Nuorten kilpailut

Kilpailuihin osallistuminen on mukava osa suunnistamista, missä omia taitoja pääsee testaamaan. Suunnistuksia on tarjolla EsSun omasta Pokaalijahdista, alueen Kompassi-tapahtumiin ja kansallisiin suunnistuskilpailuihin. Tällä sivulla on tietoa niistä.

 

Espoon Suunnan Pokaalijahti

Pokaalijahdit on matalan kynnyksen kilpailusarja, jossa ratoja on juuri suunnistuksen aloittaneille sekä pidempään harrastaneille lapsille ja nuorille. Pokaalijahti toimii ensiaskeleena kohti kansallisia kilpailuja seuran harjoitusten jälkeen ja tarjoaa hyvän harjoitusmahdollisuuden ja kilpailun myös kokeneemmille nuorille.

Maastoon voi lähteä vanhemman tai huoltajan kanssa yhdessä tai suunnistusparin kanssa jolloin osallistutaan avoimeen sarjaan. Avoimissa sarjoissa ei lasketa pisteitä eikä niissä ole ikärajoitusta. Kaikki vähintään kolmeen Pokaalijahtiin osallistuneet palkitaan kauden lopussa pokaalilla.

 

Pistelasku:

Osakilpailun voittaja saa 100 pistettä. Seuraaviksi tulleet saavat 100 pistettä miinus aikaeroa vastaava vähennys, 1 min. = 1 piste. Keskeyttäneet ja hylätyt tulokset = 10 p. Yhteistuloksiin lasketaan 3 suurinta pistemäärää.

EsSun Pokaalijahti on EsSun sisäinen nuorten sarjakilpailu, jossa osallistumisoikeus on kaikilla seuran nuorilla ja osallistuminen on maksutonta. Koska kyseessä ovat harjoituskilpailut, ei osallistuminen näihin edellytä kilpailulisenssiä (poikkeuksena tapahtumat, jotka ovat samalla Kompassi-cupin osakilpailuja, joissa kilpasarjaan osallistuminen edellyttää lisenssiä).

 

SARJAT

Kilpasarjat:

Kilpasarjoissa suunnistetaan yksin ja niissä noudatetaan alla olevia ikärajoja (vuoden 2024 ikärajat).

Tyttöjen sarjat Poikien sarjat Syntymävuodet
D8RR H8RR 2016-
D10RR H10RR 2014-2015
D10 H10 2014-2015
D12TR H12TR 2012-2013
D12 H12 2012-2013
D14 H14 2010-2011
D16 H16 2008-2009
  • RR = rastireittirata: maastossa yhtenäinen nauha, jonka varrella rastit ovat. Reitin varrella on reitinvalinta- (oikaisu-) mahdollisuuksia, joita voi käyttää hyväkseen, nauhaa ei ole pakko seurata.
  • TR = tukireittirata: sama nauha kuin RR-radalla, mutta rastit eivät sijaitse aivan sen varrella. Nauhaa voi käyttää hyväkseen tai suunnistaa siitä välittämättä rastilta rastille.

Avoimet sarjat:

Avoimissa sarjoissa ei ole ikärajoitusta eikä niissä lasketa pisteitä. Radan saa valita sen mukaan mikä tuntuu itselle mukavimmalta. Radan saa kiertää myös suunnistuskaverin tai oman aikuisen kanssa. Pääasia, että suunnistus tuntuu kivalta ja turvalliselta.

RR Avoin rata on kilpailun rastireittirata ei ikärajoituksia
TR Avoin rata on kilpailun tukireittirata ei ikärajoituksia
10 Avoin rata on kilpailun 10-sarjan rata ei ikärajoituksia
12 Avoin rata on kilpailun 12-sarjan rata ei ikärajoituksia
14 Avoin rata on kilpailun 14-sarjan rata ei ikärajoituksia
16 Avoin rata on kilpailun 16-sarjan rata ei ikärajoituksia

 

Ilmoittautuminen tapahtumaan:

Kilpailukutsussa määritetään, onko ennakkoilmoittautuminen pakollinen vain ainoastaan toivottavaa.

 

Leimaustapa:

Kilpailussa käytetään Emit-leimausta. Jos omaa Emit-kilpailukorttia ei ole, maastoon voi lähteä ilman ajanottoa. Ilman ajanottoa suunnistavat saavat osallistumismerkinnän (yksi kiinnitys sarjan osallistumispalkintoon) ja 10 sarjapistettä. Suunnistuksen päätteeksi on aina ilmoittauduttava maalissa. Näin toimitaan, vaikka rata olisi kierretty ilman ajanottoa tai suoritus olisi päättynyt keskeytykseen.

