EM-kisat alkavat helatorstaina – mukana Ida Haapala EsSusta!

Toukokuun 13.-16. päivä pidetään suunnistuksen EM-kisat Neuchâtelissa Sveitsissä.  Suomi lähettää kisoihin 16 hengen joukkueen, 8 naista ja 8 miestä. essulaisittain kisoissa on erityisen paljon jännitettävää, sillä kisoihin on valittu nuori essulainen Ida Haapala. Ida on 20-vuotias kestävyyslahjakkuus, joka voitti 2019 Tanskassa pidetyissä suunnistuksen nuorten MM-kisoissa kultaa pitkän matkan kisassa. Ida kilpailee korkealla tasolla myös hiihdossa. Tänä talvena hän osallistui nuorten MM-hiihtoihin Vuokatissa ja oli 5 km vapaan hiihtotavan kilpailussa yhdeksäs.

Valinnat EM-kisoihin tehtiin aiempien vuosien menestyksen sekä huhtikuussa Keravalla pidetyn näyttökilpailun perusteella. Näyttökisa oli sprintti. Suomen päävalmentaja Fredrik Portin kertoi Suunnistusliiton tiedotteessa, että joukkueen valinnassa painotettiin tätä Keravan sprintti-katsastuskilpailua erityisen paljon. Varsinainen näyttökisa oli aamulla kisattu sprintti, mutta sama kisa käytiin uudelleenjuoksuna iltapäivällä. Aamun kisan voitti naisissa Veera Klemettinen ja Ida oli hienosti viides. Uudelleenjuoksussa Ida oli toinen häviten vain sekunnin Klemettiselle, joka voitti myös toisella kertaa.

Essulainen edustamassa Suomea kansainvälisissä suunnistuksen aikuisten arvokisoissa ei ole ihan arkipäivää, ainakaan vielä. Viimeksi näin on ollut vuonna 2004, jolloin Marika Mikkola osallistui Ruotsin Vesteråsissa pidettyihin MM-kisoihin.  Noissa kisoissa Marika voitti pronssia keskimatkalla. Essulaisia on nähty Marikankin jälkeenkin MM- ja EM-kisoissa, muttei Suomen paidassa. Esimerkiksi Artem Popov on osallistunut kansainvälisiin arvokisoihin Venäjän maajoukkueen mukana ja Hector Heines Ison-Britannian edustajana.

Suomen joukkue EM-kisoihin on lähtenyt Sveitsiin jo viime perjantaina. Ennen tätä maajoukkueella oli huhtikuun puolella kolmen päivän valmistautumisleiri Turun seudulla. Ida kertoo valmistautuneensa EM-kisoihin harjoittelemalla melko kovaa pari viikkoa, mutta ottaneensa rennommin viime viikon, jotta olisi hyvässä iskussa kisoissa. Koko viime viikko ei tosin ollut täysin rentoilua, sillä sunnuntaina maajoukkue osallistui Sveitsin mestaruussprintteihin Zwingenissä. Tässä ”harjoituskisassa” Ida sijoittui sijalle 15.

Sveitsissä on ollut lämpimät ilmat ja mittari on hiponut miltei kolmeakymmentä. Kisapäiville on kuitenkin luvassa suomalaisittain ehkä tutumpia 15-20 asteen lukemia. Idan ensimmäinen kisa on knockout-sprintin karsinta perjantaina. Mikäli jatkopaikka tulee niin knockout-sprintin erät jatkuvat lauantaina. Sunnuntaina on vuorossa henkilökohtainen sprinttikisa. Kisoista Ida odottaa erityisesti knockout-sprinttiä ja Idan rautaisen taistelutahdon tietäen voisi kuvitellakin tämän kisanmuodon sopivan hänelle. (Jos tämä knockout-sprintti ei ole tuttu, niin alempana jutussa on lyhyt kuvaus tästä melko uudesta kisamuodosta.)

Ida ei ole aiemmin suunnistanut Sveitsissä, mutta on nyt valmistautunut kisoihin mm. tutkimalla vanhoja karttoja sekä sveitsiläisia sprinttiratoja. Myös knockout-ratoja on tutkittu. Idan suunnistuksen taitoharjoittelusta vastaa Idan isä Toni Haapala, mutta Ida suunnittelee myös itse taitopuolen valmentautumistaan.

