POKAALIJAHTI-YHTEISPISTEET-2022

Pokaalijahti 2022 Finaali suunnistettu Majan maastossa! Kevyttä syyssadetta oli pitkin päivää, joten metsä oli vielä märkä kisan aikana. Mutta se ei onneksi suunnistajia haittaa! 

Pokaalit on siis nyt jahdattu ja taulukossa näkyy ”osallistumiset”-sarakkeessa kuinka moneen osakilpailuun suunnistaja on osallistunut ja onko pokaalin jahtaaminen tuottanut tulosta.

Jos suunnistaja on osallistunut kauden aikana useampaan kilpasarjaan, lopputuloksissa suunnistaja kirjataan siihen sarjaan, jossa hänellä on ollut eniten osallistumiskertoja. Niin pitkään kuin tilanne vielä voi elää, näkyy nimi jokaisen niiden sarjojen yhteispisteissä, joihin suunnistaja on kauden aikana osallistunut. Mikäli osallistumisia on sekä kilpa- että saattajasarjoissa, näkyy nimi vain kilpasarjan yhteispisteluettelossa. Mikäli osallistumiskertoja on eri sarjoissa yhtä monta, katsotaan suunnistajan omaksi sarjaksi se, missä hänellä on suurin pistemäärä. Osallistumiskerta toisessa sarjassa lisää omaan sarjaan 10 pistettä. 

 

 

 

 

D8RR, H8RR, D10RR, H10RR, S-RR, D10, H10, S-10, D12TR, H12TR, S-TR, D12, H12, S-12, D14L, H14L, D14, H14, S-14, D16L, H16L, D16, H16

 

D8RR Nimi Jahtipisteet Osallistumiset 2.5. 15.6. 15.8. 28.8. 19.9.
1 Holappa Janni 300,0 4 (pokaali) 100,0 100,0 100,0 10,0  
2 Solin Emma 291,9 5 (pokaali) 87,6 93,8 93,6 100,0 98,1
3 Lehtonen Lydia 291,6 5 (pokaali) 93,2 92,1 94,8 96,8 100,0
4 Tommila Linda 284,0 4 (pokaali) 10,0 87,7 97,2 99,1  
5 Heikkilä Riina 274,9 5 (pokaali) 93,5 92,6 84,3 88,8 70,7
6 Talasniemi Saimi 258,9 4 (pokaali) 94,2 58,4 89,8   75,0
7 Keskitalo Aino 254,4 5 (pokaali) 10,0 83,3 79,3 75,2 91,8
8 Karhu Helmi 241,7 5 (pokaali) 77,1 73,4 78,9 85,7 73,7
9 Hartikainen Aino 230,5 4 (pokaali)   10,0 76,4 67,0 87,1
10 Lankila Seela 195,1 3 (pokaali) 91,6     10,0 93,5
11 Kinni Aino 112,5 3 (pokaali)   10,0 10,0   92,5
12 Juutila Lilja 93,3 1 93,3        
13 Frosterus Pinja 93,2 1 93,2        


Sivun alkuun

 

H8RR Nimi Jahtipisteet Osallistumiset 2.5. 15.6. 15.8. 28.8. 19.9.
1 Koskinen Otso 300,0 5 (pokaali) 100,0 100,0 98,9 96,6 100,0
2 Kupiainen Sulo 297,4 5 (pokaali) 89,4 99,6 97,8 100,0 96,8
3 Waltari Alvar 291,6 3 (pokaali)     100,0 93,3 98,3
4 Koskenvuo Veikko 284,6 5 (pokaali) 96,0 81,2 95,5 89,7 93,1
5 Kaján Eelis 277,7 4 (pokaali) 95,2 93,1 85,3   89,4
6 Hahtela Olli 275,7 5 (pokaali) 10,0 97,4 81,9 87,9 90,4
7 Saramäki Samuel 264,9 4 (pokaali) 10,0 76,7 92,7   95,6
8 Holstila Eetu 233,7 4 (pokaali)   84,3 72,7 10,0 76,7
9 Järvenpää Aatos 193,4 2 96,6 96,9      
10 Saarela Oiva 181,2 4 (pokaali) 10,0 75,7 10,0   95,6
11 Ahlgren Alex 111,4 4 (pokaali) 91,4 10,0 10,0   10,0
12 Vilkki Asla 75,9 1         75,9

