Pauli Siitosen perintö jatkuu nuorten hyväksi

Hiihtäjälegenda Pauli Siitosen omaiset ovat tehneet merkittävän ja arvokkaan lahjoituksen Espoon Suunnalle. Siitosen palkintokokoelmasta on luovutettu pokaaleja ja mitaleja, jotka tulevat jatkossa kiertämään lasten ja nuorten kilpailuissa palkintoina. Ensimmäisen kerran näitä palkintoja voivat junnut voittaa jo elokuun lopulla järjestettävissä eGames-suunnistuskilpailuissa!
Pauli Siitonen tunnetaan ensisijaisesti meritoituneena pitkien matkojen hiihtäjänä ja luisteluhiihtotyylin kehittäjänä. Hän voitti mm. Finlandia-hiihdon viisi kertaa peräkkäin vuosina 1976-1980, Vasaloppetin vuonna 1973 ja Saksassa hiihdettävän König-Ludwig-Lauf-kilpailun vuosina 1974, 1976–1979 ja 1981.
Siitonen oli myös innokas ja taitava suunnistaja, ja hänelle onkin kertynyt lukuisia meriittejä myös tältä saralta. Vuonna 1964 Siitonen oli joukkueensa Helsingin Poliisi-Voimailijoiden riveissä pokkaamassa hiihtosuunnistuksen SM-pronssia ja saavutti Jukolan viestissä 1966 kunnioitettavan toisen sijan juostessaan viestin nopeimman ankkuriosuuden.
Lahjoitus on hieno ele lasten ja nuorten urheilun ja liikunnan tukemiseen. Samalla se tuo nuorten kilpailuihin ainutlaatuista arvokkuutta ja historiaa – jokainen pokaali kantaa mukanaan tarinoita sitkeydestä, tavoitteellisuudesta ja liikunnan ilosta. Espoon Suunnalle lahjoitus on myös vahva viesti siitä, kuinka tärkeää nuorten liikunnan tukeminen on. Pokaalit inspiroivat seuraavan sukupolven harrastajia ja kilpailijoita tavoittelemaan omia unelmiaan sekä nauttimaan liikunnan riemusta.
Espoon Suunta kiittää lämpimästi Pauli Siitosen omaisia tästä arvokkaasta lahjoituksesta. On kunnia saada välittää tämä perintö eteenpäin nuorille liikkujille!






