pokaalijahti-yhteispisteet-2020

(edit.22.9.2020)

Ja nyt on Pokaalijahti 2020 saatu valmiiksi! Uskomattoman hienoja suunnistussuorituksia saatiin kasaan. Onnittelut kaikille suunnistajille. Ensi vuonna jatketaan!

Jos suunnistaja on osallistunut kauden aikana useampaan kilpasarjaan, lopputuloksissa suunnistaja kirjataan siihen sarjaan, jossa hänellä on ollut eniten osallistumiskertoja. Niin pitkään kuin tilanne vielä voi elää, näkyy nimi jokaisen niiden sarjojen yhteispisteissä, joihin suunnistaja on kauden aikana osallistunut. Mikäli osallistumisisa on sekä kilpa- että saattajasarjoissa, näkyy nimi vain kilpasarjan yhteispisteluettelossa. Mikäli osallistumiskertoja on eri sarjoissa yhtä monta, katsotaan suunnistajan omaksi sarjaksi se, missä hänellä on suurin pistemäärä. Osallistumiskerta toisessa sarjassa lisää omaan sarjaan 10 pistettä. 

 

AOK:n sarjajaosta johtuen H/D14 yhteispisteissä tämän kilpailun kohdalla 14-sarjalaiset saavat pisteet normaalin paiteenlaskukaavan mukaisesti, mutta 13- sarjalaisten osalta ensimmäiseksi sarjassaan ensimmäiseksi sijoittunut 13-sarjalainen saa myös 100 pistettä ja muille normaalin laskukaavan mukaisesti.

 

D8RR, H8RR, D10RR, H10RR, S-RR, D10, H10, S-10, D12TR, H12TR, S-TR, D12, H12, S-12, D14L, H14L, D14, H14, S-14, D16L, H16L, D16, H16

 

D8RR Nimi Jahtipisteet Osallistumiset 6.6. 10.8. 7.9. 21.9. omatoimi
1 Kankaanpää Miina 300.0 4 (pokaali) 100.0 99.7 100.0 100.0  
2 Martomaa Lilja 295.7 4 (pokaali) 96.4 100.0 92.8 99.3  
3 Kupiainen Sylvi 280.7 4 (pokaali) 10.0 95.8 97.2 87.8  
4 Jaatinen Sini 280.3 4 (pokaali) 96.3 92.5 90.4 91.5  
5 Tuominen Noomi 277.8 4 (pokaali) 79.4 88.6 94.5 94.6  
6 Lehtonen Linnea 268.1 4 (pokaali) 83.4 91.7 77.9 93.0  
7 Himmelroos Isabella 192.3 4 (pokaali) 10.0 10.0 91.8 90.5  
8 Solin Emma 190.3 4 (pokaali) 10.0 10.0 89.2 91.1  
9 Kemppainen Hilla 185.1 3 (pokaali) 10.0   86.9 88.2  


Sivun alkuun

 

H8RR Nimi Jahtipisteet Osallistumiset 6.6. 10.8. 7.9. 21.9. omatoimi
1 Jantunen Olli 300.0 4 (pokaali) 100.0 100.0 100.0 100.0  
2 Kauniskangas Lauri 288.9 4 (pokaali) 83.5 97.5 93.8 97.6  
3 Kanchanasthira Otso 273.9 5 (pokaali) 50.2 90.4 89.9 93.6 X
4 Teuri Linus 272.9 4 (pokaali) 75.0 83.0 92.7 97.3  
5 Lötjönen Kaapo 271.1 3 (pokaali) 81.5 97.5 92.2    
6 Ylä-Tuuhonen Tarmo 269.4 3 (pokaali)   86.9 90.1 92.4  
7 Holstila Touko 253.8 4 (pokaali) 10.0 93.4 75.1 85.3  
8 Kinni Otto 194.5 3 (pokaali)   10.0 86.9 97.6  
9 Kupiainen Sulo 187.5 4 (pokaali) 10.0 10.0 90.2 87.3  
10 Soisalo Niila 183.5 3 (pokaali) 83.9   10.0 89.7  
11 Maaranen Jimi 103.7 4 (pokaali) 10.0 10.0 10.0 83.7  
12 Muikku Rasmus 95.7 1       95.7  

