Espoon Suunta mukana Kesäduuni OP:n piikkiin kampanjassa!

Essuun kesätöihin? Olemme mukana Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjassa, jossa tarjotaan 15-17 vuotiaille nuorille mahdollisuus kesätyöhön. Kampanja alkoi jo vuonna 2014 ja kyseessä onkin siis jo kymmenes kesä, kun osuuspankit ympäri Suomen tarjoavat nuorille mahdollisuuden tutustua työelämään Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjan avulla.


Hae kesätöitä nyt tai viimeistään sunnuntaina 31.3.2024 

Etsimme 15-17-vuotiaita työntekijöitä kesäkuun alkupuolella ja heinäkuun lopulla/elokuun alussa toteutettaville noin neljän päivän mittaisille kesäleireille. Kesäleirien lisäksi kesän aikana on yksittäisiä tapahtumia, joissa kesätyöntekijät voivat olla apuna. Työllistämme leiriohjaajia OP Uusimaan Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjan tuella. Lisää tuesta voit lukea täältä.

Leiriohjaajan tehtävänä on suunnitella ja toteuttaa päiväleirinä toteutettava kesäleiri alakouluikäisille lapsille. Käytännössä leiriohjaaja varmistaa, että kaikki lapset saapuvat ja pysyvät menossa mukana koko päivän. Leiriohjaaja valmistelee ohjemaa ja vetää leikit ja pelit lapsille. Työtä ei tarvitse tehdä yksin, sillä ohjaajia on leirillä aina useampi ja työssä tukena ovat seuran palkatut työntekijät, jotka ovat vastuussa leirikokonaisuudesta.

Leirien ohjaustehtävien ohella kesätyöntekijällä on mahdollisuus toimia apuna erilaisten tapahtumien ja kilpailujen järjestelyissä mm. tuottaen materiaalia seuran sosiaalisen median kanaville.

Kesätyöhakemuksessa sinun kannattaa kertoa mm. seuraavat tiedot:

  • henkilötiedot ja yhteystiedot; nimi, syntymäaika, osoite, puhelin, sähköposti
  • mitä paikkaa haet ja miksi juuri sinut tulisi valita
  • koulu tai opiskelupaikka, kielitaito
  • aiempi työkokemus ja työnantajat
    Jos et ole meille entuudestaan tuttu, kerrothan myös jotakin itsestäsi ja nielenkiinnon kohteistasi.Lähettämällä meille hakemuksen hyväksyt ja vastaanottaessasi mahdollisen kesätyöpaikan hyväksyt, että välitämme tietosi (nimi, ikä ja sähköpostiosoite) OP-ryhmälle.

Suunnistuksen harrastuneisuudesta on työssä etua, mutta se ei ole välttämättömyys. Hakijalta vaaditaan reipasta työotetta ja kykyä tulla toimeen lasten kanssa. Mikäli työnhakijalta löytyy erityisosaamista esimerkiksi kartoitukseen, sisällön tuottamiseen tai johonkin muuhun taitoon liittyen, voimme huomioida sen työtehtävissä.

Miten haen? Tee vapaamuotoinen hakemus, lähetä se suoraan sähköpostitse osoitteeseen anu.saarinen@espoonsuunta.fi samaan sähköpostiin voit osoittaa myös kysymykset kesätyöpaikkaan liittyen.