Yhteisöllistä yksilöurheilua

Ajelin eräänä elokuisena iltana tyytyväisenä kotiin seuramme suunnistuskoulusta. Tyytyväisyyteen oli myös syytä, olinhan saanut viettää jälleen todellista laatuaikaa, yhteisen 1,5 tuntisen 7-vuotiaan poikani kanssa rakkaan harrastukseni parissa. Särön tähän tyytyväiseen olotilaani toi kuitenkin takapenkiltä tullut kysymys ja sitä seurannut keskustelu:

“Isi, olet aina sanonut, että parasta mitä olet suunnistuksesta saanut on kaverit.”
“Näin on, edelleenkin kaikki parhaat kaverini ovat suunnistuspiireistä, vaikka olen ollut poissa aktiivitoiminnasta kohta 10 vuotta.”
“Mutta enhän minä ole saanut suunnistuskoulusta vielä yhtään kaveria”

Tämä keskustelu herätti minut miettimään. Mitä enemmän asiaa ajattelin, sitä vakuuttuneempi olin siitä että poikani oli täysin oikeassa. Ymmärsin myös, ettei tämä johtunut mitenkään pojasta itsestään sen enempää kuin ryhmän ohjaajista. Tilanne vain yksinkertaisesti on sellainen, ettei suunnistuskoulun puitteissa ole mahdollista ryhmäytyä riittävästi ja löytää kokonaan uusia kavereita. Onhan ohjaajien ja opetuksen lähtökohtana (tai ainakin toiveena), että se 1,5 tuntia keskitytään harjoitukseen, ei muiden lasten kanssa höpöttämiseen. Meidän aikuisten, erityisesti itse suunnistukseen lajina ihastuneiden, on kuitenkin hyvä tiedostaa tosiasia, että 7-12 -vuotiaissa suunnistajanaluissa on hyvin harvassa ne, joille TÄRKEIN asia lajin harrastamiseen on aito rakkaus liikkua sateisessa ja mutaisessa metsässä kartan kanssa rasteja kiertämässä. Vaikka lajimme onkin viestejä lukuunottamatta yksilöurheilua, on yhteisöllisyys, ryhmäytyminen ja kaverit olennainen osa lasten ja nuorten lajiin sitoutumista. Sama muuten pätee myös toiminnassa mukana oleviin aikuisiin, yhdessä tekeminen on hauskaa ja palkitsevaa.

Ohjeena vanhemmille: Tukekaa lapsianne kaikin tavoin mukaan harrastukseen. Älkää tyytykö pelkkään suunnistuskouluun. EsSu tarjoaa ympärivuotista toimintaa ja harjoituksia, seuratkaa MyClubista tietoa tapahtumista ja tuokaa lapsenne mukaan myös salivuoroille ja muihin tapahtumiin. Lähtekää mukaan perheleireille, ne ovat loistava tapa tutustua uusiin ihmisiin. Käykää kesäisin myös kansallisissa kilpailuissa, EsSun leirissä riittää varmasti juttuseuraa niin junioreille kuin muillekin. Älkää pitäkö kiirettä kisapaikoilla vaan antakaa lapsille aikaa löytää uusia ystäviä. Ilmoittakaa lapsenne mukaan nuorisojaoksen järjestämille matkoille ja antakaa rohkeasti lapsille myös omaa tilaa niissä. Ja loistavana keinona, tulkaa itse mukaan toimintaan, kuntosuunnistajina, kilpailijoina, ohjaajina, valmentajina, seuratoimijoina tai muutoin vain aktiivisina vanhempina. Lupaan ettette tule katumaan vaan viihdytte itsekin. Tehkää suunnistuksesta koko perheen yhteinen harrastus.

Ohjeena lapsille ja nuorille: Olette kaikki ainutlaatuisia ja erityisiä, teille kaikille on paikka EsSun toiminnassa ja sieltä löytyy varmasti sopivia samanhenkisiä porukoita ihan jokaiselle. Pyytäkää vanhemmiltanne mahdollisuutta lähteä mukaan tapahtumiin ja muistakaa, että jokainen voi harrastaa lajia sillä aktiiviisuudella ja tasolla kuin itse haluaa. Toiset oppivat lajin nopeammin ja kehittyminen tapahtuu eri tahtiin, älkää siis pelätkö epäonnistumisia vaan ottakaa niistä opiksi ja ennenkaikkea nauttikaa lajista ja toiminnasta juuri siten kuin itse haluatte.

Ohjeena valmentajille, ohjaajille ja seuratoimijoille: Järjestäkää mahdollisimman paljon harjoituksia, tapahtumia ja toimintaa kaikille toiminnassa mukana oleville nuorille. Se on keino, jolla saamme seuraamme lisää innokkaita ja aktiivisia lapsia, nuoria ja vanhempia. Sillä tavoin teemme suunnistuksesta kiinnostavan harrastuksen ja pystymme pitämään dropoutin alhaisena.

Entä mitä sille tarinan alussa mainitulle pojalle nykyisin kuuluu? Viimeisen kuukauden aikana tämä 13-vuotias on viettänyt 3 kokonaista viikonloppua suunnistajakavereidensa seurassa, ensin EsSun nuorten yhteisellä kilpailumatkalla Nuorisoviestiin ja Oravatonniin, sitten Ruotsissa 25-mannassa ja viime viikonlopun seikkailemalla ympäri pääkaupunkiseutua eAdventuressa. Ensi viikonloppuna ohjelmassa on “vain” yhdet kilpailut, mutta sen jälkeen pääsee jälleen Kisakallioon leireilemään. Muutoin vapaa-aikaa hän viettää ympäri Suomea olevien suunnistuskavereiden seurassa, joko naamatusten tai somessa. Vaikka motivaatio ja into suunnistukseen on välillä ollut hänelläkin koetuksella, on kaveriporukka ollut se joka on hänet lajin parissa pitänyt. Tyytyväisyys on palannut myös omaan mieleeni, vaikka kisareissuilla ja leireillä pojallani onkin nykyisin omat porukkansa ja minua tarvitaan lähinnä “anna rahaa” tilanteissa.

Suosittelen lämpimästi kaikille lukijoille lähtemistä mukaan Suomen kannustavimman suunnistusseuran nuorisotoimintaan.

Erno