Sivun alkuun

 

D10RR Nimi Jahtipisteet Osallistumiset 2.5. 15.6. 15.8. 28.8. 19.9.
1 Lehtonen Linnea 300,0 4 (pokaali) 100,0   100,0 99,2 100,0
2 Kääriäinen Viivi 296,9 4 (pokaali) 96,9 100,0   100,0 94,5
3 Tracewski Maisa 286,2 3 (pokaali)   93,8 96,8   95,7
4 Salamäki Venla 281,5 5 (pokaali) 94,9 94,3 92,3 85,6 91,5
5 Lehto Emma 276,2 3 (pokaali) 93,8 92,3 90,1    
6 Kemppainen Hilla 275,1 4 (pokaali) 98,0 86,0 91,1 81,3  
7 Nuuja Elvira 269,0 3 (pokaali)     94,4 84,7 90,0
8 Hartikainen Minttu 261,1 4 (pokaali) 10,0 85,3 86,1   89,7
9 Mikkola Sara 182,3 4 (pokaali) 86,1   10,0 86,2 10,0
10 Mattila Amanda 106,0 4 (pokaali) 86,0   10,0 10,0 10,0
10 Mensola Sara 106,0 3 (pokaali) 86,0   10,0   10,0
12 Lillandt Sofia 101,6 3 (pokaali) 10,0 81,6 10,0    
13 Laine Pinja 101,5 2     10,0   91,5
14 Sillanpää Enna 99,2 1 99,2        

Sivun alkuun

 

H10RR Nimi Jahtipisteet Osallistumiset 2.5. 15.6. 15.8. 28.8. 19.9.
1 Kinni Otto 300,0 5 (pokaali) 100,0 100,0 100,0 97,0 99,8
2 Kauniskangas Lauri 297,0 5 (pokaali) 96,1 99,2 93,6 100,0 97,7
3 Hahtela Topi 293,8 5 (pokaali) 98,9 80,4 96,2 94,3 98,8
4 Kanchanasthira Otso 293,6 4 (pokaali) 98,0 94,7   95,7 100,0
5 Tommila Lassi 291,9 5 (pokaali) 98,1 89,7 95,7 94,1 98,1
6 Lötjönen Kaapo 291,4 4 (pokaali) 95,5 95,7 97,6   98,1
7 Nelimarkka Visa 290,9 4 (pokaali) 10,0 98,4 92,6   99,9
8 Tornivaara Peik 287,6 4 (pokaali)   94,8 96,3 93,9 96,5
9 Aro Lenni 283,5 3 (pokaali) 97,0 93,4 93,1    
10 Räty Viljami 283,0 3 (pokaali) 98,1   91,1   93,8
11 Holstila Touko 281,7 3 (pokaali)   92,2 95,5   94,0
12 Waltari Taavi 281,4 3 (pokaali)     95,7 88,4 97,4
13 Hirvonen Lenni 279,7 5 (pokaali) 90,4 91,7 93,7 70,0 94,2
1 Soisalo Niila 263,9 3 (pokaali) 95,9   94,9   73,2
2 Maaranen Jimi 253,5 5 (pokaali) 91,1 81,6 80,8 71,6 70,4
3 Viero Aapo 246,8 5 (pokaali) 92,1 65,3 75,2 61,5 79,5
1 Rintanen Petrus 196,6 2     98,5   98,2
2 Laitinen Oiva 167,2 3 (pokaali) 40,4   92,0   34,8
3 Ikonen Aarni 110,7 3 (pokaali) 10,0   10,0   90,7
4 Rantanen Aarni 110,6 3 (pokaali) 10,0   10,0   90,6
5 Meskanen Tuomas 80,5 1 80,5        

Sivun alkuun

 

