoviesti. Matkan varrella meillä on paljon viestiaiheisia tapahtumia, kuten JuJu-leirejä, viestiharjoituksia, EsSu:n sisäisiä viestikilpailuja ja myöskin muuta mukavaa toimintaa. Harjoitusryhmäläiset suunnittelevat itse JuJu 2014 moton, logon ja muuta rekvisiittaa sekä myöskin dokumentoivat projektia. JuJu 2014 matkaa voivatkin seurata kaikki EsSulaiset sekä kotisivujen Nuoriso-osion JuJu 2014 sivuilta että EsSu:n Facebook-ryhmässä. Ensimmäisen kerran meitä näkee ”livenä” Finn-Spring –viestissä.

Kaikki essulaiset nuoria kannustamaan!

EsSu:n Nuorisojaos

Junnut

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.