Leidien seikkailut Louna-Jukolassa -eLadies 1604

eLadies (Saara puuttuu)

eLadies (Saara puuttuu)

1.osuus Piritta

Paimiossa alkaa ilta pikkuhiljaa painaa päälle, kuuluttaja mainitsee, että Jukolan lähtöön on puolitoista tuntia aikaa. Muutaman sekunnin reagoinnin jälkeen ymmärrän, että tämähän tarkoittaa myös minua. Kömmin makuualustalta villahuivin alta istumaan, olo on uninen ja venlastartti tuntuu vielä jaloissa. Samalla alkaa kuitenkin tuntua myös mukavaa tunnetta vatsan pohjassa, jännittää, ensimmäinen Jukolan viesti edessä.

Lähtöalueella rutiinit samat kuin 9h aikaisemmin ja silti mikään ei tunnu samalta, on tässä jotain maagista. Panssarivaunu tykittää lähtölaukaukset ja sitten mennään, tai oikeastaan ei mennä, vauhti ei alkuun päätä huimaa, sillan jälkeen saan itseni edes jonkinlaiselle ohituskaistalle, juoksu tuntuu rennolta ja ihmismassa ympärillä saa kylmiä väreitä aikaan. Katsojien rektiotkin ovat selvästi vahvempia kuin Venlojen lähdössä. Karttaa availen vasta vähän ennen K-pistettä, jestas, mikä lakana.. Taittelen näkyviin vain 1.välin, koko rataa en uskalla edes vilkaista. Päässäni teen reitinvalinnan, oikealta polkua hyödyntäen sähkölinjan kautta rastille, 500 ihmistä edessä valitsee eri reitin ja menee suoraan, niin minäkin. Ensimmäisen rastin lähellä alkaa tapahtua, sadat miehet säntäilevät edes takaisin ja huutelevat koodeja, kuulen oman koodinikin ja liityn siihen letkaan, vaikka oma suunta näyttää muualle. Rastillehan se letka ei osu, enkä siis minäkään ennen kuin noin viiden minuutin ryntäilyn jälkeen. Note to self, älä kuuntele koodien huutelijoita. Seuraavat välit mennäänkin jo vähän sujuvammin, nautin, yksinäistä ei ole, kesäyö alkaa pimetä ja lisään lampun tehoja. Välillä hymyilyttää miesten jutut takanapäin ja pakko todeta, että naisena näyttää saavan erityishuomiota, ainakin näillä sijoituksilla juostessa…

Rasti 11 (116) näyttää etukäteen katsottuna vaikealta, kumpare tiheikössä. Tulen kuviorajalle ja katson, että loivasti oikeaan ja sieltä löytyy kohde. Letka painaa suoraan, niin minäkin. Rasti 143 tulee vastaan, useammankin kerran, kukaan letkasta ei leimaa sillä. Siellä sitten pahimmassa puskassa taas pyöritään ennen kuin palaan siihen kuviorajalle ja juoksen loivasti oikeaan, joka oli suunnitelma myös noin seitsemän minuuttia aikaisemminkin, ja kappas siellä se 116 olikin.

Tästä oli taas toivuttava ja löydettävä nautiskelumoodi. Löytyihän se sieltä ja sitä onnellisuuden määrää, kun tultiin lammen rannassa olevalle rastille, jossa tunnistin käyneeni jo päivällä. Nyt uskalsin jo vilkaista, missä on maali. Kohta alkoi kuulutuskin kuulua ja jalat kevenivät, ensimmäinen Jukola, lähes 14 kilometrin osuus kohta takana ja vielä pystyin nauttimaan. Vaikkei suunnistuksen sujuvuudesta voi suuremmin ylpeillä, niin huikean hyvillä mielin laitoin Sannan matkaan pimenneeseen yöhön. Ja sinkkunaisille vinkki, älkää menkö Tinderiin, lähtekää juoksemaan Jukolan viestiin J.

2.osuus Sanna

Hienointa oli juosta yön pimeydessä ja huomata miten matkan aikana aamu alkoi valjeta. Oma suunnistus sujui pääosin hyvin, vaikka pari isompaa pummia tuli tehtyä, mm. tiheikköhajontarasteilla, joihin taisi kompastua myös kärkijoukkueet. Eniten olin pelännyt että Venlojen viesti painaisi jaloissa, mutta yllätykseksi niin ei ollutkaan. Toki letkojen vauhti oli meidän sijoilla sopivan, jopa liiankin rauhallista. Tulihan siellä ohitettua matkan varrella myös EsSu 9, jopa kahteen kertaan… Loppusuoralla hyvä fiilis, eka Jukola, kunnialla vaihtoon parhaassa joukkueessa!

3.osuus Mervi

15.8km(gps 17.9km)

Tavoitteena oli selvitä sekä hengissä että ehjänä Jukolan yöstä. En ole koskaan aiemmin suunnistanut enkä 30 vuoteen juossutkaan noin pitkää lenkkiä, joten täytyy olla oikein iloinen kun väsymystä ei tullutkaan vaan jaksoin suunnistaa ja juostakin loppuun asti. Rataa ei uskaltanut kurkistaa kokonaisuutena vaan taittelin esiin rastivälin kerrallaan. Ja niitähän kyllä A2:lle mahtui. Tuli kolme parin minuutin pummia ja yksi harhautuminen jättiläislouhikkoon, mutta muutoin oli oikein mukavaa – välillä ihan yksin, välillä letkassa, pari väliä jopa sellaista vetäen. Venloissa metsässä mentiin vauhdillisesti kovempaa vaikka pitikin säästellä itseään pitkää yötä varten, mutta ratakin oli hyvin erilainen ja letkoihin pääsin Venloissa 2. osuudesta huolimatta vähemmän. Iski kyllä nyt viimeistään todellinen Jukola-kuume. Tunne loppusuoralla oli mahtava ja kannustuskin oli hienoa. Huippufiilis ojentaa se kartta seuraavalle tiimiläiselle ja toivottaa onnea matkaan. Ehdottomasti ensi vuonna Lappeenrantaan. Mitäköhän sinne ensi vuodeksi keksisi? Pitäiskö jo ruveta reenaamaan😆?”

