Essulla upeita suorituksia Ungissa


Osallistuimme hienolla joukkueella viikonloppuna Ungdomens 10 Mila viestiin Ruotsissa. Olimme koko tapahtuman suurimpia seuroja yhteensä 9:llä joukkueella. Nuoria suunnistajia oli mukana yli 50, joista nuorimmat olivat 9 vuotiaita. Kaikki suunnistajat saivat hyväksytyt suoritukset, mikä oli upea suoritus. Huoltajia oli paikalla 16, ja tekemistä riitti mukavasti kaikille.

Myös tänä vuonna tuli menestystä, kun tyttöjen 18 -sarjassa Essu saavutti voiton. Viesti oli jännittävä ja yllätyksellinen, kun Essu nousi johtoon kolmannella osuudella ja piti johtonsa loppuun saakka vaikka Pyrintö pääsi viimeisellä rastilla jo 20 sekunnin päähän. Voittaja joukkueessa suunnistivat Ida Haapala, Heidi Plit, Sianna Senn, Hanne Hilo, Elis Ståhlberg, Melina Lahdenperä ja Maria Määttänen. Yhteensä meillä oli 4 joukkuetta D18 sarjassa.

 

HD12 sarjassa Essulla oli 3 joukkuetta, mikä oli myös enemmän kuin aiemmin. Essu oli koko ajan kärjen vauhdissa ja välillä myös johti viestiä. Lopputuloksena oli upea 5 sija. Joukkueessa suunnistivat Andreas Kärkkäinen, Silva Kemppi, Luukas Karelo ja Daniel Rautio.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kymmenosuuksiseen HD18 viestiin saimme koottua 2 täyttä joukkuetta. Sijoituimme sijalle 15 nuorella joukkueellamme, josta lähes kaikki voivat suunnistaa vielä kaksi seuraavaakin vuotta tässä sarjassa.

image

Huolto oli taas omassa luokassaan, kun Hanna Raasakka ja tiimi toteutti viimevuoden mukaisesti illallisen jälkiruokineen, aamupalan ja välipalan koko joukolle. Huolto toimi lähes läpi yö, kun iltapala päättyi perjantaina noin kello 22:00 ja HD18 avausosuuden juoksijat saapuivat aamupalalle jo 01:00. Näin varmistettiin että kaikki olivat täysissä voimissa koko suorituksen ajan. Lisäksi huoltopisteemme oli tärkeä kokoontumispiste ja kotipesä kaikille joukkueillemme.

Yhteistuloksissa olimme kolmanneksi menestynein seura IK Hakarpspojkarnan ja Tampereen Pyrinnön jälkeen.

Matkalla oli paljon ensikertalaisia nuoria ja huoltajia. Matka oli tälläkin kertaa hieno ja ikimuistoinen. Toivottavasti olemme ensi vuonna matkassa entistä suuremmalla joukolla.