 

Pokaalijahti 2024 osakilpailut

Kilpailukohtaiset lähdön aukioloajat näkyvät alla olevassa, maali sulkeutuu tunnin kuluttua lähdön sulkeutumisen jälkeen.

ti 29.4.2024 Olarinniitty / Steinerkoulu Tapahtumasivulle Tulokset Reittihärveli
ke 12.6.2024 Oittaa Tapahtumasivulle Tulokset Reittihärveli
ma 12.8.2024 Suna Tapahtumasivulle Tulokset Reittihärveli
su 25.8.2024 eGames Tapahtumasivulle Tulokset Reittihärveli
ma 16.9.2024 EsSun Maja Tapahtumasivulle Tulokset Reittihärveli

Linkki Pokaalijahdin 2024 yhteispisteisiin

Aiempien vuosien tuloksia:

Linkki Pokaalijahdin 2023 yhteispisteisiin   Lista jaettavista pokaaleista 2023

Linkki Pokaalijahdin 2022 yhteispisteisiin

Linkki Pokaalijahdin 2021 yhteispisteisiin

Alueelliset Kompassi-tapahtumat

Kompassi-tapahtumat ovat alueellisia kilpailuja, joiden kohderyhmä ovat alle 14-vuotiaat suunnistajat. Tapahtumassa on kilpasarjat H/D14 (kultakompassisarja), H/D12 (hopeakompassisarja) ja alle 10-vuotiaat (pronssikompassisarja) sekä ForFun sarjat, joissa ei kilpailla vaan tarjotaan suunnistuselämyksiä lajikokeilijoille, seikkailulähtöisille liikkujille sekä pienten lasten kanssa liikkuville perheille. Kompassi-tapahtumat ovat matalan kynnyksen tapahtumia, mutta silti jo monelta osin lähellä kansallisia kilpailuja. Kompassitapahtuman jälkeen kynnys lähteä kansallisiin kilpailuihin on toivottavasti matalampi. Seura maksaa nuoren suunnistajan osallistumismaksun.

Kompassi-cup 2022 yhteispisteet

Kompassi-cup 2021 yhteispisteet

 

Kansalliset suunnistuskilpailut ja seuran tuki niihin:

Varsinaisissa seuran ulkopuolisissa suunnistuskilpailuissa pääsee näkemään erilaisia maastoja kuin mitä oman seuran harjoituksissa on tarjolla. Varsinkin muutaman vuoden jälkeen omat harjoitusmaastomme alkavat olemaan tuttuja, ja kilpailut tuovat mukavaa vaihtelua.

Seura tukee suunnistuskoulun ja valmennusryhmien jäsenten (20 vuotta tai nuorempien) kilpailutoimintaa maksamalla osanottomaksun valittuihin henkilökohtaisiin kilpailuihin sekä viesteihin. Viesti-ilmoittautumiset avataan aina MyClubiin ja henkilökohtaisissa kilpailuissa IRMA-järjestelmässä voi valita nuorten kohdalla ”seura maksaa” valinnan. Tällöin osallistumismaksu menee seuran maksettavaksi.

Kilpailumaksujen lisäksi valittuihin kilpailuihin järjestetään yhteiskuljetus joka on nuorten osalta ilmainen. Näitä kilpailuja ovat Särkänniemisuunnistus sekä syksyllä Nuorisoviesti ja Oravatonni. Vuodesta riippuen myös Nuorten Jukolaan järjestetään yhteiskuljetus. Lisäksi teemme omakustanteiset yhteisretket Ruotsiin sekä Tiomilan nuorisoviestiin että Ungdomens 10Mila viestiin.

 

Henkilökohtaiset

  • Kompassi-cup (5 osakilpailua)
  • Kisakalliorastit (HD18 ja nuoremmat)
  • Särkänniemisuunnistus
  • Valtakunnallinen Kompassi-tapahtuma & INOV8-cupin finaali
  • eGames (H/D16 ja nuoremmat)
  • Oravatonni
  • AM-kisat
  • SM-kisat
  • Arvokilpailukatsastukset, katsastussarjat

Lasten ja nuorten viestit

  • Kompassi-viestit (2 kpl)
  • FinnSpring-viesti
  • Tiomilan nuorisoviesti (Ruotsi)
  • Ungdomens 10Mila (Ruotsi)
  • Nuorten Jukola
  • AM-viesti
  • SM-viesti
  • Nuorisoviesti

Henkilökohtaisissa kilpailuissa tuen määrä on ns. normaalina ilmoittautumisaikana tehdyn ilmoittautumisen hinta. Jälki-ilmoittautumisesta tuleva lisämaksu peritään jälkikäteen urheilijalta takaisin.

Mikäli olet ilmoittautunut kilpailuun ja sinulle tulee este, niin pyri perumaan ilmoittautuminen. Näin seuramme säästää varoja muuhun toimintaan.