Sivun alkuun

 

D10RR Nimi Jahtipisteet Osallistumiset 6.6. 10.8. 7.9. 21.9. omatoimi
1 Hilasvuori Venla 298.3 4 (pokaali) 10.0 100.0 99.2 99.1  
2 Hiisilä Emma 296.2 4 (pokaali) 95.9 96.7 99.6 100.0  
3 Pajula Susanna 294.7 4 (pokaali) 99.8 94.1 96.1 98.8  
4 Niemi Minka 294.6 4 (pokaali) 10.0 94.9 100.0 99.7  
5 Kauniskangas Sara 293.1 4 (pokaali) 95.9 97.7 94.2 99.5  
6 Vanhanen Oona 287.6 4 (pokaali) 94.6 93.4 92.2 99.7  
7 Mottram Belinda 263.3 4 (pokaali) 78.8 94.7 89.9 10.0  
8 Lankila Verna 251.8 4 (pokaali) 75.7 76.4 87.8 87.6  
9 Tukiainen Aava 206.2 3 (pokaali)   49.1 83.7 73.4  
10 Vaara Anni 198.5 3 (pokaali)   10.0 92.1 96.4  
11 Lyytikäinen Hilla 198.4 3 (pokaali) 10.0   95.3 93.1  
12 Kriktilä Eevi 197.8 2 100.0 97.8      
13 Hirvonen Elli 188.8 3 (pokaali) 10.0   87.2 91.7  
14 Solin Fanny 180.7 4 (pokaali) 10.0 10.0 83.1 87.6  
15 Salminen Eevi 161.9 2     87.1 74.8  
16 Erkkilä Alisa 111.2 3 (pokaali) 10.0 91.2 10.0    
17 Piirainen Roosa 92.2 1       92.2  

Sivun alkuun

 

H10RR Nimi Jahtipisteet Osallistumiset 6.6. 10.8. 7.9. 21.9. omatoimi
1 Farkas Niklas 296.6 3 (pokaali) 99.3 99.2 98.0    
2 Johansson Patrik 294.6 3 (pokaali) 95.9 98.7 100.0    
3 Kinni Aaro 293.7 3 (pokaali)   96.6 97.6 99.5  
4 Koistinen Tuomas 291.3 3 (pokaali) 100.0 94.0 97.3    
5 Laininen Juuso 291.2 3 (pokaali) 93.8   97.3 100.0  
6 Juutila Arttu 288.3 3 (pokaali) 96.0 96.1 96.2    
7 Dean Rafael 280.1 3 (pokaali) 89.8 92.4   97.9  
8 Koikkalainen Onni 214.4 4 (pokaali) 40.5 10.0 78.5 95.3  
9 Lötjönen Peetu 209.4 3 (pokaali) 10.0 100.0 99.4    
10 Castrén Urho 195.9 3 (pokaali) 91.4 10.0 94.5    
11 Holstila Unto 194.8 4 (pokaali) 92.7 92.1 10.0 10.0  
12 Matilainen Sakari 184.6 3 (pokaali)   92.7 91.9   X
13 Hakkarainen Jonne 168.3 2     74.0 94.3  
14 Lantela Aarni 84.3 1     84.3    

Sivun alkuun

 

D10 Nimi Jahtipisteet Osallistumiset 6.6. 10.8. 7.9. 21.9. omatoimi
1 Talvensaari Maia 197.1 2     100.0 97.1  

Sivun alkuun

 

H10 Nimi Jahtipisteet Osallistumiset 6.6. 10.8. 7.9. 21.9. omatoimi
1 Fey Mark 198.7 2 98.7     100.0  

Sivun alkuun

 

D12TR Nimi Jahtipisteet Osallistumiset 6.6. 10.8. 7.9. 21.9. omatoimi
1 Eskola Inka 210.0 3 (pokaali) 10.0 100.0   100.0  
2 Tukiainen Tea 152.5 2   80.7   71.8  

Sivun alkuun

 

