Pokaalijahti Yhteistulokset 2019

Pokaalijahtikausi 2019 on nyt suunnistettu. Onnittelut kaikille osallistujille! Kolmeen tai useampaan osakilpailuun osallistumeet ja siten Pokaalin itselleen jahdanneet suunnistajat on merkitty taulukkoon. 

Jos suunnistaja on osallistunut kauden aikana useampaan kilpasarjaan, lopputuloksissa suunnistaja kirjataan siihen sarjaan, jossa hänellä on ollut eniten osallistumiskertoja. Niin pitkään kuin tilanne vielä voi elää, näkyy nimi jokaisen niiden sarjojen yhteispisteissä, joihin suunnistaja on kauden aikana osallistunut. Mikäli osallistumisisa on sekä kilpa- että saattajasarjoissa, näkyy nimi vain kilpasarjan yhteispisteluettelossa. Mikäli osallistumiskertoja on eri sarjoissa yhtä monta, katsotaan suunnistajan omaksi sarjaksi se, missä hänellä on suurin pistemäärä. Osallistumiskerta toisessa sarjassa lisää omaan sarjaan 10 pistettä. Toisen sarjan osallistumiskerrat on merkitty taulukkoon *:llä.

 

D8RR, H8RR, D10RR, H10RR, S-RR, D10, H10, S-10, D12TR, H12TR, S-TR, D12, H12, S-12, D14L, H14L, D14, H14, S-14, D16L, H16L, D16, H16

 

D8RR Nimi Jahtipisteet Osallistumiset 13.5. 12.6. 19.8. 1.9. 16.9.
1 Kankaanpää Miina 298.9 4 (pokaali) 98.9 97.9 100.0   100.0
2 Hiisilä Emma 296.2 5 (pokaali) 96.1 96.9 96.3 100.0 99.3
3 Hilasvuori Venla 295.1 5 (pokaali) 89.1 100.0 96.6 96.9 98.2
4 Pajula Susanna 289.1 3 (pokaali) 95.5 93.9 99.8    
5 Vanhanen Oona 288.8 4 (pokaali) 97.6   92.0 94.1 97.1
6 Martomaa Lilja 285.5 4 (pokaali) 100.0 84.7 96.7   88.8
7 Jaatinen Sini 281.8 5 (pokaali) 10.0* 10.0* 94.7 89.4 97.7
8 Sillanpää Enna 269.3 4 (pokaali) 10.0* 89.3 87.1   92.9
9 Lankila Verna 267.4 3 (pokaali) 91.6   83.7   92.1
10 Tuominen Noomi 266.7 4 (pokaali)   89.8 89.7 87.1 87.3
11 Tukiainen Aava 263.4 4 (pokaali) 91.4 80.0 80.6   91.4
12 Lavanti Aida 262.0 4 (pokaali) 10.0* 88.2 77.0   96.8
13 Solin Fanny 254.5 5 (pokaali) 10.0* 87.1 79.5 87.9 10.0*
14 Lyytikäinen Hilla 251.5 3 (pokaali)   86.0 77.1 88.5  
15 Suominen Susanna 191.7 2 95.7   96.0    
16 Lompolojärvi Helmi 113.0 5 (pokaali) 93.0 10.0* 10.0* 10.0* 10.0*
17 Solin Emma 101.6 4 (pokaali) 10.0* 81.6 10.0* 10.0*  
18 Salminen Eevi 92.3 2 10.0*   82.3    

Sivun alkuun

 

H8RR Nimi Jahtipisteet Osallistumiset 13.5. 12.6. 19.8. 1.9. 16.9.
1 Jantunen Olli 299.4 5 (pokaali) 100.0 100.0 96.7 89.8 99.4
2 Koistinen Tuomas 294.2 5 (pokaali) 94.7 10.0 96.3 100.0 97.9
3 Lötjönen Peetu 290.3 4 (pokaali) 97.5 92.8 100.0 92.4  
4 Ylä-tuuhonen Tarmo 287.0 4 (pokaali) 98.9 91.2 85.4   97.0
5 Holstila Unto 284.1 4 (pokaali) 10.0* 92.3 96.9 94.9  
6 Juutila Arttu 281.3 3 (pokaali)     99.4 86.9 94.9
7 Teuri Linus 275.5 4 (pokaali) 99.1   87.3 89.1 86.1
8 Koikkalainen Onni 235.7 4 (pokaali) 97.1   10.0* 91.8 46.8
9 Lötjönen Kaapo 115.9 4 (pokaali)   10.0* 10.0* 10.0* 95.9
10 Laininen Juuso 100.0 1         100.0
11 Matilainen Sakari 98.4 1         98.4
12 Suotula Eppu 97.5 1         97.5

Sivun alkuun

 

