Seuraopas

TERVETULOA ESPOON SUUNTAAN

Tervetuloa mukaan Espoon Suunta ry:n toimintaan! 

Espoon Suunta (EsSu) on aktiivinen ja monipuolinen suunnistusseura, joka tarjoaa toimintaa kaikenikäisille ja -tasoisille suunnistajille – aloittelijoista kilpasuunnistajiin.

Seura perustettiin vuonna 1988, kun kaksi espoolaista seuraa, Espoon Rasti ja Reima-34, yhdistivät voimansa. Tavoitteena oli luoda vahva suunnistusyhteisö Espooseen. Nykyisin seura on yksi Suomen suurimmista suunnistusseuroista ja sen toimintaan osallistuu vuosittain satoja jäseniä. Espoon Suunta on yksi kolmesta Olympiakomitean tähtiseurasta, jolla on kaikki kolme tähtimerkkiä eri toiminnan osa-alueista eli lasten ja nuorten toiminta, huippu-urheilu ja aikuisten liikunta.

Espoon Suunnan arvot perustuvat yhteisöllisyyteen, liikkumisen iloon ja kehittymisen mahdollistamiseen. Meille tärkeää on tarjota laadukasta ja innostavaa toimintaa, jossa jokainen voi löytää oman polkunsa – oli tavoitteena kuntoilu luonnossa tai menestyminen suunnistuksen huipulla.

Tästä oppaasta saat yleiskuvan siitä, mitä Espoon Suunta tarjoaa, miten pääset mukaan ja mitä sinun on hyvä tietää seuran toiminnasta.

YLEISTÄ TIETOA SEURASTA

Espoon Suunta ry
Kylänvanhimmanpiha 7, 002210 Espoo
Y-tunnus: 0927726-8

Espoon Suunta ry
Verkkolaskutusosoite/OVT-tunnus: 003709277268
Välittäjä: Apix Messaging Oy (003723327487)

Espoon Suunta ry.
Pankki: Nordea Bank Abp
Pankin osoite: Satamaradankatu 5, 00020 Nordea, Finland
IBAN: FI05 1112 3000 3168 41
BIC: NDEAFIHH

Verkkosivut: www.espoonsuunta.fi

SEURAN TOIMINTA

Espoon Suunnan toiminta on monipuolista ja ympärivuotista. Tarjoamme suunnistusharjoituksia, leirejä, kilpailuja ja tapahtumia niin lapsille, nuorille, aikuisille kuin huippusuunnistajillekin. Jokainen löytää varmasti itselleen sopivan tavan harrastaa suunnistusta!

VIIKKOHARJOITUKSET

Espoon Suunta järjestää säännöllistä toimintaa ja harjoituksia eri ikä- ja taitotasoille. Harjoituksia järjestetään sekä maastossa että talvikaudella sisätiloissa tai lähimaastoissa. Harjoitukset kehittävät suunnistustaitoja, fyysistä kuntoa ja tarjoavat samalla sosiaalisen ympäristön oppimiseen.

  • Kevät- ja kesäkausi: Maastoharjoituksia Espoon ja lähialueiden metsissä
  • Syksy- ja talvikausi: Laji- ja tekniikkaharjoituksia, salivuoroja ja oheisharjoittelua

LASTEN JA NUORTEN TOIMINTA

Nuorille suunnistajille on tarjolla omaa ohjelmaa, kuten suunnistuskoulu, ryhmäharjoituksia ja leirejä. Toiminta on jaettu ikäryhmittäin ja jokaiselle löytyy sopivan haastavaa tekemistä.

