Viestiliigakausi alkaa!

Kuva: SSL/Marko Kantaneva
Kotimainen suunnistuksen Viestiliiga käynnistyy lauantaina Paimiossa kun Kevätyönviesti starttaa. Tänä vuonna Viestiliigassa on yksi kisa viime vuotta enemmän eli peräti 7. Näistä kolme juostaan ennen Jukolaa ja loput kolme Jukolan jälkeen. Kausi päättyy syyskuussa SM-viestiin Inkoossa.
Uutuutena tänä vuonna Viestiliigassa on oma sarja nuorille: Junioriliiga. Nuorten ohjelma poikkeaa hieman pääsarjojen kaudesta. Nuorten Jukola korvaa Jukolan ja SM-viesti ei kuuluu nuorten ohjelmaan. Osakilpailuja kertyy siis 6 ja pisteet lasketaan siten, että ensimmäisistä viidestä osakilpailusta neljä lasketaan mukaan pisteisiin ja viimeinen osakilpailu eli Nuorten Jukola lasketaan kaikille pisteisiin. Kisasta riippuen nuorten viestiliigasarja on esim. HD13-16, HD13-18 tai HD16. Nuorten Jukolassa on sitten oma perinteinen sarjajako osuuksittain.
Viime kaudella Essun naiset päätyivät lopputuloksissa sijalle 9. Tämä oli edelliseen kauteen verrattuna nousua pari sijaa. Miehissä loppusijoitus oli 29. Jutun lopussa on muutamia kuvia viime kaudelta.
Nuori naisten ryhmä lähdössä innolla viesteihin
Essun naisten ryhmän vetäjä Astra Francke kertoo, naisten ryhmä on kauden alkaessa varsin hyvässä iskussa ja että viestiliigakauden alkua odotellaan innolla. Astra lisää vielä, että ryhmähenki on totuttuun tapaan erinomainen ja uskoo sen näkyvän taas kisapaikoilla.
Osakilpailuja on tänä vuonna peräti 7, lähtevätkö naiset kaikkiin kisoihin? ”Tarkoitus on lähettää joukkue kaikkiin osakilpailuihin, mutta katsotaan tietysti aina tilanteen mukaan. Jonkin verran päällekkäisyydet voivat haitata niin, että aina eivät kaikki pääse mukaan. Tämä tietysti mahdollistaa myös erilaisten kokoonpanojen kokeilua”, kertoo Astra.
Sijoitustavoite kiinnostaa aina. Onko naisilla sellaista? ”Emme ole asettaneet sijoitustavoitteita, vaan mennään kisa kerrallaan”, Astra sanoo ja jatkaa: ”Viime vuonna alkukausi oli erinomainen, loppukaudesta jäi parannettavaa, joten jopa viimevuotista paremmille sijoille varmasti on mahdollisuuksia, jos pystytään vetämään läpi ehjä Viestiliigakausi. Myös kakkosjoukkueelta voi odottaa viimevuotista parempaa kokonaissijoitusta.”
”Naisilla on Venlojen lisäksi SM-viesti tänä vuonna erityistähtäimessä, koska kisat juostaan Inkoossa eli kyseessä lähes kotikisat”, muistuttaa Astra ja lisää että viime vuoden SM viestistä jäi vähän hampaankoloon, joten tänä vuonna on revanssin paikka.
Miehet paremmassa kunnossa kuin aiemmin
Miesten ryhmän vetäjä Antti Kemppainen kertoo, että miesten iskukyky on parempi kuin vuosi sitten tähän aikaan, koska isoilta loukkaantumisilta on vältytty. ”Vuosi sitten oli hieman huonompi tilanne niiden suhteen. Lisäksi meillä on paljon nuoria urheilijoita, joten sitäkin kautta on odotettavissa jatkuvaa kehitystä”, kertoo Antti. Harjoituskauden leiritys on myös onnistunut hyvin, ja pääsiäisleirillä Ruotsissa oli hyvä porukka urheilijoita.