D10RR Nimi Jahtipisteet Osallistumiset 13.5. 12.6. 19.8. 1.9. 16.9.
1 Karelo Linnea 297.8 4 (pokaali)   98.0 100.0 89.2 99.8
2 Niemelä Hetta 297.3 4 (pokaali) 98.8   98.8 95.3 99.7
3 Mottram Belinda 293.7 4 (pokaali) 98.2 85.7 96.8   98.8
4 Niemi Minka 293.2 4 (pokaali) 98.2 93.7 97.2   97.8
5 Talvensaari Maia 157.6 3 (pokaali) 90.2   57.4   10.0*
6 Elovirta Aada 110.0 2     10.0   100.0
7 Grönberg Emma 100.0 1 100.0        
8 Talvensaari Laura 91.6 1 91.6        
9 Kriktilä Eevi 89.1 1         89.1

Sivun alkuun

 

H10RR Nimi Jahtipisteet Osallistumiset 13.5. 12.6. 19.8. 1.9. 16.9.
1 Pirilä Matias 298.2 5 (pokaali) 98.2 100.0 97.6 94.3 100.0
2 Sandberg Onni 293.3 4 (pokaali) 96.5   97.0 93.9 99.9
3 Rintanen Kasper 288.5 4 (pokaali) 96.0   93.2 91.3 99.3
4 Kinni Aaro 280.3 3 (pokaali) 96.6   85.3   98.4
5 Castren Urho 278.5 4 (pokaali) 10.0*   91.0 89.6 97.9
6 Johansson Patrik 206.3 3 (pokaali) 99.2 10.0*   97.1  
7 Tolkkinen Julian 198.2 2   98.2 100.0    
8 Kekarainen Urho 195.1 5 (pokaali) 10.0* 10.0* 91.4 93.7 10.0*
9 Haavisto Taavetti 191.4 2     92.2   99.2
10 Dean Rafael 181.8 2     85.8   96.0
11 Ilvonen Sisu 176.6 2 86.9 89.7      
12 Hakkarainen Jonne 115.3 4 (pokaali) 10.0* 10.0* 10.0*   95.3
13 Salonen Hugo 104.6 3 (pokaali)     84.6 10.0* 10.0*
14 Ovaska Eemeli 102.3 3 (pokaali) 10.0* 82.3 10.0*    
15 Matilainen Tuomas 97.8 1         97.8
16 Määttänen Leevi 89.8 1     89.8    
17 Lunttila Topias 86.6 1   86.6      

Sivun alkuun

 

D10 Nimi Jahtipisteet Osallistumiset 13.5. 12.6. 19.8. 1.9. 16.9.
1 Jantunen Anni 300.0 5 (pokaali) 100.0 10.0* 100.0 10.0* 100.0
2 Kemppainen Pilvi 201.2 3 (pokaali) 91.2 100.0 10.0*    
3 Laininen Noora 190.7 2   95.3     95.4
4 Lyytikäinen Kaisla 181.9 4 (pokaali)   86.1 85.8 10.0* 10.0

Sivun alkuun

 

H10 Nimi Jahtipisteet Osallistumiset 13.5. 12.6. 19.8. 1.9. 16.9.
1 Hilo Kasper 298.3 5 (pokaali) 100.0 98.3 96.9 10.0* 100.0
2 Martomaa Eero 294.1 4 (pokaali) 95.0 90.9 99.9   99.2
3 Kankaanpää Mikki 200.0 2   100.0 100.0    
4 Fey Mark 191.0 4 (pokaali) 96.2   84.8 10.0* 10.0

Sivun alkuun

 

D12TR Nimi Jahtipisteet Osallistumiset 13.5. 12.6. 19.8. 1.9. 16.9.
1 Tukiainen Tea 300.0 4 (pokaali) 82.0 100.0 100.0   100.0
2 Lausala Noora 107.0 2     10.0*   97.0
3 Topelius Anni-Sofia 10.0 1 10.0        

Sivun alkuun

 

H12TR Nimi Jahtipisteet Osallistumiset 13.5. 12.6. 19.8. 1.9. 16.9.
1 Korjamo Visa 295.4 5 (pokaali) 100.0 95.4 100.0 10.0* 10.0*
2 Korjamo Aapo 286.0 5 (pokaali) 91.1 93.2 92.8 100.0 10.0*
3 Viero Juho 268.7 3 (pokaali) 84.1   89.6   95.1
5 Karinen Joona 198.8 3 (pokaali) 88.8   10.0*   100.0

Sivun alkuun

 