  • Suunnistuskoulu (n. 6–14-vuotiaille): Perusteet ja liikunnan ilo
  • Nuorten valmennusryhmät eGroupJr (11-14-vuotiaat) ja eGroup-nuoret (15-18-vuotiaat): Taitojen kehittäminen ja kilpailutoiminta
  • Leirit ja retket: Hauskaa yhdessäoloa ja kokemuksia luonnossa

HUIPPUSUUNNISTUS

Espoon Suunnan tavoitteellisesti harjoittelevien nuorten (yli 15-vuotiaat) ja aikuisten valmennusryhmä on eGroup. Valmennustoiminnan tavoitteena on tarjota urheilijoille mahdollisuus kehittyä aina kansainväliselle huipputasolle asti. 

AIKUISTEN TOIMINTA

Tarjoamme aikuisille sekä kuntosuunnistusta että mahdollisuuksia tavoitteelliseen harjoitteluun. Mukana toiminnassa on sekä harrastajia että aktiivisia kilpailijoita. Aikuisten harrasteryhmä eTreenareissa on säännölliset ohjatut viikkoharjoitukset. Lisäksi aloitteleville aikuisille järjestetään aikuisten suunnistuskouluja.

  • Harjoituksia eri taitotasoille
  • Mahdollisuus osallistua viestijoukkueisiin ja kilpailuihin

KILPAILUT JA TAPAHTUMAT

Espoon Suunnan jäsenistä monet ovat aktiivisia suunnistuskilpailuissa kävijöitä. Seura osallistuu myös mahdollisimman monin joukkuein eri suunnistusviesteihin kuten esimerkiksi Jukolan- ja Venlojen viesteihin, Nuorten Jukolaan, Tiomilaan, Viestiliigaan, Halikko-viestiin ja 25Mannaan.

Essu järjestää useita suunnistustapahtumia vuosittain. Seura toimii myös isojen tapahtumien järjestäjänä: vuosittain kansallinen kilpailu eGames, vuonna 2026 nuorten Leimaus-leiri ja vuonna 2028 Espoo-Jukola

  • Seuran omat kilpailut ja tapahtumat: esim. eGames, seuranmestaruuskilpailut, nuorten pokaalijahdit ym.
  • Viikkorastit / kuntosuunnistus: Espoo SprinttiCup, kuntosuunnistukset, eTaitorastit ym.
  • Muut tapahtumat: Seuraillat, kauden päättäjäiset, eTrail ym.

LEIRIT JA MATKAT

Leirit ovat tärkeä osa Espoon Suunnan yhteisöllistä toimintaa. Ne kehittävät taitoja, lisäävät ryhmähenkeä ja tarjoavat unohtumattomia elämyksiä.

  • Nuorten ja aikuisten harjoitusleirit (kotimaassa ja ulkomailla)
  • Kilpailumatkat (Jukola, Tiomila, Nuorten Jukola,, Nuorten Tiomila, Särkänniemisuunnistus, Nuorisoviesti ja Oravatonni ym.)

SEURAN JÄSENYYS

Espoon Suuntaan liittyminen on helppoa ja mukaan voi tulla missä tahansa iässä tai suunnistusharrastuksen vaiheessa. Meillä voit harrastaa suunnistusta rennosti omaksi iloksi tai harjoitella tavoitteellisesti kilpailuja varten.

JÄSENEKSI LIITTYMINEN

Jäseneksi liitytään myClub-järjestelmän kautta. MyClub toimii seuran jäsenrekisterinä ja viestintäkanavana, ja sen kautta ilmoittaudutaan myös harjoituksiin ja tapahtumiin.

  1. Mene osoitteeseen espoonsuunta.myclub.fi
  2. Luo myClub-tili (tai kirjaudu sisään olemassa olevalla tunnuksella)
  3. Järjestelmä luo jäsenmaksulaskun automaattisesti 14 vrk maksuajalle.

Jos tarvitset apua liittymiseen tai myClubin käyttöön, ota yhteyttä seuran toimihenkilöihin – autamme mielellämme!

JÄSENMAKSUT

Jäsenmaksut vahvistetaan vuosittain seuran syyskokouksessa. Jäsenmaksu maksetaan myClubin kautta. Maksu oikeuttaa osallistumaan seuran toimintaan koko toimintavuoden ajan.