H12TR Nimi Jahtipisteet Osallistumiset 6.6. 10.8. 7.9. 21.9. omatoimi
1 Lunttila Topias 299.7 4 (pokaali) 100.0 99.7 75.8 100.0  
2 Kekarainen Urho 297.7 4 (pokaali) 93.1 100.0 98.7 98.9  
3 Viero Juho 290.9 4 (pokaali) 86.1 99.5 93.8 97.6  
4 Helenius Aaro 197.8 3 (pokaali) 88.0 10.0 99.9    
5 Matilainen Tuomas 110.0 3 (pokaali)   10.0 100.0   X

Sivun alkuun

 

D12 Nimi Jahtipisteet Osallistumiset 6.6. 10.8. 7.9. 21.9. omatoimi
1 Jantunen Anni 300.0 4 (pokaali) 100.0 100.0 100.0 100.0  
2 Niemelä Hetta 267.9 4 (pokaali) 10.0 80.8 91.8 95.3  
3 Lyytikäinen Kaisla 252.3 3 (pokaali) 70.4 92.1   89.8  
4 Laininen Noora 177.8 2 88.2     89.5  
5 Lantela Liina 93.0 1     93.0    
6 Karelo Linnea 90.9 1   90.9      

Sivun alkuun

 

H12 Nimi Jahtipisteet Osallistumiset 6.6. 10.8. 7.9. 21.9. omatoimi
1 Hilo Kasper 298.3 4 (pokaali) 84.9 99.5 98.8 100.0  
2 Kankaanpää Mikki 296.2 3 (pokaali) 98.5 97.7 100.0    
3 Martomaa Eero 293.6 3 (pokaali) 98.0 96.1   99.5  
4 Pirilä Petrus 286.0 4 (pokaali) 94.0 10.0 97.6 94.5  
5 Korjamo Aapo 264.9 4 (pokaali) 79.6 89.7 84.1 91.1  
6 Fey Erik 199.4 2 100.0     99.4  
7 Rintanen Kasper 175.0 3 (pokaali) 10.0 77.3   87.7  
8 Ikonen Evert 100.0 1   100.0      
9 Mjösund Rasmus 94.4 1     94.4    
10 Tahkokallio Tuomas 93.2 1       93.2  
11 Korjamo Visa 69.9 1 69.9        

Sivun alkuun

 

H14L Nimi Jahtipisteet Osallistumiset 6.6. 10.8. 7.9. 21.9. omatoimi
1 Tuominen Kaapo 210.0 4 (pokaali) 10.0 10.0 100.0 100.0  
2 Lindroos Matias 92.7 1       92.7  

Sivun alkuun

 

D14 Nimi Jahtipisteet Osallistumiset 6.6. 10.8. 7.9. 21.9. omatoimi
1 Teuri Venla 299.4 4 (pokaali) 98.6 100.0 99.4 100.0  
2 Kankaanpää Martta 298.7 4 (pokaali) 100.0 99.0 99.7 96.9  
3 Farkas Villö 293.1 4 (pokaali) 91.4 96.1 100.0 97.1  
4 Heikkinen Ronja 285.2 4 (pokaali) 79.3 96.7 91.2 97.3  
5 Niittymaa Noora 101.7 2   91.7 10.0    
6 Soikkeli Lauriina 100.0 1   100.0      
7 Sumanen Siiri 96.9 1   96.9      
8 Noponen Terhi 84.0 1 84.0        

Sivun alkuun

 

H14 Nimi Jahtipisteet Osallistumiset 6.6. 10.8. 7.9. 21.9. omatoimi
1 Tiainen Antti 299.2 3 (pokaali)   100.0 99.2 100.0  
2 Holmberg Valter 289.8 3 (pokaali) 93.7   100.0 96.2  
3 Castrén Toivo 286.6 4 (pokaali) 94.3 100.0 92.3 80.7  
4 Vanhanen Aapo 271.9 3 (pokaali) 79.8 98.8 93.3    
5 Kemppainen Aarne 260.7 3 (pokaali) 100.0   64.1 96.7  
6 Haapala Elias 185.3 2   93.7 91.6    
7 Mjøsund Linus 98.3 1 98.3        
8 Krapu Aleksi 10.0 2     10.0   0