D12 Nimi Jahtipisteet Osallistumiset 13.5. 12.6. 19.8. 1.9. 16.9.
1 Heikkinen Ronja 300.0 5 (pokaali) 100.0 100.0 97.6 87.9 100.0
2 Teuri Venla 295.9 4 (pokaali) 99.4   10.0* 100.0 96.6
4 Niittymaa Noora 286.5 3 (pokaali)   90.1 100.0   96.4
5 Noponen Terhi 276.9 4 (pokaali) 10.0* 79.4 99.2   98.3
3 Farkas Villö 197.0 2 99.7     97.3  
7 Määttälä Senni 88.1 1   88.1      

Sivun alkuun

 

H12 Nimi Jahtipisteet Osallistumiset 13.5. 12.6. 19.8. 1.9. 16.9.
1 Vanhanen Aapo 299.0 5 (pokaali) 10.0 99.5 100.0 76.4 99.5
2 Castren Toivo 295.0 5 (pokaali) 96.8 90.8 97.7 99.5 97.9
3 Fey Erik 294.5 5 (pokaali) 90.7 96.2 92.6 98.3 100.0
4 Pirilä Petrus 289.4 4 (pokaali) 95.5   96.7 10.0 97.1
5 Holmberg Valter 285.9 3 (pokaali)   89.3   100.0 96.6
6 Suni Mikael 280.9 3 (pokaali) 96.5   89.4   95.0
7 Krapu Aleksi 276.0 4 (pokaali)   89.7 89.7 10.0 96.7
8 Tahkokallio Tuomas 275.5 3 (pokaali) 94.0     85.6 95.9
9 Tuominen Kaapo 268.0 3 (pokaali)   91.5 86.5 90.0  
10 Sandberg Oskar 200.1 4 (pokaali) 10.0   10.0 91.4 98.7
11 Kemppainen Aarne 200.0 2 100.0 100.0      
13 Kuosa Joonas 198.2 2 99.3   98.9    
14 Penttinen Niilo 186.9 2 89.8       97.1
15 Sormunen Altti 176.0 4 (pokaali) 10.0   77.3 10.0 88.8
16 Suntioinen Ilari 93.4 1       93.4  
17 Ikonen Evert 10.0 1 10.0        
17 Viikari Tuomas 10.0 1     10.0    

Sivun alkuun

 

D14 Nimi Jahtipisteet Osallistumiset 13.5. 12.6. 19.8. 1.9. 16.9.
1 Hilo Jenny 300.0 5 (pokaali) 100.0 10.0 99.0 100.0 100.0
2 Rautio Ulrika 299.8 5 (pokaali) 99.8 100.0 100.0 95.2 98.4
3 Kankaanpää Martta 296.5 4 (pokaali) 94.1 99.1 97.8   99.7
4 Korjamo Pinja 267.5 5 (pokaali) 93.1 81.3 71.5 10.0 93.1
5 Karelo Olivia 265.0 3 (pokaali)   97.0 88.7 79.3  
6 Soikkeli Lauriina 198.5 3 (pokaali)   94.0 94.5   10.0

Sivun alkuun

 

H14 Nimi Jahtipisteet Osallistumiset 13.5. 12.6. 19.8. 1.9. 16.9.
1 Teuri Lukas 299.4 5 (pokaali) 99.4 100.0 10.0* 91.2 100.0
2 Vainoniemi Axel 293.8 4 (pokaali) 96.7   100.0 96.1 97.1
3 Tiainen Antti 275.4 4 (pokaali) 100.0 83.7 91.6   10.0*
4 Hyvärinen Luukas 274.2 4 (pokaali) 96.6   89.4 84.4 88.3
5 Korjamo Santtu 267.1 5 (pokaali) 88.7 75.6 85.2 75.2 93.2
6 Toivonen Niko 198.9 2   98.9   100.0  
7 Hiisilä Hannes 198.7 5 (pokaali) 96.1 92.6 10.0* 10.0 10.0*
8 Lausala Aarne 155.2 2     67.4   87.8
9 Peura Kaapo 97.9 1         97.9
10 Laavainen Alvan 78.1 1 78.1        

 

Sivun alkuun

 

H16L Nimi Jahtipisteet Osallistumiset 13.5. 12.6. 19.8. 1.9. 16.9.
1 Hietala Joni 300.0 3 (pokaali) 100.0 100.0 100.0   10.0*
2 Suni Elias 21.1 1     21.1    

Sivun alkuun

 

D16 Nimi Jahtipisteet Osallistumiset 13.5. 12.6. 19.8. 1.9. 16.9.
1 Hosio Iris 300.0 3 (pokaali) 100.0 100.0   100.0  
2 Määttälä Fanni 100.0 1         100.0
3 Pirttisaari Ida 10.0 1     10.0    

Sivun alkuun

 

