JPYS – perinteitä kunniottaen jo vuodesta 1990 lähtien


EsSun perinteellinen Jouluyön ”kinkunsulatus”-suunnistus (JPYS) kisattiin 25.12.2018 Steiner-koululta. Ratamestari Mikko Tervakankaan kikat ratkaisi parhaiten pitkällä radalla Alvar Palmen ja lyhyellä vanha/uusi tai kääntäen Essulainen Taru Ikäheimonen. 

Lyhyt johdatus JPYS’n alkuaikojen historiaan:

Kisan ideoijana ja isänä oli Illu (alias Ilkka Sihvola), joka toimi karttojen nikkaroijana ja ratamestarina aina sairastumiseensa saakka. Tärkein ohje osallistujille oli ja on edelleenkin: ”Muista, että kartantekijä ja ratamestari ovat koko vuoden miettineet miten kusettaa juuri sinua”. Ensimmäinen kisa suunnistettiin v 1990 ja voittaja oli Juha, joka oli mukana nytkin. Aluksi oli vain yksi sarja, ts alettiin lähestyä kaikkien tasa-arvoisuutta. Alkuun ei ollut palkintoja, mutta 7:nnessä kisassa eli v 1996 pitkän radan voittajalle ojennettiin ikuisesti kiertävä pokaali ja titteli ”Kinkkukunkku”. Ensimmäisen kiinnityksen pokaaliin sai tulipalopakkasessa kisailun voittanut Paapu; hän oli mukana nytkin, mutta varmuuden vuoksi kompassin käytön osaavan koiran kanssa. Paikalla olleista kukaan ei edes tietänyt, että oli olemassa tällainen kiertopokaali; on ilmeisesti ajanhammas nakertanut kiertolaisen? 

Teksti ja kuvat Pena Koponen