Koronavirusepidemian vaikutus Espoon Suunnan toimintaan

Espoon Suunta – Koronavirus ohje
Päivitetty: 12.3.2020

Espoon Suunnan Johtokunta kokoontui tänään käsittelemään koronavirusepidemian vaikutusta toimintaamme. Seuraamme tiiviisti taudin kehittymistä sekä viranomaisten tiedonantoja epidemiasta. Suunnistusliitto on antanut omat ohjeensa, joita on syytä seurata.

Seuralaisten on syytä perehtyä viranomaisten ohjeisiin epidemian leviämisen ehkäisemiseksi. Koska virus leviää pisaratartuntana, on tärkeää huolehtia käsienpesusta sekä siitä, että sairastuneet eivät levitä virusta edelleen. Eli jos tunnet itsesi flunssaiseksi, on entistä tärkeämpää, että et levitä virusta edelleen. Vaikka virus ei ole ollut erityisen vaarallinen terveille ja nuorille, niin leviämisen ehkäisemisellä autamme riskiryhmissä olevia vanhuksia ja perussairauksia sairastavia.

Päätimme tänään peruuttaa kaikki seuran järjestämät leirit, yhteisharjoitukset ja tapahtumat 15.4 saakka. Tulemme seuraamaan tilannetta ja annamme lisätietoa sunnuntaihin 5.4 mennessä siitä mitä toimintaa järjestämme kevään aikana.
Suunnistuskoulun osalta tilannetta seurataan ja mahdollisesta kevätkauden perumisesta ja sen seurauksista tiedotetaan 5.4 mennessä ilmoittautuneille.
Kevätkokous 24.3 tullaan muuttamaan järjestettäväksi online-kokouksena.

Tulemme muuttamaan suunnistusharjoitukset toteutettaviksi omatoimisesti tai pienissä ryhmissä. Harjoitukset voi toteuttaa ilmoitettuna ajanjaksona ja samalla ilmoitetaan mistä kartat / karttatiedostot ovat saatavilla. Valmennusryhmät tulevat kertomaan muuttuneista järjestelyistä ryhmille.
MyClub tullaan päivittämään huomisen aikana vastaamaan muuttunutta tilannetta. Käy aina katsomassa ennen harjoitusta MyClubista ohjeet harjoitukseen, koska sinne päivitetään kaikki tarpeellinen tieto.

Vaikka tämä muuttaa kevään ohjelmaa merkittävästi, niin itse lajiamme voi erinomaisesti harrastaa edelleen. Yksin metsässä juokseminen on vähäriskistä toimintaa. Pyrimme mahdollistamaan mahdollisimman paljon suunnistuselämyksiä tilanteen sallimissa rajoissa – Pysykää terveinä.

Pasi Laaksonen
Espoon Suunta Ry, Puheenjohtaja
pj@espoonsuunta.fi

 

Espoon_Suunta_koronavirus_ohjeet_12.3.2020.pdf