H16 Nimi Jahtipisteet Osallistumiset 13.5. 12.6. 19.8. 1.9. 16.9.
1 Noponen Juho 300.0 5 (pokaali) 100.0 100.0 100.0 100.0 99.7
2 Penttinen Oskari 99.2 1 99.2        
3 Ruusu Rasmus 90.0 1       90.0  
4 Vuorela Joona 87.6 1       87.6  
5 Karelo Luukas 74.1 1       74.1  

Sivun alkuun

 

S-RR Nimi Osallistumiset 13.5. 12.6. 19.8. 1.9. 16.9.
  Andersson Erik 2     x   x
  Curtis Lydia 3 (pokaali) x   x   x
  Curtis Melissa 3 (pokaali) x   x   x
  Curtis Oliver 3 (pokaali) x   x   x
  Curtis Nikolas 3 (pokaali) x   x   x
  Elovirta Lilja 2     x   x
  Erkkilä Alisa 4 (pokaali) x   x x x
  Frosterus Pinja 3 (pokaali) x x x    
  Hakkarainen Sonja 4 (pokaali) x x x   x
  Heikkilä Riina 5 (pokaali) x x x x x
  Heino Otto 1         x
  Himmelroos Isabella 4 (pokaali) x x x   x
  Hirvonen Elli 3 (pokaali) x   x   x
  Hirvonen Lenni 3 (pokaali) x   x   x
  Hjort Santeri 4 (pokaali) x x x x  
  Holstila Touko 3 (pokaali) x   x x  
  Hyvärinen Helmi 2     x   x
  Juutila Juha 1   x      
  Kanchanasthira Otso 4 (pokaali) x x x   x
  Karhu Helmi 1       x  
  Kauniskangas Lauri 4 (pokaali) x x x   x
  Kauniskangas Sara 3 (pokaali)   x x   x
  Kemppainen Hilla 4 (pokaali) x x x   x
  Keränen Mikko 1 x        
  Kinni Otto 3 (pokaali) x   x   x
  Kivi Aaro 3 (pokaali) x   x   x
  Kivi Lauri 3 (pokaali) x   x   x
  Kupiainen Sulo 4 (pokaali) x x x   x
  Kupiainen Sylvi 4 (pokaali) x x x   x
  Kääriäinen Viivi 3 (pokaali) x   x   x
  Laavainen Aksel 1 x        
  Laine Pinja 3 (pokaali) x   x   x
  Lankila Seela 4 (pokaali) x x x   x
  Lehto Olivia 3 (pokaali) x x x    
  Lehto Verneri 3 (pokaali) x x x    
  Lehtonen Linnea 3 (pokaali)   x x   x
  Liukkonen Lassi 1       x  
  Maaranen Jimi 4 (pokaali)   x x x x
  Marttila Aimo 1     x    
  Muikku Rasmus 3 (pokaali) x   x   x
  Mäkitammi Kerttu 1       x  
  Määttänen Maria 3 (pokaali) x   x   x
  Norrgård Anton 1 x        
  Nuuja Elvira 4 (pokaali) x x x   x
  Ojanperä Linda 2     x   x
  Ovaska Elma 3 (pokaali) x x x    
  Pasanen Emilia 3 (pokaali) x   x   x
  Riikonen Topi 1 x        
  Rintanen Petrus 1       x  
  Salminen Iisa 2 x   x    
  Salonen Tuure 3 (pokaali)     x x x
  Salonen Iines 1       x  
  Salo Elle 1 x        
  Saramäki Samuel 4 (pokaali) x   x x x
  Sillanpää Lenni 4 (pokaali) x x x   x
  Soisalo Niila 3 (pokaali) x   x   x
  Soovik Roben 1         x
  Stock Kerstin 1     x    
  Suominen Arvi 3 (pokaali) x x x    
  Tahkokallio Johannes 4 (pokaali) x x x   x
  Talasniemi Saimi 5 (pokaali) x x x x x
  Tolkkinen Noona 3 (pokaali)   x x   x
  Uski Artturi 3 (pokaali) x   x   x
  Uski Henri 3 (pokaali) x   x   x
  Vaara Anni 3 (pokaali) x   x   x
  Valkonen Ilpo 1   x      
  Viero Aapo 3 (pokaali) x   x   x
  Väänänen Jooa 3 (pokaali) x   x   x
  Ylä-Tuuhonen Urho 3 (pokaali) x   x   x

 

Sivun alkuun

S-10 Nimi   Osallistumiset 13.5. 12.6. 19.8. 1.9. 16.9.
  Ovaska Elli    3 (pokaali) x   x   x

Sivun alkuun

S-12 Nimi   Osallistumiset 13.5. 12.6. 19.8. 1.9. 16.9.
  Ahonen Venla   1     x    
  Nousiainen Tuulia   1     x    

Sivun alkuun