4. osuus Nilla

5. osuus Hanna

Varamiehenä minulla oli kunnia päästä juoksemaan Jukolan 5. osuutta eLadies joukkueessa. Venla-suoritus painoi vielä illalla jaloissa, mutta ei enää aamulla. Matkalla tuli pummattua ihan tarpeeksi, joten suunniteltu puhdas suoritus jäi haaveeksi. Se harmitti hieman maalissa, mutta harmitus unohtui pian, ja päällimmäiseksi mieleen jäi hieno kokemus Jukolan yöstä. Jukolan urat olivat Venlojen viestin uria selkeämpiä ja koodien huutelijoita oli paljon. Nyt ymmärrän oikeasti, mitä sanonta ”siellä oli uria kuin Jukolassa” todellisuudessa tarkoittaa. Sen verran jäin kahden suorituksen jälkeen Jukola-viikonloppuun koukkuun, että olen Venlojen- ja Jukolan viestiä reitinvalintoineen jo moneen otteeseen Yle Arenasta.

6. osuus Saara

Pääsin lähtemään metsään noin 5 minuuttia ennen vaihdon sulkemista. Ykkösellä törmäsin koodeja huutelevaan ja päättömästi poukkoilevaan laumaan, ja siihen joukkoon oli helppo liittyä toviksi. Seuraavat rastit suunnistin lähes tulkoon yksin ja neloselle mentäessä hukkasin kavereiden lisäksi myös urat. Huomasin olevani yksin täysin koskemattomassa ja hiljaisessa metsässä, mistä pystyi päättelemään, että en tainnut olla ihan optimaalisella reitillä. Rasti löytyi noin 10min kiertelyn jälkeen, mutta kaverit olivat edelleen hukassa. Kuudennen rastin tuntumassa törmäsin ankkureiden yhteislähdön letkaan ja siitä sain mukavasti seuraa ja vetoapua parille seuraavalle rastivälille. Poikien perässä juokseminen oli mukavaa, ja en millään malttanut erota letkasta omille rasteilleni. Lopputuloksena oli gps:n mukaan 16,8km seikkailu 12,7km pitkällä radalla. Kivaa oli, ja ensi vuonna ehdottomasti uudestaan ;-)

7.osuus Maisa

14.6km, gps 16.7 km
Osuuden vaihto ”lyhyeltä” vitoselta ankkuriksi varmistui 100% vasta Venlojen viestin lopussa, kun Salla tuli nilkkaa aristaen metsästä. Ajattelin että ehdinpä nukkua hyvät yöunet starttien välissä, mutta kuinkas siinä kävikään? Kolmen tunnin unilla mentiin. Sadekin alkoi aamuyöstä ropista teltan kattoon.
Kylläpä siellä lähtöalueella olikin kavereita, hämmästyttävä määrä joukkueita oli vielä metsään menossa. Kartan avattuani ajattelin ensin katsoa yleissilmäyksen rataan, kuten yleensä, mutta muutin ensi silmäyksen jälkeen suunnitelman ja päätin vain etsiä ykkösvälin, ja edetä sitten yksi väli kerrallaan. Minua oli varoiteltu kahden ensimmäisen rastin ruuhkista, mutta hajonta tuntui toimivan niillä hyvin. Kolmonen taisi sitten olla yhteinen rasti, kun siellä joutuikin jonottamaan ihan kunnolla, että pääsi leimaamaan. Jonotus sujui kuitenkin hyvässä hengessä. Ehkäpä se ruuhka jotenkin häiritsi, kun lähdin kolmoselta ensin ihan hölmöön suuntaan. Korjasin sitten polkua pitkin tekemäni suunnitelman mukaisesti.
Puolen välin paikkeilla alkoi tulla nälkä, ja yritin torjua sitä juomalla urheilujuomaa juomarastilla, kun muutakaan ei tullut mukaan. Pieniä väsymysvirheitäkin alkoi putkahdella, mutta ei onneksi isompia pummeja. Oli täysi työ pitää pää keskittyneenä tekemiseen eikä esimerkiksi pulinaan muiden suunnistajien kanssa – vaikka tuli siellä joku kommentti heitettyäkin.
Selkä alkoi vaivata joskus kymmenen kilometrin kohdalla, mutta onneksi vain poluilla ja teillä. Metsässä ei haitannut yhtään, vaan annoin veturin vetää samaa tasaista tahtia. Loppusuoralle ei jäänyt enää yhtäkään kirinpisaraa jäljelle, vaikka manageri Astra kannustikin kiitettävästi! Suoritus oli suunnistuksena sellainen taistellen kokoon raavittu keskinkertainen sunnuntain pitkä maastolenkki ilman isoja kupruja, mutta kyllä oli maalissa ihan voittajan olo, kun selvitin urakan kunnialla.

Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta, eLadies!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.