D10 Nimi Jahtipisteet Osallistumiset 2.5. 15.6. 15.8. 28.8. 19.9.
1 Kupiainen Sylvi 299,5 5 (pokaali) 10,0 100,0 10,0 100,0 99,5
2 Martomaa Lilja 298,9 3 (pokaali) 100,0 98,9     100,0
3 Jaatinen Sini 298,3 3 (pokaali) 99,4   100,0   98,9
4 Tuominen Noomi 206,1 4 (pokaali) 10,0 10,0 96,2   100,0

Sivun alkuun

 

H10 Nimi Jahtipisteet Osallistumiset 2.5. 15.6. 15.8. 28.8. 19.9.
1 Teuri Linus 291,6 5 (pokaali) 10,0 10,0 95,7 100,0 95,9
2 Jantunen Olli 210,0 4 (pokaali) 100,0 10,0   10,0 100,0
3 Veikkola Juhani 197,1 3 (pokaali) 10,0   100,0   87,1

Sivun alkuun

 

D12TR Nimi Jahtipisteet Osallistumiset 2.5. 15.6. 15.8. 28.8. 19.9.
1 Hirvonen Elli 300,0 4 (pokaali) 10,0 100,0 100,0   100,0
2 Solin Fanny 167,8 4 (pokaali) 10,0 10,0 80,9   76,9
3 Vanhanen Oona 100,0 1 100,0        
3 Kulojärvi Maria 87,0 1         87,0
4 Suominen Susanna 84,1 1     84,1    

Sivun alkuun

 

H12TR Nimi Jahtipisteet Osallistumiset 2.5. 15.6. 15.8. 28.8. 19.9.
1 Matilainen Sakari 300,0 4 (pokaali) 100,0   100,0 100,0 10,0
2 Hyyppä Eemil 170,0 2     70,0   100,0
3 Ketola Toivo 114,0 3 (pokaali) 10,0   94,0   10,0
4 Eskelinen Kaarlo 92,2 5 (pokaali) 10,0 10,0 10,0 72,2 10,0

Sivun alkuun

 

D12 Nimi Jahtipisteet Osallistumiset 2.5. 15.6. 15.8. 28.8. 19.9.
1 Hilasvuori Venla 299,5 4 (pokaali) 99,0 100,0 100,0   99,5
2 Kauniskangas Sara 299,4 5 (pokaali) 99,4 100,0 99,2 95,6 100,0
3 Niemi Minka 295,2 3 (pokaali) 100,0   95,2 100,0  
4 Kankaanpää Miina 291,2 3 (pokaali) 96,9   96,1   98,2
5 Kajasviita Linnea 256,2 3 (pokaali) 88,1   95,7   72,5
6 Hiisilä Emma 244,3 3 (pokaali) 87,8   84,8 71,7  
7 Mottram Belinda 215,9 5 (pokaali) 86,2 10,0 65,9 10,0 63,8
8 Kriktilä Eevi 197,4 2 99,0   98,4    
9 Piirainen Roosa 166,8 2     90,8 76,0  
10 Talvensaari Maia 140,8 4 (pokaali) 10,0 10,0 68,0   62,8
11 Pajula Susanna 84,0 1 84,0        

Sivun alkuun

 

H12 Nimi Jahtipisteet Osallistumiset 2.5. 15.6. 15.8. 28.8. 19.9.
1 Veikkola Viljami 300,0 4 (pokaali) 100,0 100,0 100,0   100,0
2 Kekarainen Urho 291,4 5 (pokaali) 96,3 95,1 92,2 100,0 93,5
3 Fey Mark 287,9 4 (pokaali)   98,3 95,9 89,0 93,7
4 Holstila Unto 286,8 5 (pokaali) 96,3 95,2 84,3 93,4 95,2
5 Farkas Niklas 286,5 5 (pokaali) 96,4 92,5 96,7 93,3 10,0
6 Koistinen Tuomas 285,5 4 (pokaali) 97,3   94,0 91,4 94,3
7 Sandberg Onni 282,0 4 (pokaali) 94,4   94,3 82,3 93,3
8 Kinni Aaro 277,8 4 (pokaali)   95,2 89,5 87,5 93,2
9 Juutila Arttu 260,9 3 (pokaali) 77,9   95,8   87,2
10 Lillandt Anton 250,5 3 (pokaali) 84,1 81,9 84,6    
11 Ahti Kyösti 242,6 4 (pokaali) 76,8   81,0 79,0 82,6
12 Hakkarainen Jonne 232,1 3 (pokaali)   61,0 78,0   93,1
13 Johansson Patrik 204,1 3 (pokaali) 10,0   96,9   97,2
14 Laininen Juuso 197,8 2   99,9 97,9    
15 Norrgård Viking 98,7 3 (pokaali) 10,0   78,7 10,0  
16 Koikkalainen Onni 89,2 3 (pokaali) 69,2   10,0   10,0
17 Rautionmaa Luka 30,0 3 (pokaali) 10,0 10,0     10,0