Sivun alkuun

 

D16L Nimi Jahtipisteet Osallistumiset 6.6. 10.8. 7.9. 21.9. omatoimi
1 Korjamo Pinja 210.0 3 (pokaali) 10.0   100.0 100.0  

Sivun alkuun

 

D16 Nimi Jahtipisteet Osallistumiset 6.6. 10.8. 7.9. 21.9. omatoimi
1 Hilo Jenny 194.3 2 100.0 94.3      
2 Hosio Iris 100.0 1   100.0      
3 Määttälä Fanni 99.3 1   99.3      
4 Soikkeli Linnea 92.9 1   92.9      
5 Pirttisaari Ida 10.0 1     10.0    

Sivun alkuun

 

H16 Nimi Jahtipisteet Osallistumiset 6.6. 10.8. 7.9. 21.9. omatoimi
1 Noponen Juho 300.0 3 (pokaali) 100.0 100.0 100.0    
2 Teuri Lukas 297.4 4 (pokaali) 98.7 94.2 98.7 100.0  
3 Vainoniemi Axel 274.2 4 (pokaali) 90.2 87.3 83.3 96.7  
4 Korjamo Santtu 200.5 3 (pokaali) 79.2 56.3 65.0    
5 Hyvärinen Luukas 177.9 3 (pokaali) 71.6 66.7 39.6    
6 Sumanen Heikki 98.4 1   98.4      
7 Ruusu Rasmus 96.3 1   96.3      
8 Karelo Luukas 91.6 1   91.6      
9 Hiisilä Hannes 84.1 1 84.1        
10 Määttänen Markus 10.0 1   10.0      

Sivun alkuun

 

S-RR Nimi Osallistumiset 6.6. 10.8. 7.9. 21.9. omatoimi
  Castrén Aino 4 (pokaali) x x x x  
  Frosterus Emilia 3 (pokaali)   x x x  
  Frosterus Pinja 3 (pokaali)   x x x  
  Heikkilä Riina 4 (pokaali) x x x x  
  Hillo Siiri 2     x x  
  Hirvonen Lenni 3 (pokaali) x   x x  
  Holappa Janni 4 (pokaali) x x x x  
  Holstila Eetu 4 (pokaali) x x x x  
  Hämäläinen Anton 1     x    
  Juutila Lilja 2 x x      
  Järvenpää Aatos 4 (pokaali) x x x x  
  Kaján Eelis 4 (pokaali) x x x x  
  Karhu Helmi 4 (pokaali) x x x x  
  Kivi Aaro 1       x  
  Koliseva Elias 3 (pokaali) x x x    
  Koskinen Otso 2       x x
  Lankila Seela 4 (pokaali) x x x x  
  Lausala Sini 2     x x  
  Lehtonen Lydia 4 (pokaali) x x x x  
  Lybeck Aleksanteri 2     x x  
  Lyytikäinen Touko 3 (pokaali) x x x    
  Mottram Elenor 4 (pokaali) x x x x  
  Mucha Joonas 3 (pokaali) x x x    
  Nuuja Elvira 1       x  
  Pasanen Aliisa 2   x   x  
  Reunanen Oskar 4 (pokaali) x x x x  
  Salminen Iisa 2     x x  
  Talasniemi Saimi 4 (pokaali) x x x x  
  Tornivaara Peik 4 (pokaali) x x x x  
  Viero Aapo 4 (pokaali) x x x x  
  Väänänen Jooa 4 (pokaali) x x x x  
  Ylä-Tuuhonen Urho 3 (pokaali)   x x x  

Sivun alkuun

S-TR Nimi Osallistumiset 6.6. 10.8. 7.9. 21.9. omatoimi
  Reunanen Miro 3 (pokaali)   x x x  

Sivun alkuun

H10 Nimi Osallistumiset 6.6. 10.8. 7.9. 21.9. omatoimi
  Labarthe Elsa 1       x  
  Kaven Joonas 1       x  

Sivun alkuun