Jäsenmaksut:

  • Aikuiset: 80 €
  • Nuoret alle 20 v: 50 €
  • Perhejäsenyys: 210 €
  • Kannatusjäsenyys: 210€

Syyskuun (1.10.20xx) jälkeen liittyneet uudet jäsenet luetaan samalla maksulla automaattisesti myös seuraavalle vuodelle.

JÄSENEDUT

Espoon Suunnan jäsenenä saat monia etuja:

  • Maailman parasta suunnistusseuraa
  • Mahdollisuuden osallistua suunnistuskouluun, harraste- ja valmennusryhmiin
  • Ilmaisen osallistuminen Espoon Suunnan mestaruuskisoihin (suunnistus, maastojuoksu yms.), seuran järjestämiin harjoituksiin (taitoharjoitukset, yhteislenkit, talven saliharjoitukset yms.) ja mahdollisuuden treenipankin omatoimiharjoituksiin
  • Osallistumisen Espoon Suunnan järjestämiin kuntosuunnistustapahtumiin (Espoo SprinttiCup, Helsinki IndoorCup, eTaitorastit ym.).
  • Ilmaisen osallistumisen seuratoimintatapahtumiin (mm. seuraillat, kauden päättäjäiset)
  • Nuorille alle 16-vuotiaille ilmaisen osallistumisen Espoon Suunnan järjestämiin kilpailuihin (mm. eGames)
  • Mahdollisuuden varata seuramajaa (Kylänvanhimmanpiha 7) yksityiskäyttöön
  • Yhteistyökumppaneiden seuraedut käyttöön
  • MyClub-jäsenpalvelun
  • Kuukausittaisen jäsentiedotteen (Suuntakirje)

KILPAILULISENSSIT JA VAKUUTUS

Jos osallistut virallisiin suunnistuskilpailuihin, tarvitset Suunnistusliiton kilpailulisenssin, joka hankitaan Suomisportista (www.suomisport.fi). Lisenssi sisältää halutessasi Sporttiturva-vakuutuksen, joka kattaa suunnistustapahtumissa sattuvat tapaturmat.

  • Seura hankkii lasten Suunnistuskouluun osallistuville ja eGroupJr-ryhmään kuuluville lapsille lisenssit ja vakuutukset, kun kausimaksu on maksettu ja vanhemmat ovat päivittäneet MyClubiin lapsen Sportti-ID:n. 
  • Sporttti-ID on jokaisen liikkujan oma tunnistenumero, jonka avulla seurat pystyvät hankkimaan harrastajille muun muassa vakuutuksen- ja lisenssin. Ottaaksesi Sportti-ID:n käyttöön sinun tulee ensin luoda itsellesi Sporttitili Suomisport-palvelussa, jonka jälkeen voit lisätä huollettavan ja myös hänelle muodostuu tuolloin oma Sportti-ID. Ohessa ohje tätä varten: https://suomisport.freshdesk.com/fi/support/solutions/articles/44001856851-miten-kirjaudun-suomisporttiin-miten-luon-sporttitilin-
  • Aikuisilla on valittavana eri lisenssi- ja vakuutusvaihtoehtoja

VARUSTEET

Suunnistuksen aloittaminen ei vaadi suuria varustehankintoja, mutta muutama perusväline tekee harrastamisesta huomattavasti miellyttävämpää. Espoon Suunta tarjoaa myös tukea ja neuvontaa varustehankinnoissa.

