SM-sprintistä neljä kultaa sekä kauan odotettu palkintosija miesten pääsarjassa!

Forssan tori toimi kilpailukeskuksena kun sprintin SM-kisoja käytiin sunnuntaina 22.9. Torille oli onnistuttu luomaan oikein toimiva areena, jossa pystyi kisaamisen lisäksi mm. ostamaan puuroa tai suppasämpylöitä, katsomaan gps-seurantaa, joraamaan livemusiikin tahdissa ja tekemään ostoksia eri suunnistustarvikekaupoissa.

Aamun karsintaratoja moitittiin hiukan juoksuvoittoisiksi, mutta finaalien radat olivat haastavampia. Järjestäjät olivat rakentaneet aitoja, jotka toivat melko ilmeettömään maastoon haastetta. Loimijoen ylityksessä piti valita oikea silta. Korkeuseroja ei radoilla juurikaan ollut, mutta toki sprinttien tapaan piti huomioida tarkasti aidat ja kielletyt alueet.

Nuorimpien tyttöjen sarjassa (D14) tänä syksynä todella kovaa juoksuvauhtia osoittanut Silva Kemppi otti kultaa. Nuorten maajoukkueeseen kuuluva Melina Lahdenperä (kuvassa) sai kultaa sarjassa D18. Leo Pyymäki otti jälleen yhden SM-kullan, nyt sarjassa H55. Edellinen kultahan tuli Letsille Fiskarsin SM-pitkällä pari viikkoa sitten. Vanhimpien herrojen sarjassa Pertti Laurila oli nopein, Pertilläkin on useita SM-mitaleita ja Letsin tavoin myös Pertti sai kultaa Fiskarsista.

Essun SM-kisapalkintosijat miesten pääsarjasta ovat olleet harvassa viime vuosina. Tilastoista löytyy, että viimeksi vuonna 2004 on essulainen mies saanut palkinnon pääsarjassa. Janne Hartman juoksi sijalle 8. SM-yössä Vöyrillä, mutta sprintissä ei ole aiemmin päästy palkinnoille. Nyt tilastoihin saatiin uusi hieno noteeraus, kun Alvar Palmen nappasi sprintin SM-kisoista nelossijan. Finaaliin pääsivät myös Kirill Komarov ja Lari Pernu. Lopputuloksissa Kirill oli yhdeksäs ja Lari 29.

Allun finaalijuoksu oli jännittävää seurattavaa. Yleisölle tarjottiin GPS-seurantaa isolta screeniltä ja sykkeet nousivat myös katselijoilla kun Allu valitsi eri reitin kuin useimmat vaikkapa joen ylityksessä. Juoksu kuitenkin kulki ja reitinvalinnatkin olivat lopulta toimivia. Kilpailun keskivaiheilla Allu jopa johti koko kisaa useamman rastivälin verran.

Naisten pääsarjassa ei tänä vuonna nähty essulaisedustusta finaalissa. Kasvamassa on kuitenkin joukko todella kovatasoisia tyttöjä, joten lähivuosina pääsemme varmasti jännäämään myös naisten kilpailua.

Tässä vielä kaikki Essun SM-kisapalkitut. Tulospalvelu kokonaisuudessaan löytyy täältä

D14
Silva Kemppi kulta

D17
Hanne Hilo 5.
Liisa Raasakka 6.

D18
Melina Lahdenperä kulta

D50
Marjut Varpula hopea
Virpi Palmen 5.

D75
Leena Paatero hopea

H16
Tuomas Ruuskanen pronssi,
Topias Kemppi 4.
Jussi Raasakka 5.

H55
Leo Pyymäki kulta,
Pekka Hakulinen 6.

H85
Pertti Laurila kulta

H21
Alvar Palmen 4.

Kirill Komarov oli sijalla 9, mutta koska hän asuu ulkomailla hänelle ei jaeta palkintoa.

 

Teksti ja kuvat: Hanna Raasakka