Meet Jakob from New Zeeland!

Oletko jo tavannut Jakob Knoefin? Hän uusi-seelantilainen nuori suunnistaja, joka on opiskelemassa Aalto-yliopistossa tämän syksyn ja liittyi seuraamme siksi ajaksi. Jakob on kotoisin Christchurchin kaupungista, joka on Uuden-Seelannin toiseksi suurin kaupunki ja Eteläsaaren suurin.

Jakob oli mukana keskiviikon viestitreenissä Siikajärvellä. Kuvan otti Määttäsen Maria.

 

Jakob kertoo aloittaneensa suunnistuksen 15-vuotiaana ja kysymykseen, että miksi juuri suunnistus Jakob vastaa: ”Orienteering is the best that’s why!” Hän kertoo pitävänsä siitä, että suunnistus tarjoaa niin fyysisiä kuin teknisiäkin haasteita. Tärkeää suunnistuksessa Jakobille ovat myös kaverit ja uusien ihmisten tapaaminen. Suunnistus antaa hänelle myös hyvän syyn matkustella ympäri maailmaa!

Jakob kertoo pitävänsä enemmän metsäsuunnistuksessa, joskin tähän asti parhaimmat saavutukset ovat tulleet sprintin puolelta.  Hän saavutti pronssia Uuden-Seelannin mestaruuskisoissa viime keväänä juuri sprintissä häviten voittajalle Zefa Faavaelle vain 16 sekuntia (H21-sarjassa). Tämän vuoden Oringenillä Jakob kilpaili jo Essun paidassa H20 eliitissä ja paras sijoitus oli sija 23. Ja kävipä hän juoksemassa Ruotsin mestaruussprintinkin, jossa sijoittui H20-sarjassa hienosti sijalle 7 noin 70 juoksijan joukosta.

Jakoc osallistui nuorten MM-kisoihin Italissa tänä vuonna. Tässä on startannut sprinttiin. Kuva: JWOC/IbbisWeb

Jakob on ollut Suomessa aiemminkin. Vuonna 2023 hän osallistui Porvoo-Jukolaan, joka oli samalla hänen ensimmäinen kisansa Uuden-Seelannin ulkopuolella. Hän pitää tätä ensimmäistä Jukolaa yhtenä parhaimmista suunnistusmuistoistaan. Hän oli joukkueensa ankkurina (tuloksissa hänen nimensä on kirjoitettu väärin L-kirjaimella; Lakob). Jukolan viestin valtava osallistujamäärä teki vaikutuksen Jakobiin. “I couldn’t believe how massive the race was, more people ran on the last leg than there are orienteers in New Zealand!!”

Suunnistus täyttää Jakobin vapaa-ajan mitä jää opinnoilta. Hän on erittäin kiinnostunut kartoista ja tykkää katsella niitä ja miettiä reitinvalintoja ja ratoja. Kotiseudultaan hän nimeää yhdeksi mieluisimmista juoksupaikoista vuoristoalueen, joka on vain tunnin matkan päässä hänen kotoaan. ”Always snow and really beautiful nature.” Toivottavasti Jakob löytää upeita maastoja myös Suomesta ja Espoosta!

Jakob on jo käynyt Essun treeneissä ja osallistuu ensi viikonlopun Viestiliigan osakilpailuun. Hän juoksee aloitusosuuden kakkosjoukkueessa. Great to have You with us Jakob!