Tämän kauden päätavoite Idalla on Tšekin MM-kisat, jotka ovat heinäkuun alussa. MM-kisavalintaan vaikuttavat niin nämä Sveitsin EM-kisat kuin toukokuun lopulla Joensuun seudulla juostavat näyttökisatkin. Nuorten MM-kisat elo-syyskuun vaihteessa Turkissa ovat myös Idan ohjelmassa ja menestyminen siellä maistuisi myös. Näihin kisoihin Idan ei enää tarvitse näyttää osaamistaan, sillä Touko Sepän ohella myös Ida pääsee automaattisesti nuorten MM-kisoihin, koska on tullut valituksi aikuisten arvokisoihin.

Mitä menestyminen suunnistuksessa ja näissä EM-kisoissa sitten vaatii? Mitkä ovat Idan itsensä mielestä hänen vahvuutensa? Näin Ida vastaa: ”Tärkeimpiä vahvuuksiani on kyky suoriutua paineen alla, fysiikka rankoissa maastoissa ja suunnistustaito.” Kuulostaa siltä, että EM-kisoissa on itseensä luottava essulainen, jolla on keskittymiskyky kohdallaan. Toivotetaan onnea Idalle ja koko Suomen maajoukkueelle!

Ida Keravan näyttösprintissä. Kuva: Jarmo Koskela

 

Muut kisoihin valitut ovat:

Naiset: Alexandra Enlund, Pargas IF; Sofia Haajanen SK, Pohjantähti; Lotta Karhola, Tampereen Pyrintö; Veera Klemettinen, Suunta Jyväskylä; Inka Nurminen, Jämsän Retki-Veikot; Amy Nymalm, Pargas IF; Maija Sianoja, MS Parma

Vara: Anna Närhi, Lahden Suunnistajat -37

 

Miehet: Aleksi Anttolainen, Lahden Suunnistajat -37; Tuomas Heikkilä, Helsingin Suunnistajat; Einari Heinaro, Helsingin Suunnistajat; Severi Kymäläinen, Tampereen Pyrintö; Aleksi Niemi, Tampereen Pyrintö; Akseli Ruohola, MS Parma; Touko Seppä, Turun Suunnistajat; Arto Talvinen, MS Parma

Vara: Otto Simosas, Tampereen Pyrintö

 

EM-kisojen ohjelma:

To 13.5. sprinttiviesti (YLE Areena klo 17.30)

Pe 14.5. knockout-sprintti, karsinta (ei TV-lähetystä Suomessa, kisan online alempana)

La 15.5. knockout-sprintti (YLE TV2 klo 16)

Su 16.5. sprintti (YLE TV2 klo 14.10)

Ylellä kisan selostajana on tuttuun tapaan Jussi Eskola ja kommentaattorina tällä kertaa Minna Kauppi.

 

Linkki kisan online-palveluun https://orienteering.sport/event/2021-world-cup-round-1-and-european-championships/welcome/

Linkki World of O –sivujen kisaennakkoon: http://news.worldofo.com/2021/05/12/eoc-2021-all-you-need-to-know/

 

Torstain sprinttiviestissä Suomen joukkueen juoksujärjestys on seuraava: Veera Klementtinen – Akseli Ruohola – Aleksi Niemi – Maija Sianoja. Muiden kisojen suomalaisia edustajia ei vielä tätä kirjoittaessa ollut selvillä, paitsi tietysti se että Ida kisaa ainakin perjantaina ja sunnuntaina.

 

Mikä ihmeen knockout-sprintti?

Knockout-sprintti muistuttaa hieman hiihdon sprinttiä kilpailumuotona. Karsinnassa juostaan normaali sprinttirata henkilökohtaisin lähtöajoin. Jatkoon pääsee 36 nopeinta suunnistajaa. Ensin juostaan alkuerät ja sitten välierät. Erissä samaan aikaan lähtee kuusi kilpailijaa, jotka saavat valita kukin oman karttansa juuri ennen lähtöä. Valinta kestää vain 20 sekuntia ja radat poikkeavat toisistaan jonkun verran. Kilpailijat eivät tiedä, että mitä ratoja muut ovat valinneet. Periaatteessa voi siis käydä niin, että kaikki valitsevat saman radan. Eristä pääsee lopulta kuusi parasta finaaliin, joka käydään samalla tapaa kuin muut erät.

Näissä EM-kisoissa karsinta on perjantaina ja muut erät sekä finaalit lauantaina. Ratamestareina EM-kisojen knockoutissa toimivat sveitsiläiset huiput Fabian Hertner ja Andreas Kyburz, joten radat ovat varmasti vaativat ja mielenkiintoiset.

 

Kansikuva: Ida Keravan näyttösprintissä. Kuva: Jarmo Koskela