EsSun iloiset nuoret Turussa ja Vehmaalla

     

Espoon Suunnan perinteinen Oravatonni-retki keräsi jälleen kerran suuren ja iloisen osallistujajoukon. Matkamme suuntautui Turun seudulle, jossa ohjelmassa oli Nuorisoviesti ja Oravatonni.

Lauantain Nuorisoviesti juostiin Ruissalon puistomaastoissa. EsSu oli taas suurin seura, kun mukaan oli ilmoitettu neljä joukkuetta DH16-sarjaan, yhdeksän joukkuetta HD12 sarjaan ja yksi joukkue avoimeen sarjaan. Kilpailu oli nopeavauhtinen ja radoilla saattoi pitää kovaa juoksuvauhtia, mutta haastetta kilpailijoille tuotti ratojen ristikkäisyys, joka aiheutti kilpailussa monen joukkueen hylkäyksen. EsSun joukkueet suoriutuivat haasteesta hyvin ja tuloksena oli monia hyviä suorituksia. Kotiin tulemisina myös ensimmäistä kertaa Nuorisoviestin voitto! Myös HD12-sarjassa pääsi EsSun joukkue nousemaan palkintopallille, kun ykkösjoukkue ylsi sijalle kolme.

Ilta Linnasmäessä vietettiin rennoissa merkeissä saunoen, 2DRerun ohjelmaan tutustuen, Eloveena-palkintotuotteilla leipoen tai muuten vain rentoutuen. Perinteemme mukaan Nuorisoviestin päätähtiä ovat ensimmäisiä suunnistusviestejään juoksevat nuoret ja Linnasmäessä EsSun viestikellon saivat nuoret suunnistajamme Aleksi, Petrus, Noora, Eero ja Linnea. Onnea uusille viestinviejille!

Sunnuntaina 2.10. juostiin nuorten Oravatonnikilpailu Vehmaan Seuralassa. Sää oli meille tänäkin vuonna suotuisa ja saimme suunnistaa hienossa syyssäässä. Radat olivat Oravatonnille tyypilliseen tapaan haastavia, joten juoksuvoiman lisäksi suunnistajilta vaadittiin myös paljon ajatustyötä. Essulaiset suunnistivat hienosti ja olimme tänä vuonna kokonaiskilpailussa toisia. Palkintopallille pääsikin hienojen suoritusta ansiosta moni nuori essulainen. Palkittuja olivat Kerttu (D16, 6. sija), Olli (H15, 1.sija), Mikko (H15 5. sija), Jussi (H14, 1.sija), Daniel (H13, 6. sija), Anton (H10, 1. sija), Aarne (H10, 3. sija), Mikki (H9RR, 5. sija), Santtu (H12TR, 3. sija), Essi (D15, 5.sija), Silva (D12, 1. sija) ja Pinja (D9-12TR, 3. sija).

Suunnistuksen lisäksi essulaiset keskittyivät myös kannustamaan niin omia, kuin muiden seurojenkin suunnistajia. Kasvovärimaalia kului, liput liehuivat, kellot kilisivät ja kannustushuutoja kuului, kun kannustusjoukkomme näyttivät parastaan! Oravatonni-kilpailussa myös aikuiset pääsivät metsään ja nauttimaan oravatonnimaisista pitkistä ja haastavista radoista. Järjestäjien ohjeen mukaisesti aikuiset olivat kuitenkin kilpailussa vain sivuosassa ja antoivat loppusuoralle tilaa nuorille.

Totuttuun tapaan tavoitteenamme oli järjestää retki, jolla nuoret viihtyvät ja se näytti toteutuvan.

Lisää retken kuvia löytyy täältä.

Hyvä EsSu!