Nuorten EM-kisoissa hyvä essulaismenestys

Anni Jantunen voitti sprintin Euroopan mestruuden 16-tytöissä. Hopealle sijoittui Sveitsin Seraina Baer ja pronssille Venla Mennala (Hämeenlinnan Suunnistajat). Kuva: EYOC / Petr Kaderavek

Nuorten EM-kisat käytiin Tsekin Bronossa 17.-20. heinäkuuta. Jokavuotisissa nuorten EM-kisoissa on kaksi ikäsarjaa: 16- ja 18-vuotiaat. Kisoissa matkoja on kolme eli pitkä, sprintti ja viesti. Suomesta kisaan lähti 4 juoksijaa joka sarjassa eli yhteensä 16 nuorta suunnistajaa. Tässä joukossa olivat myös Essun Anni Jantunen ja Anni Mäki-Hokkonen. Muita essulaisia kisassa olivat Ranskaa edustava Fanny Delahaye sekä puolalainen Antoni Pachnik. Kisassa olivat mukana myös aiemmin Essua olleet ja nykyään Norjassa asuvat Feyn veljekset Mark ja Erik. He edustavat Yhdysvaltoja.

Pitkän matkan kisa käytiin melko kuumissa olosuhteissa ja keskieurooppalaiseen tapaan korkeuseroja oli paljon. Radan pituus oli 4,1 km 16-tytöillä ja 4,8 km 16-pojilla. Vanhemmissa sarjoissa tyttöjen rata oli 5 km ja poikien 6 km. Voittajien ajat olivat sarjasta riippuen 41-49 minuuttia. Anni J. juoksi sijalle 7 nuoremmissa tytöissä. Kisan voittaja Sveitsin Carla Castelli on 3:48 min nopempi. Antoni onnistui upeasti 16-pojissa, mutta jäi niukasti mitalisijojen ulkopuolelle ollen neljäs. Eroa pronssimitaliin jäi vain 13 sekuntia! Tässä sarjassa Rastikurikan Joakim Savinainen juoksi hopeaa Suomelle. 18-tytöissä Fanny nappasi hienosti pronssimitalin. Hän jäi vain hieman yli minuutin kisan voittaneelle Sveitsin Lotta Marit Lüthille. Anni M-H. oli kisan paras suomalainen sijalla 16.

Fanny juhli pitkän matkan pronssia. Kuva: EYOC / Jan Racek

D18-sarjan rata. Kisan voittaneen Lotta Marit Lüthin rata vaalealla turkoosilla, Fannyn reitti punaisella ja Annin sinisellä.

Sprintti juostiin Brnon kaupungin alueella. Maasto koostui kerrostaloista ja puistoalueista, joissa oli myös jonkin verran korkeuseroja. 16-tytöissä Anni J. oli täysin ylivoimainen. Hopealle sijoittuneeseen Seraina Baeriin (Sveitsi) tuli eroa tasan puoli minuuttia, joka on sprintissä jo paljon. Kolmas oli Suomen ja Hämeenlinnan Suunnistajien Venla Mennala. Antoni juoksi 16-pojissa jälleen hyvän kisan, mutta jäi taas niukasti mitalien ulkopuolelle ollen neljäs. Ja jälleen vain 13 sekuntia erotti Antonin mitalisijalta! 18-tytöissä sekä Fanny että Anni M-H. juoksivat kymppisakkiin. Fanny oli viides ja Anni yhdeksäs.

Sprinttirata kulki myös lasten leikkipuiston halki. Anni J. vauhdissa. Kuva: EYOC / Pavlina Pecoldova

Antoni tulossa maaliin. Vain 13 sekuntia mitalisijaan! Sijoitus 4. Kuva: EYOC / Jiri Mrkvicka

