Essu hakee toiminnanjohtajaa

Espoon Suunta (EsSu) on yksi suurimpia ja viime vuosien menestyneimpiä suunnistusseuroja etenkin nuorten arvokilpailumenestyksellä mitattuna. Toimintamme on ollut pidemmän aikaa voimakkaassa kasvussa. Olemme  tehneet lujasti töitä myös suomalaisen suunnistuksen uudistamiseksi lajina entistä kilpailukykyisemmäksi. Olemme myös yksi suunnistuksen kolmesta lasten ja nuorten sekä huippu-urheilun tähtiseuroista.

Haemme nyt

toiminnanjohtajaa

kehittämään EsSun toimintaa pitkän tähtäimen tavoitteidemme mukaiseksi urheiluseuraksi yhteistyössä motivoituneen, koulutetun ja laajan jäsenistömme kanssa. Toiminnanjohtajana autat meitä vastaamaan entistä paremmin etenkin alueen harrastajasuunnistajien kasvaviin tarpeisiin eri ikäluokissa.  Otat myös vahvan vastuun Essun tapahtumajärjestelyiden (eGames, eCross ja eMotion) markkinoinnista ja kehittämisestä.  Toimit jäsenistömme lisäksi aktiivisesti yhteistyössä eri kumppaniorganisaatioiden kanssa, jotta voimme toteuttaa yhteisiä tarpeita aidosti edistävää toimintaa. Olet myös valmis itse tekemään ohjaustyötä eri ikäisten harrastajaryhmien kanssa.

 

Hyvältä hakijalta toivomme mm. seuraavanlaisia ominaisuuksia:

  • Soveltuvaa koulutusta ja työkokemusta, mielellään liikunta-alalta
  • Aikaisempaa kokemusta urheiluseuratoiminnan kehittämisestä, sekä valmennus- ja ohjaustyöstä
  • Myynti- ja markkinointihenkisyyttä ja kokemusta tapahtumien järjestämisestä
  • Aktiivisuutta ja oma-aloitteisuutta johtaa tarvittaessa uudenlaisten ratkaisujen kehitystyötä sekä toteutusta jäsenistön ja kumppaniemme kanssa
  • Esitystaitoja, positiivisuutta ja yhteistyökykyä toimia innostavasti erilaisten ihmisten kanssa
  • Kykyä kantaa taloudellista vastuuta toiminnan kehittymisestä

 

Vastineeksi tarjoamme:

  • Kokoaikaisen pysyvän työsuhteen kuukausipalkalla
  • Toimitilat seuramajallamme Espoon Puolarmaarissa. Merkittävä osa työstä on mahdollista järjestellä myös etätyöksi.
  • Aktiivisen ja innostuneen johtokunnan ja jäsenistön tuen
  • Mielenkiintoisen työympäristön aktiivisesti toimivassa urheiluseurassa, kasvavan ja kehittyvän urheilulajin parissa

Lisätietoja tehtävästä antaa Henrik Palmén, puhelin 044 3400 362 


Lähetä hakemuksesi palkkatoivomuksineen viimeistään 14.7.2019 sähköpostilla osoitteeseen toiminnanjohtaja@espoonsuunta.fi