NuJusta pronssia ja kahdeksan joukkueellista hyväksyttyjä suorituksia

Turussa lauantaina 24.8 kisattu Nuorten Jukola oli jännittävä kilpailu, jonka tuloksena oli lopulta kolmas sija, vain neljäntoista sekunnin erolla. Usean osuuden jälkeen EsSun vahva tiimi oli jopa kärjessä, mutta lopulta voiton vei Jämsän Retki-Veikot. Kilpailun tulokset.

Ykkösjoukkueessa juoksivat

H16: Topias Kemppi, vaihtoon sijalla 5
H16: Tuomas Ruuskanen, 2
D14: Silva Kemppi, 1
H14: Juho Noponen, 1
D16: Emmi Markki, 3
D18: Melina Lahdenperä, 1
H18: Kristian Boström, 3

Moni kilpailun osallistuja, kuten ykkösjoukkueen Melina ja kakkosjoukkueen Maria, juoksivat viimeistä Nuorten Jukolaansa.

Erityisen ansiokasta on, että jokainen EsSun kahdeksasta joukkueesta sai hyväksytyn suorituksen. Tämä ei ole itsestäänselvyys, kun mukana on kahdeksan kertaa seitsemän, eli 56 viestisuunnistajaa. Kaikki selvittivät tiensä vaihtoon myös ennen yhteislähtöä. EsSu oli tänäkin vuonna runsasjoukkueisin osallistujaseura – Tampereen Pyrinnön rinnalla.

Kilpailukeskus sijaitsi Turussa, Impivaaran urheilukeskuksessa ja oli mukavan väljä. Viestiä oli helppo seurata, ja myös huoltajat viihtyivät.

Urheilijat kommentoivat maastoa polkurikkaaksi. Miltei kaikille rasteille pääsi polkuja pitkin. Mutta polkuja oli maastossa vielä enemmän kuin kartassa, ja rastipisteet oli kuitenkin löydettävä. Pari rastipistettä lopussa olivat poikkeuksellisia erikoiskohteita: autoja. Korkeuseroja oli myös aika paljon, jyrkkiä penkkoja sekä avokalliota. Osa radoista kävi myös historiallisen Nunnavuoren pirunpellon lähellä. Yksi rasti oli ainakin avausosuudella ampiaisten miehittämä, mikä aiheutti muutamia pistoksia juoksijoille.

Kuvat: Sofia Pellonperä