Anni M-H. oli 18-tyttöjen sprintin yhdeksäs. Kuva: EYOC / Petr Kaderavek

Kisat päättyivät viesteihin. Essulaiset olivat sijoittuneet aiemmilla matkoilla niin hyvin, että kaikki olivat maidensa edustusjoukkueissa. Nuorten EM-kisoissa kullakin maalla on vain yksi joukkue viestissä (per sarja) ja loput voivat juosta viestin ns. mixed-joukkueissa, joissa on suunnistajia eri maista. Anni J. juoksi nuorempien tyttöjen Suomen joukkueessa ankkuriosuuden. Valitettavasti aiemmilla osuuksilla oli tullut sen verran eroa kärkeen ettei Annilla ollut mahdollisuutta tuoda joukkuetta mitaleille. Ankkuriosuudelle lähtiessä ero kärkeen oli jo yli 24 minuuttia ja pronssiinkin 22 minuuttia. Anni juoksi kuitenkin hyvän osuuden ja nosti Suomen sijalle 10. Antonille Puolan viestin aloitusosuus oli kisojen paras suoritus. Hän toi joukkueensa 16-pojissa avausosuudelta vaihtoon hienosti kakkosena vain yksi sekunti Suomen Kasper Ekonojan (Suunta Jyväskylä) jälkeen. Puola lähti kuitenkin viestiin ns. kova pää edellä ja lopulta Antonin joukkueen sijoitus oli vasta 11. Vanhemmissa tytöissä Fanny oli Ranskan ankkuri ja Anni M-H. Suomen aloittaja. Fanny sai viestin sijalla 6 ja pystyi upealla juoksullaan nostamaan Ranskan hopealle. Hänellä oli ankkuriosuuden toiseksi nopein osuusaika. Suomen joukkueen aloituksessa ollut Anni toi viestin vaihtoon kuudentena, reilut 2 minuuttia kärjestä. Joukkueen lopullinen sijoitus oli 7.

Antoni onnistui mainiosti viestin avausosuudella ja tuli vaihtoon toisena vain sekunnin kärjestä. Kuva: EYOC / Eszter Kocsik

Fanny juoksi upeasti Ranskan hopealle 18-tyttöjen viestissä. Kuva: EYOC / Eszter Kocsik

Anni Jantuselle kisat olivat toiset nuorten EM-kisat ja mitalisaldo täydentyi yhdellä. Viime vuonna hän saavutti sprintissä pronssia. Myös maastomatkat ovat sujuneet Annilta tällä kaudella erittäin hyvin, joten hänen tavoitteensa kahdesta mitalista -jopa kultaisista – olivat varsin realistiset. ”Maastomatkoilla vauhtini oli kärjen tasoa, mutta liian isot virheet veivat pois kärkisijoilta. Vielä jäi vähän hampaankoloon näistä kisoista pitkän matkan osalta, mutta yhteenkin euroopanmestaruuteen voi aina olla tyytyväinen, vaikka se ei tullutkaan täydellisellä suorituksella”, Anni kertoo. Seuraavaksi Anni keskittyy syksyn SM-kisoihin.

Puolalainen Antoni Pachnik kertoo lähteneensä kisoihin mitalinälkäisenä. Hän saavutti henkilökohtaisissa kisoissa kaksi nelossijaa. Mitali oli niin lähellä, että hän ei ollut aivan tyytyväinen kisasuorituksiinsa. ”Virheet pitkällä ja sprintissä maksoivat mitalin”, Antoni toteaa. Hän oli kuitenkin melko tyytyväinen kisareissuun kaiken kaikkiaan. ”Viesti oli minulle ehdottomasti se paras kisa. Vaikka kaaduin lähdössä! Piti vaan nousta ja laittaa kaikki peliin”, Antoni kertaa. Seuraavaksi Antonilla on tähtäimessä pitkän matkan SM-kisat Ponsassa. Hän on siis tulossa Suomeen!

Anni Mäki-Hokkonen lähti EM-kisoista suoraan Jönköpingiin ja O-Ringenille. Hän juoksi D18E-sarjassa ja sijoittui upeasti lopputuloksissa sijalle viisi.