Viestiliigan uutuus Junioriliiga ei Antin mukaan vaikuta suuresti miesten viestikokoonpanoihin. ”Meillä on monta urheilijaa ikähaarukassa 15-17 vuotta. Niissä viesteissä, joihin osallistuu 16-sarjaan joukkue, riittää nuoria miestenkin joukkueisiin. Eli meillä ei ole suurta vaikutusta. Enemmän on vaikutusta joukkuemäärään Finnish Spring ja SM-viesteissä”, Antti toteaa.
Miesten tavoitteen Antti muotoilee seuraavasti: ”Tarkoitus on nostaa sijoitusta kohti toissa vuoden sijoitusta (16.). Tämä edellyttää erityisesti, että omat kärkijoukkueet onnistuvat joka osuudella useassa kauden kisassa, eli ennen kaikkea tasaisuus suorituksessa on valttia.”
Espoon Suunnan joukkueet Kevätyönviestiin:
Naiset:
9 Espoon Suunta 1 GPS Liisa Raasakka, Maria Määttänen, Hanne Hilo
25 Espoon Suunta 2 Emmi Markki, Lydia Mårtenson, Kiia Miettinen
34 Espoon Suunta 3 Essi Kankainen, Elisa Viholainen, Venla Tikkanen
Yhteensä joukkueita on 54.
Miehet:
129 Espoon Suunta 1 Daniel Rautio, Lari Pernu, Anssi Vesanto
151 Espoon Suunta 2 Aarne Kemppainen, Juho Noponen, Rinat Gabitov
166 Espoon Suunta 3 Samuel Juvaste, Dmitrii Iurev, Mikael Rautio
187 Espoon Suunta 4 Mikko Tervakangas, Mikko Määttälä, Elias Tikkanen
Yhteensä joukkueita on 94.
Nuorten viestiin ei vielä tällä kertaa lähde joukkuetta Essusta. Nuorten sarjaan on ilmoittautunut 32 joukkuetta.
Kevätyönviestiä voi seurata myös livelähetyksenä, jos ei pääse paikanpäälle Sauvoon. Tällä kaudella Viestiliigaa voi katsoa ISTV:n ja Ruudun lisäksi YleAreenasta. Viestiliigan omilla sivuilla on linkit livelähetyksiin sekä tulospalveluun ja gps-seurantaan:
https://viestiliiga.fi/
Viestiliigan osakilpailut (pääsarja)
Kevätyönviesti 11.4. Paimio (Paimion Rasti)
Lähdöt: alkaen klo 18.30
Kilpailukeskus sijaitsee Sauvossa Korpelan louhoksen alueella, jonka maastoissa on juostu myös parin vuoden takaisen veteraanien MM-kisojen keskimatkan finaali. Kilpailukutsun mukaan maasto on Varsinais-Suomen parhaimmistoon kuuluvaa avokalliomaastoa, jossa on kohtalaiset korkeuserot ja pääosin erinomainen kulkukelpoisuus.
Viime vuoden sijoitukset:
Naiset: 5. (Liisa – Anni M-H – Hanne)
Miehet: 41. (Daniel – Lari – Anssi)
Finnish Spring 26.4. Salo (Angelniemen Ankkuri)
Lähdöt: alkaen klo 10.00
Salossa päästään juoksemaan keskustan lähellä sijaitsevan Tupurin takametsiin Lakianummelle, jossa on aiemmin juostu mm. Koululiikuntaliiton kisat viime syksynä ja parikymmentä vuotta sitten Esi-Jukola ja Halikkoviesti. Kilpailujärjestäjien mukaan maasto on ”monipuolista varsinaissuomalaista maastoa”.
Viime vuoden sijoitukset:
Naiset: 5. (Liisa – Emmi – Hanne)
Miehet: 38. (Lari – Daniel – Juho N.)
Kymen rastiviesti 31.5. Kouvola (Kouvolan Suunnistajat)
Lähdöt: alustavasti alkaen klo 10.00