Sivun alkuun

 

 

Sivun alkuun

 

H14L Nimi Jahtipisteet Osallistumiset 2.5. 15.6. 15.8. 28.8. 19.9.
1 Ahti Unto 210,0 4 (pokaali) 100,0   10,0 100,0 10,0

Sivun alkuun

 

D14 Nimi Jahtipisteet Osallistumiset 2.5. 15.6. 15.8. 28.8. 19.9.
1 Jantunen Anni 300,0 4 (pokaali) 100,0 100,0 100,0 100,0  
2 Eskola Inka 288,1 4 (pokaali) 97,2 63,2 90,9 100,0  
3 Laininen Noora 286,5 4 (pokaali) 95,0 10,0 91,5   100,0
4 Karelo Linnea 275,0 4 (pokaali) 93,7   85,8 74,2 95,5
5 Kulikova Maria 266,4 4 (pokaali) 92,9 61,8   74,7 98,8
6 Kankainen Heta 157,4 2 88,0   69,4    
7 Torkko Essi 88,2 4 (pokaali)   10,0 68,2 10,0 10,0

Sivun alkuun

 

H14 Nimi Jahtipisteet Osallistumiset 2.5. 15.6. 15.8. 28.8. 19.9.
1 Fey Erik 297,5 4 (pokaali)   100,0 97,5 100,0 92,9
2 Pirilä Petrus 287,5 4 (pokaali) 97,0   84,4 90,6 100,0
3 Juvaste Samuel 283,9 4 (pokaali) 97,4   87,9 98,6 71,4
4 Lillandt Erik 280,1 3 (pokaali) 97,7   90,8 91,6  
5 Tahkokallio Tuomas 272,9 3 (pokaali) 96,5   90,2   86,2
6 Martomaa Eero 207,9 3 (pokaali) 100,0   97,9   10,0
7 Mjösund Rasmus 194,2 2     94,5 99,7  
8 Kankaanpää Mikki 181,0 2     85,8   95,1
9 Lunttila Topias 160,8 4 (pokaali) 10,0   62,9 87,9 10,0
10 Veikkola Eemil 100,0 1     100,0    
10 Hilo Kasper 100,0 1       100,0  
1 Matilainen Tuomas 99,4 3 (pokaali)     10,0 79,4 10,0
2 Rintanen Kasper 72,9 1       72,9  

Sivun alkuun

 

H16L Nimi Jahtipisteet Osallistumiset 2.5. 15.6.  15.8. 28.8. 19.9.

Sivun alkuun

 

D16 Nimi Jahtipisteet Osallistumiset 2.5. 15.6. 15.8. 28.8. 19.9.
1 Farkas Villö 297,8 4 (pokaali) 100,0 90,3 97,8   100,0
2 Kankainen Essi 297,5 4 (pokaali)   10,0 100,0 100,0 97,5
3 Teuri Venla 189,5 2 96,9 92,6      
4 Kankaanpää Martta 100,0 1   100,0      
5 Heikkinen Ronja 96,8 1     96,8    
6 Minot Sophie 91,2 1 91,2        

Sivun alkuun

 