MITÄ TARVITSET SUUNNISTUKSEEN

Aloittelijalle riittää aluksi hyvin vähän: ulkoiluun sopivat vaatteet ja reipas mieli. Tässä kuitenkin perusvarusteet, joita suunnistaja tarvitsee:

  • Suunnistuskenkä tai maastojuoksukenkä: Tukeva ja pitävä kenkä maastoon
  • Tekninen urheiluvaatetus: Hengittävä, nopeasti kuivuva ja peittävä vaatetus (pitkät lahkeet ja hihat suojaavat oksilta ja risuilta)
  • Kompassi: Tavallinen levykompassi tai peukalokompassi tarvitaa kartaan suuntaamiseen ja suunnan ottoon.
  • Emit-kilpailukortti: Suunnistuksessa käytettävän ajanottojärjestelmän kilpailukortti
    • Emit-kortteja voi osaan tapahtumista lainata seuralta, vuokrata tapahtumajärjestäjiltä tai ostaa omaksi Suunnistajan Kaupasta

KARTAT

Espoon Suunnalla on käytössä laaja valikoima laadukkaita suunnistuskarttoja Espoossa ja lähialueilla. Harjoituksiin osallistuvat saavat kartat seuran puolesta. Karttoja ei tarvitse itse tulostaa tai ostaa erikseen. Seuramajalta löydät karttalaatikon, jossa pyritään pitämään treenikarttoja seuralaisia varten. Seuran sähköisestä treenipankista voi ajankohtaisten harjoitusten karttoja myös itse tulostaa. 

SEURAVARUSTEET

Espoon Suunnalla on oma seura-asu, jota käytetään erityisesti kilpailuissa ja yhteisissä tapahtumissa. Seuravaatteet tilataan yleensä kerran tai kaksi vuodessa yhteistilauksina. Valikoimassa on:

  • Kilpailuasu (suunnistuspaita + trikoot tai suunnistushousut)
  • Juoksuasu (takki + housut)
  • Liivi
  • Muita asuja: sprintti-, pyöräsuunnistus-, hiihtosuunnistusasut, huppari, pipo, panta ym.

Tilauksista tiedotetaan seurakirjeessä, myClubin kautta ja seuran verkkosivuilla.

VÄLINEIDEN LAINAAMINEN

Seuralla on jonkin verran varusteita, kuten emit-kortteja ja kompasseja, joita voi lainata harjoituksissa. Tämä on erityisen hyödyllistä aloittelijoille ja lapsille, joilla ei vielä ole omia välineitä.

VIESTINTÄ

Hyvä viestintä pitää jäsenet ajan tasalla seuran toiminnasta, tapahtumista ja ilmoittautumisista. Espoon Suunta käyttää monikanavaista viestintää, jossa keskeisin työkalu on myClub.

MYCLUB – SEURAN PÄÄVIESTINTÄKANAVA

myClub on Espoon Suunnan tärkein viestintä- ja hallintakanava. Sen kautta hoidetaan:

  • Ilmoittautumiset harjoituksiin ja tapahtumiin
  • Harjoitusten, kilpailujen ja leirien tarkemmat tiedot (aikataulut, sijainnit, karttalinkit)
  • Jäsenmaksut
  • Ryhmäviestintä
  • Vuosikokousten ilmoittautuminen
  • Suuntakirje

👉 myClubin verkkosivusto: espoonsuunta.myclub.fi
👉 Suositus: lataa myös myClub-mobiilisovellus, jos käytät älypuhelinta.

VERKKOSIVUT

Espoon Suunnan verkkosivut tarjoavat ajankohtaiset uutiset, kilpailutiedot ja yleistä tietoa seurasta. Sivuilla julkaistaan myös tiedotteita ja ohjeita jäsenille sekä linkkejä tapahtumien tuloksiin ja ilmoittautumisiin.

👉 www.espoonsuunta.fi

INTRANET SUPPA

Essulla on käytössä tiedonhallintaan intranet nimeltään Suppa. Linkki Supan kaikille avoimiin tiedostoihin löytyy verkkosivuilta. Supasta löydät mm. seuran säännöt, toimintaperiaatteita ja -ohjeita sekä seuran toimintasuunnitelmat ja toimintakertomukset aiemmilta vuosilta.