Kilpailualue on Kouvolan ja Haminan puolivälissä Sippolassa. Maasto on sama, missä käytiin viime vuonna miesten sarjan SM-yön karsintakilpailu. Kilpailukutsun mukaan maasto on pääosin hyväpohjaista ja erittäin nopeakulkuista maastoa. Maastossa on myös pienipiirteisempää osia sekä haastavia tyhjiä alueita.
Viime vuonna kolmantena Viestiliigan kisana juostiin Partioaitta-viesti Mikkelissä. Siellä sijoitukset olivat seuraavat:
Naiset: 3. (Anni J – Liisa – Hanne)
Miehet: 32. (Lari – Daniel – Rinat)
Jukolan viesti 13.-14.6. Kotka (Kymin Suunnistajat ja Vehkalahden Veikot)
Lähdöt: naiset klo 13.30 ja miehet klo 23.00
Kotka-Jukolan kilpailukeskus sijaitsee Kymin lentokentän ja Kotkan moottoriurheilukeskuksen alueella, joka on Kotkan keskustasta noin 18 kilometriä pohjoiseen. Jukolan nettisivuilla kerrotaan, että ”Kymin lentokenttää ympäröivä maasto on valtaosin hyväkulkuista, kovapohjaista kallio- ja kangasmetsää. Maasto on enimmäkseen loivapiirteistä, ja suurimmat korkeuserot alueella ovat 40 metriä. Alueella on aiemmin suunnistettu SM-viesti vuonna 1975 ja Fin-5 osakilpailuita vuonna 1986.”
Viime vuoden sijoitukset (ensin Viestiliiga-sijoitus, sitten koko kisan sijoitus):
Naiset: 13. / 36. (Anni J. – Siana – Liisa – Hanne)
Miehet: 34./89. (Topias – Lari – Daniel – Rinat – Allu – Juho H. – Miika)
Esi-Jukola 27.6. Vuokatti (Sotkamon Jymy)
Lähdöt: ei vielä tarkempaa tietoa
Esi-Jukola juostaan tänä vuonna jo kesäkuussa. Kilpailumaasto on tulevan Jukola-maaston eteläpuolella ja melko samantyyppisellä mäkialueella.
Viime vuoden sijoitukset:
Naiset: 10. (Anni M-H. – Maria – Liisa)
Miehet: 35. (Daniel – Anssi – Lari)
Lakeuden Viesti 16.8. Kristiinankaupunki (OK Kristina ja Kauhajoen Karhut)
Lähdöt: ei vielä tarkempaa tietoa
Lakeuden Viestiä päästään juoksemaan Kristiinankaupungin Pyhävuorelle ensi elokuussa. Vanhalta kartalta löytyy isoja suoalueita ja jyrkkiä mäkiä.
Viime vuonna ei Viestiliigassa ei juostu Lakeuden Viestiä.
SM-viesti 13.9. Inkoo (OK Raseborg)
Lähdöt: ei vielä tarkempaa tietoa.
SM-viesteihin ei tarvitse lähteä kovin kauas Espoosta kun kilpailukeskus on Inkoossa.. Tarkempaa tietoa maastosta ei vielä ole.
Viime vuoden sijoitukset
Naiset: 17. (Emmi – Liisa – Hanne)
Miehet: 21. (Daniel – Anssi – Lari)

Viime vuonna naiset pääsivät starttaamaan Kevätyönviestin varsin kauniissa ja valoisassa säässä. Kuva: SSL/Marko Kantaneva

Miesten Kevätyönviestin lähtö tapahtui pimeässä. Kuva: SSL/Marko Kantaneva

Naiset nappasivat FinnishSpring-viestistä Taalintehtaalla hienon vitossijan! Joukkue oli Liisa – Emmi – Hanne. Hanne juoksi upeasti ankkuriosuuden nopeimman ajan.

Partioaitta-viestissä naiset saavuttivat hienosti kolmossijan. Joukkueessa juoksivat Anni J. – Liisa – Hanne. Jos haluaa tietää mitä hyödyllistä palkinnoksi tuli niin kannattaa katsoa Essun Instagramista kela, joka on julkaistu 1.6.2025. Kuva: SSL/Kristiina Martikainen

Miesten SM-viesti alkamassa viime syksynä Ikaalisissa. Kuva: Marko Kantaneva





