Vanha kausi päätettiin ja uusi avattiin isolla joukolla!

Kausi 2016-17 päättyi juhlallisesti Essun kauden päättäjäisissä Mattlidenin koululla marraskuun lopussa. Mitaleita ripustettiin useamman essulaisen kaulaan ja pokaaleita oli jaossa pieniä ja isoja.

Suurimman palkittavien joukon muodostivat suunnistuskoululaiset. Vähintään kolmessa seuran pokaalijahti-kilpailussa oli viipottanut tällä kaudella 101 nuorta suunnistajaa. Huikea määrä!

Monet näistä lapsista saivat myös osallistumismitalit alueen sarjasuunnistuksista.

Toinen komea palkittavien joukko muodostui Essun legendaariseen aktiivisuuskilpailuun osallistuneista. Kauden aikana pisteitä on voinut kerätä suunnistustapahtumista sekä jonkin verran myös muiden lajien tapahtumista. Palkintokassin pääsi noutamaan 62 innokasta suunnistajaa. Mitä enemmän pisteitä oli kerännyt, sitä muhkeampi oli palkintokassi. Koko kilpailun voittaja oli tänä vuonna Eemil Laaksonen ja hän sai kassin lisäksi nimensä komeaan kiertopalkintoon.

Palkintoja oli jakamassa kuusi vuotta suunnistuskoulun rehtorina toiminut, nyt tehtävän jättävä, Sanna Tervakangas. Sanna on ollut ahkera ja kekseliäs organisoija, aivan huikea huikea rehtori!

Ensi kaudella rehtorin saappasiin hyppää Jyrki Noponen.

 

Valmennusryhmien avausleiri pidettiin joulukuun 15.-17. päivä Kisakallion Urheiluopistolla. 

Leirille osallistui 70 essulaista. Samaan aikaan pidettiin eGroupJR:n ja eGroupin leiri.

Leirin ohjelmassa oli mm. maastotesti, yösuunnistusta, vaellusta, motoristen taitojen kehittämistä ja yhdessäoloa. Palavereissa katsottiin mm. tuleviin kisoihin sekä treenikalenterin tarjontaan.

Tällä intoa ja iloa pursuavalla porukalla on hienoa lähteä uuteen suunnistuskauteen!

 