H16 Nimi Jahtipisteet Osallistumiset 2.5. 15.6. 15.8. 28.8. 19.9.
1 Holmberg Valter 289,4 4 (pokaali) 100,0 89,9 92,2   97,3
2 Sandberg Oskar 285,4 4 (pokaali) 99,0   86,3 10,0 100,0
3 Kemppainen Aarne 274,9 3 (pokaali)   88,4 96,5 90,0  
4 Castrén Toivo 273,5 3 (pokaali) 98,9 77,8     96,8
5 Mjösund Linus 177,2 2   90,3   86,9  
6 Veikkola Matias 100,0 1   100,0      
6 Noponen Juho 100,0 1     100,0    
6 Kemppi Anton 100,0 1       100,0  
7 Vanhanen Aapo 94,3 1 94,3        
8 Tuominen Kaapo 93,8 1 93,8        
9 Kokkonen Teemu 38,8 1   38,8      

Sivun alkuun

 

S-RR Nimi Osallistumiset 2.5. 15.6. 15.8. 28.8. 19.9.
  Ahlgren Olivia 3 (pokaali)   x x   x
  Anttila Alexander 3 (pokaali)   x x   x
  Anttila Ellen 3 (pokaali)   x x   x
  Castrén Aino 4 (pokaali) x   x x x
  Eskelinen Aura 3 (pokaali)   x x x  
  Eskola Viljami 3 (pokaali)   x x   x
  Forss Milo 3 (pokaali) x x x    
  Hartikanen Aino 1 x        
  Hartikainen Linus 5 (pokaali) x x x x x
  Heikkilä Tuuli 5 (pokaali) x x x x x
  Hellsten Olli 4 (pokaali) x x x   x
  Hokkanen Aaron 5 (pokaali) x x x x x
  Hämäläinen Anton 3 (pokaali) x   x   x
  Jaatinen Essi 4 (pokaali) x x x   x
  Kaariaho Okko 3 (pokaali)     x x x
  Kajala Lempi 2 x   x    
  Kajala Onni 1     x    
  Kankainen Lenni 4 (pokaali) x   x x x
  Koikkalainen Lilja 3 (pokaali) x   x   x
  Kuuluvainen Elias 4 (pokaali) x x x   x
  Lankila Kaarlo 3 (pokaali) x     x x
  Lehto Aino 3 (pokaali) x x x    
  Luoma Matilda 4 (pokaali) x x x x  
  Lyytikäinen Touko 1     x    
  McDermott Aleksi 3 (pokaali) x   x   x
  Mikkola Niko 4 (pokaali) x   x x x
  Mucha Joonas 5 (pokaali) x x x x x
  Nelimarkka Saana 4 (pokaali) x x x   x
  Nykänen Emil 3 (pokaali)   x x   x
  Palmqvist Lauri 1   x      
  Pasanen Aliisa 4 (pokaali) x x x   x
  Pitkänen Tilda 4 (pokaali) x x x   x
  Reunanen Oskar 3 (pokaali) x   x   x
  Sillanpää Lenni 1 x        
  Talvensaari Alvar 4 (pokaali) x x x   x
  Tuominen Senni 2     x   x
  Vaahtoranta Ava 3 (pokaali) x x     x
  Vahala Aksel 4 (pokaali) x x   x x
  Viitala Eliel 3 (pokaali) x   x   x
  Viitala Emil 3 (pokaali) x   x   x
  Vuorinen Oona 2 x   x    
  Väänänen Eeli 4 (pokaali) x x x   x

Sivun alkuun

S-TR Nimi Osallistumiset 2.5. 15.6. 15.8. 28.8. 19.9.
  Kykkänen Hertta 1     x    
  Ranta Siiri 1         x
  Suominen Arvi 2     x   x
  Ylänen Luka 4 (pokaali) x x   x x

Sivun alkuun

S-10 Nimi Osallistumiset 2.5. 15.6. 15.8. 28.8. 19.9.
  Meurman Siru 2     x   x

Sivun alkuun

S-12 Nimi Osallistumiset 2.5. 15.6. 15.8. 28.8. 19.9.
  Kaven Joonas 1         x
  Lompolojärvi Helmi 4 (pokaali) x x x   x
  Minot Kiana 1 x        
  Rautionmaa Julia 3 (pokaali) x   x   x
  Suomalainen Noel 3 (pokaali) x   x   x

Sivun alkuun

S-14 Nimi Osallistumiset 17.5. 31.5. 29.8. 6.9. 20.9.

Sivun alkuun