Fanny Delahaye kertoo odottaneensa innolla EM-kisoja, koska olivathan ne hänen viimeisensä, ensi vuonna hän on jo yli-ikäinen kisoihin. Pitkästä matkasta Fanny kertoo seuraavaa: ”Maasto oli todella mäkinen, mutta rata ei ollut erityisen haastava. Erot juoksijoiden välillä tulivat lähinnä reitinvalinnoista ja juoksuvauhdista. Rastit olivat helposti löydettävussä ja usein polun varrella. Tein itse kaksi kertaa reitinvalinnan, jolla hävisin minuutin ja lisäksi joitain pienempiä huonoja valintoja. Joten olin ulkona kultajahdista.” Fanny toteaa kuitenkin olevansa tyytyväinen siihen, miten on oppinut suunnistamaan mäkisessä maastossa. Ja pronssimitali maistui toki myös. Sprintissä Fanny oli viides. ”Sprinttimaasto oli aika lailla erilainen JWOC:ssa, jossa juostiin pienessä italialaisessa kylässä. En harjoitellut tämän tyyppistä sprinttiä varten, jossa on pidempiä ja ratkaisevampia reitinvalintoja. Ja täytyy sanoa, että olen kyllä pettynyt suoritukseeni. JWOC:in jälkeen ajattelin, että mitali EM-kisoista on realistinen tavoite. 10-rastille asti olin kärjen vauhdissa, mutta sitten jäin 20 sekuntia seuraavalla rastivälillä. Fyysisesti kisa oli myös hyvin raskas.”
Viestissä Fanny saavutti hopeaa Ranskan joukkueessa. Hän juoksi ankkuriosuuden. ”Viestiin meillä ei ollut mitään erityistä tavoitetta. Kaikkien oli tarkoitus juosta omalla tasollaan ja sitten katsotaan, että mihin se riittää”, Fanny kertoo. Hän pääsi lähtemään ankkuriosuudelle sijalla kaksi ja säilytti myös kovassa taistossa tämän sijan. ”Sain viestin hyvällä sijalla, mutta minulla oli heti pahin hajonta ja jäin heti yli 30 sekuntia letkasta, joka tavoitteli sijoja 2-5. Mutta ehkä se oli vaan ihan hyvä että en mennyt letkan mukana vaan sain tehdä omaa työtä. Varvauksessa olin kolmantena, puolisen minuuttia Ruotsin takana. En nähnyt Ruotsin ankkuria metsässä ja olin yllättynyt kun kuulin maaliin tullessa, että tulenkin toisena maaliin”, Fanny sanoo ja jatkaa ”Viesti oli minulle ehdottomasti paras kisa EYOC:ssa.” Fanny odottaa innolla uusia kansainvälisiä suunnistuskisoja ja kertoo olevansa erittäin motivoitunut harjoittelemaan ja kilpailemaan.

Viestikisa oli Fannysta kaikkein parhaiten sujunut kisa. Hopeamitali oli iloinen yllätys. Joukkueessa juoksivat myös Sonia Jolly Jansson ja Ambre Dufour. Kuva: EYOC / Eszter Kocsik

Seuraava nuorten kv-kisa on Junior European Cup eli JEC, joka kisataan 1.-5.10. Skotlannissa. Siellä on sarjat HD18 ja HD20. Essulaisista ainakin Anni Mäki-Hokkonen on lähdössä kisoihin.

Suomen mitalit nuorten EM-kisoista:

Pitkä matka: H16 Pronssi Joakin Savinainen (Rastikurikka)

Sprintti: D16 Kulta Anni Jantunen, pronssia Venla Mennala (Hämeenlinnan Suunnistajat)
H18 Hopeaa Rasmus Töyrylä (Helsingin Suunnistajat)

Viestit: H16 Kultaa Kasper Ekonoja (Suunta Jyväskylä), Joakim Savinanen ja Veeti Viippola (Sotkamon Jymy)
H18 Hopeaa Vilho Hietala (Suunta Jyväskylä), Aapo Virkajärvi (Jämsän Retki-Veikot) ja Rasmus Töyrylä

EM-kisojen nettisivuilla on hyvät linkit tuloksiin, YouTube-lähetyksiin. GPS-seurantoihin sekä kisakuviin:

https://eyoc2025.cz/