Suunnistamisen riemua Kompassiviestissä!
Espoon Suunta järjesti maanantaina 26.5. Uudenmaan alueen junnujen Kompassiviestin Tapiolassa. Viestissä oli kuusi osuutta ja koska osuuksille 2-5 saattoi laittaa kolme juoksijaa kuhunkin niin joukkueissa saattoi olla peräti 15 jäsentä, mutta kuudellakin pystyi osallistumaan. Joukkueissa piti olla sekä tyttöjä että poikia ja yläikäraja joukkueen juoksijoille oli 14 vuotta.
Kompassiviestissä oli myös avoin viestisarja, johon sai osallistua 1-3 henkisin joukkuein ja saattajat olivat mahdollisia. Tähän uuteen sarjamuotoon tulikin mukavasti pikkuisia suunnistajan alkuja sekä myös vanhempia junnuja.
Maasto oli viime kevään SM-sprintistä tuttu Tapiolan maasto, josta oli valmistunut vuosi sitten Alvar Palménin kehuttu sprinttikartta. Pientä -tai oikeastaan aika isoa- sydämentykytystä järjestäjille aiheutui kisa-aamuna kun paljastui, että Tapiolan uimahalli ympäristöineen oli aidattu rakennusalueeksi ja tätä ei luonnollisesti ollut kartalla. Järjestäjät tekivät kuitenkin nopeaa työtä ja saivat käsin korjattua kaikki kilpailukartat eli karttoihin tuli uusi kielletty alue ja yhden rastin paikka siirrettiin. Huh!
Kilpailusarjassa oli peräti 37 vähintään 6 henkistä joukkuetta ja avoimessa sarjassakin juoksi 16 joukkuetta. Aika iso porukka Uudenmaan junnuja! Lynx, Espoon Akilles, Helsingin Suunnistajat, Pihkaniskat, OK Trian, Hyvinkään Rasti, Rajamäen Rykmentti, Hiidenkiertäjät, Rastihaukat, Rasti-Jyry, SK Uusi, Rasti-Vihti, OK77, SK Pohjantähti ja tietysti Espoon Suunta olivat saaneet joukkueita joko kilpailusarjaan tai avoimeen sarjaan. Seurapaitojen määrä Tapiolan Silkkiniityllä oli hieno!
Espoon Suunnan väreissä juoksi 11 joukkuetta kilpailusarjassa ja saman verran avoimessa sarjassa. Liki 100 junnua yhteensä! Joukkueen kokoajilla olikin aikamoinen homma saada kaikille sopivat joukkueet. Tyypilliseen tapaan lisähaasteita syntyi kun joukkueista tuli poisjääntejä esim. sairastumisen myötä. Viimeiset korjaukset joukkueisiin tehtiin vielä maanantaina.
Kompassiviestin tulokset olivat tänä vuonna hienoa luettavaa essulaisille. Kilpailusarjan voitto ja kolmossija tulivat Essulle! Muutkin joukkueet pärjäsivät mainiosti.

Kilpailusarjan voittajajoukkue Alli-Ester, Kaisa, Linda, Otso, Visa ja Juuso.
Kisajärjestelyt sujuivat mainiosti Jappe Ahon ohjauksessa. Kisa saatiin pystyyn ajallaan ja purku tehtiin ennätysmäisen nopeasti. Kiitos talkoolaisille!
Tässä vielä linkki kisasivuille missä on esim. lisää valokuvia sekä tulokset.
https://espoonsuunta.fi/tapahtumat/kompassi-viesti-26-5-2025/