Haaste: Tuo kaverisi rasteille

Minulla oli ilo olla mukana Suunnistusliiton järjestämillä Rastitreffeillä viime viikonloppuna. Illan kruununa oli luonnollisesti olla vastaanottamassa Espoon Suunnan saamaa vuoden suunnistusseura palkintoa. Mutta päivien anti oli paljon muutakin.

Rastitreffisprintin jälkeen ohjelmassa oli seminaari-osuus, jossa pohdimme suunnistuksen tulevaisuutta. Alustajana toimi yli-innovaatioaktivisti Anssi Tuulenmäki, jonka pitämä alustus avasi ainakin allekirjoittaneen silmät ja sai osallistujat innovoimaan uusia mahdollisuuksia suunnistuksen tulevaisuuden kehittämiseen.

Faktatietona saimme kuulla, että 99 % suomalaisista eivät ole suunnistuksen asiakkaita. Tästä heräsi ajatus, että varmaan meillä kaikilla on myös omassa tuttavapiirissämme tähän valtaväestöön kuuluvia, vaikka suunnistuksen yhteisöllisyys ja lajipiirit muodostavatkin monelle sen tutuimman ja laajimman joukon. Varmasti meidän jokaisen suunnistajan tuttavapiirissä, esimerkiksi työkavereissa, naapureissa ja koulukavereissa on sopivia uhreja, jotka ovat pienellä ohjaamisella houkuteltavissa tämän upean harrastuksen pariin. Tuosta porukasta löytyy varmasti iso joukko potentiaalisia kuntosuunnistajia, kilpailutoimintaan mukaan lähteviä ja aktiivisia seuratoimijoita.

Heitänkin haasteen kaikille suunnistukselle jo sydämensä menettäneille. Houkuttele joku tuttavistasi mukaan ja tarjoudu hänen oppaakseen sopivaan tapahtumaan. Monella paikkakunnalla pyörii myös talvella korttelisuunnistuksia tai vastaavia, joten kevään odottaminen on pelkkä tekosyy. Kerro hänelle henkilökohtaisesti mistä löytyy tietoa tapahtumista ja ole mukana näyttämässä miten niissä toimitaan. Kun saat hänet innostumaan, kerro miten pääsee mukaan paikallisen seuran toimintaan, esimerkiksi essulaisten osalta ohjaa hänet osoitteeseen http://espoonsuunta.fi/seura/liity-jaseneksi/

Tehdään tästä meidän kaikkien yhteinen #kaverirasteille –kampanja kertomalla kokemuksista vaikkapa sosiaalisessa mediassa. Järjestäkää seuroissa kilpailuja kuka kerää eniten kavereita mukaansa ja houkuttelee seuroihin uusia jäseniä. Haastakaa suunnistajakavereitanne mukaan ja kilpailkaa keskenänne myös tässä ilosanoman julistuksessa. Kannustakaa kampanjaan mukaan kaikki, niin nuoret, aikuiset kuin veteraanitkin, onhan suunnistus kaikille sopiva harrastus enkä vielä ole törmännyt seuraan jossa seuratoimijoita olisi liikaa.

Haasteen heittäjänä lupaan itse houkutella rasteille omasta tuttavapiiristäni ihmisiä. Varokaa siis ei-suunnistavat tuttuni, olette vaarassa joutua koukkuun :) Haastan mukaan kampanjaan myös nuoremman ja kokeneemman polven essulaiset, Maria Määttäsen ja Ilkka ”Tykki” Niemen. Lupaan tarjota kahvit tai limun kauden ensimmäisissä kilpailuissa, jos olette vieneet minua enemmän tuttujanne suunnistamaan talven aikana.

Erno, @ErnoPuupponen, #kaverirasteille

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.