Kiertopalkinnot 2017

  • Juoksijan lautanen – Alvar Palmén. Juoksijan lautanen annetaan maastojuoksumestaruuskisojen miesten pisimmän radan voittajalle
  • Vuoden naisjuoksija – Melina Lahdenperä. Vuoden naisjuoksija -palkinto annetaan maastojuoksumestaruuskisojen naisten pisimmän radan voittajalle
  • Pronssikompassi – Juho Noponen. Pronssikompassi jaetaan pronssikompassikisan voittajalle
  • Hopeakompassi – Lauri Puupponen. Hopeakompassi jaetaan hopeakompassikisan voittajalle
  • Kultakompassi  – Vladislav Malyshev. Kultakompassi jaetaan Kultakompassikisan voittajalle
  • Suunnistuskiertopalkinto  – Jussi Karelo. Suunnistuskiertopalkinto annetaan päivämestaruuskisojen miesten pisimmän radan voittajalle
  • Yösuunnistuspokaali – Anssi Vesanto. Yösuunnistuspokaali annetaan yömestaruuskisojen miesten pisimmän radan voittajalle
  • Juniorimestarin pokaali – Olli Tiainen. Juniorimestariksi arvioidaan seuran suunnistusmestaruuskilpailujen (kesä tai talvi) paras suoritus juniori-sarjoissa H/D8-16
  • Junnulautanen – Maria Määttänen. Junnulautanen annetaan vuoden aikana parhaiten kansainvälisissä, kansallisissa ja alueen mestaruuskisoissa menestyneelle juniorisarjalaiselle (H/D8-16)
  • Vuoden viestisuunnistaja – Mikko Tervakangas. Vuoden viestisuunnistajaksi nimetään sarjaan katsomatta henkilö, joka on vaikuttanut ratkaisevimmin EsSun viestimenestyksiin, kun otetaan huomioon vuoden kaikki viestit
  • Tulevaisuuden lupaus – Aleksi Sorsa. Pokaali annetaan vuoden aikana parhaiten kansainvälisissä ja kansallisissa (SM ml.) kisoissa menestyneelle nuorten sarjalaiselle (H/D16-20)
  • Viisaiden kivi – Emilia Ståhlberg. Viisaiden kivi annetaan vuoden parhaiten menestyneelle naissuunnistajalle
  • Ekin pytty – Leo Pyymäki. Ekin pytty annetaan veteraanisarjojen Suomen mestaruuskilpailuissa parhaiten menestyneelle suunnistajalle
  • Yllättäjän malja – Ida Haapala. Yllättäjän malja annetaan vuoden yllättävimmästä (positiivinen) kilpailusuorituksesta.
  • Simpan pihdit – Jouko Jylhä. Simpan pihdit annetaan vuosittain ratamestarille, joka ratamestaritoiminnassaan on erityisesti ansioitunut
  • Reimapokaali – Pasi Laaksonen. Reimapokaalin saa henkilö tai joukkue, joka vuoden aikana on erityisesti kunnostautunut sekä seuratyössä, että kilpailutoiminnassa
  • Talkookello –  Pekka Larmala. Talkookello annetaan vuoden aikana talkootöissä erityisesti kunnostautuneelle EsSulaiselle
  • Vuoden valmentaja – Henrik Palmén. Nuori Suomi on lahjoittanut Vuoden juniorivalmentaja -pokaalin
  • Mauno Roosin haarikka – Aleksi Sorsa. Mauno Roosin haarikka myönnetään vuoden kovatasoisimmasta suorituksesta
  • Vuoden EsSulainen-  Pietari Hyvärinen. Vuoden EsSulainen -kiertopalkinto annetaan vuosittain pyyteettömästä  EsSun suunnistuksen hyväksi tehdystä seuratyöstä
  • Paras Gutz-tuotemyyjä – Riikka Ståhlberg / Perhe
  • Georgen malja – Emil Laaksonen. Annetaan nuorten aktiivisuuskilpailun voittajalle.

Suunnistusmestarit 2017

  • D18 Ella Kaukonen
  • D16 Maria Määttänen
  • D40 Sanna Tervakangas
  • D45 Astra Francke
  • D50 Marjut Varpula
  • H20 Miika Vehmas
  • H18 Mikael Rautio
  • H16 Mikko Määttälä
  • H14 Oskari Penttinen
  • H35 Jussi Karelo
  • H40 Pietari Hyvärinen
  • H45 Tommi Tervakangas
  • H50 Jouko Jylhä
  • H60 Markku Huhta-Koivisto
  • H65 Seppo Väätäinen
  • H70 Tauno Pajala

Yömestarit 2017

  • D14 Ulrika Rautio
  • D16 Maria Määttänen
  • H21 Anssi Vesanto
  • H18 Mikko Tervakangas
  • H16 Olli Tiainen
  • H14 Oskari Penttinen
  • H45 Jaani Lantela
  • H50 Vesa Pajuoja
  • H65 Seppo Väätäinen
  • H70 Tauno Pajala

Maastojuoksumestarit 2017

  • D16 Sofia Soikkeli
  • D14 Linnea Soikkeli
  • D12 Ulrika Rautio
  • D10 Martta Kankaanpää
  • D8 Anni Jantunen
  • H21 Alvar Palmen
  • H18 Mikael Rautio
  • H16 Lauri Puupponen
  • H14 Andreas Kärkkäinen
  • H12 Hannes Hiisilä
  • H10 Topias Rousu
  • H8 Mikki Kankaanpää
  • H40 Pasi Laaksonen
  • H45 Henrik Palmen