WHATSAPP-RYHMÄT

Koko seuran yhteisessä Whatsapp-ryhmässä on vajaa 300 seuran jäsentä. Ryhmään jaetaan tietoa ja kuulumisia kaikkia seuralaisia kiinnostavista asioista. Ryhmään voi liittyä tästä linkistä.

Lisäksi mm. eri valmennusryhmillä ja tapahtumilla on käytössään omia Whatsapp-ryhmiä nopeaa tiedottamista varten. Linkit näihin ryhmiin löydät myClubin tiedotteista, Essulaisen infopaketista.

SOSIAALISEN MEDIAN VIESTINTÄ

Espoon Suunta on aktiivinen myös somessa. Sosiaalinen media täydentää viestintää ja tuo esiin seuran tapahtumia, tuloksia ja yhteishenkeä.

  • Instagram: @espoonsuunta
  • Facebook: Espoon Suunta

YHTEYSTIEDOT JA VASTUUHENKILÖT

Kaikki seuran yhteystiedot löytyvät verkkosivuilta. Sieltä löydät esimerkiksi seuran työntekijöiden sekä johtokunnan jäsenten yhteystiedot.

Yhteyttä saa ottaa matalalla kynnyksellä – kysymykset, ideat ja palaute ovat tervetullutta!

VAPAAEHTOISTYÖ JA TALKOOT

Espoon Suunnan toiminta perustuu vapaaehtoistyöhön. Seuralla on palkattuna osa-aikaisilla työpanoksilla valmennuspäällikkö ja toiminnanjohtaja, jotka hoitavat juoksevia toimintaan ja talouteen liittyviä tehtäviä. Vapaaehtoiset ohjaajat, valmentajat ja seuratoimijat ovat kuitenkin kaiken seuran toiminnan takana mahdollistamassa laadukkaat harjoitukset, kilpailut ja tapahtumat ympäri vuoden.

MIKSI TALKOITA JÄRJESTETÄÄN

Talkootyö on tärkeä osa seuran toimintaa. Sen avulla:

  • Järjestetään harjoituksia, kilpailuja ja kuntosuunnistuksia
  • Rakennetaan ja ylläpidetään harjoitus- ja kilpailukarttoja
  • Luodaan yhteishenkeä ja seurayhteisöä
  • Ylläpidetään seuran taloudellinen tilanne vakaana

MILLAISIA TALKOOTEHTÄVIÄ ON TARJOLLA

Talkootehtäviä on monenlaisia ja jokaiselle löytyy sopiva rooli aiemmasta kokemuksesta riippumatta. Esimerkkejä:

  • Suunnistuskoulun ja valmennuksen ohjaajat ja apuohjaajat
  • Rastien vienti ja haku
  • Tulospalvelun tai ajanoton tehtävät
  • Pysäköinnin tai liikenteen ohjaus
  • Kahvilan myyntityö
  • Reitinvalvonta, opastus ja yleinen järjestelyapu

MITEN OSALLISTUA TALKOISIIN

Talkookutsut ja ilmoittautumiset hoidetaan pääsääntöisesti myClubin kautta. Lisäksi vapaaehtoisia kysellään usein seuran Whatsapp-ryhmässä. Jokaisen panosta arvostetaan – vaikka pääsisit mukaan vain yhteen kertaan vuodessa, olet tärkeä osa toimintaa.

Talkoisiin osallistuminen on myös loistava tapa tutustua muihin seuratoimijoihin ja oppia uutta suunnistuksesta käytännön tasolla.

SEURAMAJA

Espoon Suunnan seuramaja sijaitsee Espoon Puolarmaarissa Kylänvanhimmanpihalla (Kylänvanhimmanpiha 7, 02210 Espoo). Seuramajan ylläpidosta vastaa majaryhmä. Seuramajaa on mahdollista varata seuran tilaisuuksiin (kokoukset, lenkkisaunat yms.) sekä soviteltavissa yksityiskäyttöön. Varauksen ensisijaisesti nettisivujen lomakkeen kautta.