Maailmancup alkaa – mukana essulaisia!

Suunnistuksen maailmancup alkaa kahdella sprinttiviikonlopulla touko-kesäkuun vaihteessa. Tänä viikonloppuna juostaan Sveitsin Oltenissa Knock-Out sprintti lauantaina (karsinnat perjantaina) ja sprintti sunnuntaina. Viikon päästä maailmancupia juostaan Italian Genovassa. Siellä on lauantaina sprintti ja sunnuntaina sprinttiviesti. Espoon Suunnalle nämä kisat ovat erityisen mukavia seurata sillä mukana on peräti kaksi essulaista nuorta suunnistajaa! Unkaria edustava Rita Maramarosi ja Suomen Inari Karppinen juoksevat maailmancupin kisat.

Rita vauhdissa viime kesän Romanian nuorten MM-kisoissa.

Rita on nuoresta iästään huolimatta (19 v) osallistunut jo aiemminkin maailmancuppiin sekä kansainvälisiin arvokisoihin. Viime syksynä hän oli Italian maailmancupin sprintissä 19. ja EM-kisojen sprintin finaalissa sijalla 18. Essulaiset muistavat varmaan myös viime heinäkuun junioreiden MM-kisat Romaniassa, joissa Rita voitti kultaa sekä sprintissä että sprinttiviestissä. Tämän vuoden Tiomilassa Rita juoksi naisten pitkän päiväosuuden ja oli mukana tekemässä Essulle historiallisen korkeaa sijoitusta viestissä. Joukkue oli lopputuloksissa seitsemäs.

Espoolainen Inari onnistui kotimaan kevään SM-kisoissa loistavasti ja paikka Suomen maailmancup-joukkueeseen aukesi. Helatorstain Knock-Out sprintissä Inari eteni semifinaaleihin asti ja Essun järjestämässä Tapiolan SM-sprintissä Inari oli upeasti kolmas. Pääsarjan mitalit ovat olleet Essulle melko harvinaisia, mutta Lari Pernun voitettua 2022 miesten ensimmäisen pääsarjamitalin 27 vuoteen ja Hanne Hilon voitettua viime kesänä naisten ensimmäisen pääsarjamitalin 19 vuoteen tämä Inarin mitali osoittaa, että Essussa todella ollaan menty eteenpäin ja menestys kansallisella tasolla on realistista ja kansainvälisiin kisoihin osallistuu myös essulaisia.

Inarilla edessä debyytti maailmancupissa

Inari ja koko Suomen maajoukkue on matkustanut Sveitsiin jo tämän viikon tiistaina. Kisareissusta tulee melko pitkä, koska Sveitsin kisoista siirrytään suoraan Italiaan. Italiassa on luvassa pientä pre-campia ja toki siellä on myös aikaa analysoida ja käydä läpi Sveitsin kisoja.

Inarin ensimmäinen edustustehtävä Suomen aikuisten maajoukkueessa on tänä viikonloppuna!

Sveitsi on Inarille uusi suunnistusmaa, mutta hän arvelee etteivät sprinttimaastot poikkea kovinkaan paljon hänelle tutummista Baltian maiden vanhoista kaupungeista. Italiassa Inari on ehtinyt suunnistaa jo aiemminkin. Kisavalmistautumiseen ovat kuuluneet oleellisena osana myös kisamaaston tutkiminen vanhojen karttojen, Google Mapsin ja esimerkkivälien avulla.

Tälle kaudelle Inari on valmistautunut hieman aiemmasta poiketen, koska hän suorittaa parhaillaan asepalvelusta Puolustusvoimien Urheilukoulussa. Inari kehuu Santahaminaa ja kertoo sieltä löytyvän huikeat puitteet urheilijalle. Lisäksi hän on päässyt harjoittelemaan etelän leireillä useampaan otteeseen talven aikana. Nämä leirit menivät Inarin mukaan erittäin hyvin. Tälle harjoituskaudelle Inari on painottanut sprinttiharjoittelua. ”Lemppari treenit on nykyään juoksutehoja kartan kanssa ja ilman”, kertoo Inari.

Sprintissä on nykyään monia eri kilpailumuotoja. On sprintti, joka on henkilökohtainen kilpailu ja jossa juostaan sprinttirata väliaikalähtönä. Toinen henkilökohtainen kisa on Knock-Out sprintti, joka alkaa väliaikalähtökarsinnalla, josta jatkoon etenee 30 kilpailijaa, jotka juoksevat ensin 6 suunnistajaa kerrallaan alkueriä, joista osa selviää jatkoon semifinaaleihin. Finaaliin valitaan kahden semifinaalierän 6 parasta suunnistajaa. Kolmas kisamuoto on sprinttiviesti, josta on kahta eri versiota. Suomessa SM-sprinttiviestissä joukkueessa juoksee kaksi henkilöä, mies ja nainen. Kumpikin juoksee kaksi osuutta järjestyksessä mies-nainen-mies-nainen. Kansainvälisesti sprinttiviesti juostaan nelihenkisin joukkuein, joissa juoksujärjestys on nainen-mies-mies-nainen. Mikä sprinttimuoto on Inarista kiinnostavin? ”Kaikki sprinttimatkat on oikein mukavia, mutta ehkä silti henkilökohtaiset kisat on mun ykkösvalinta. Siinä on itse sataprossaa kontrollissa omasta tekemisestään ja tuloksestaan. Knock-outissa on tosi stressaavaa se, että ei pysty kontrolloimaan muitten tekemisiä. Paljon liikkuvia palasia :D Viestit toki kanssa sytyttää ihan eri tavalla, kun saa juosta huikeitten joukkuekavereitten kanssa”, vastaa Inari.

Kauden tavoitteista kysyttäessä Inari vastaa niiden oikeastaan jo tietyllä tapaa täyttyneen. Tavoite oli päästä taistelemaan maailmancup-paikasta ja loistavasti sujuneiden SM-kisojen jälkeen paikka aukesi peräti kahteen maailmancupin kisaviikonloppuun. ”Pikkutytön unelmat kävivät toteen”, Inari sanoo. Maailmancupin kisoissa Inarin tavoitteena on tehdä sellaisia suorituksia, joihin hän on itse tyytyväinen. Tulostavoitteita Inari ei ole ajatellut. Kisaan ei kuitenkaan lähdetä nöyristelemään. Taso on kova, mutta omien vahvuuksien käyttämistä ja oman parhaan suorituksen tekemistä voi pitää riittävänä saavutuksena kisassa kuin kisassa.

Inaria on valmentanut vuodesta 2020 alkaen Miia Niittynen. Hänen ansiostaan Inari katsoo kypsyneensä harrastelevasta junnusta huippusuunnistajan raakileeksi. Muista tärkeitä tukijoita ovat luonnollisesti omat vanhemmat, joiden antama tuki sekä voitontahdon geenit ovat Inarin mukaan tuoneet hänet tähän asti suunnistusuralla. Inari mainitsee myös Märskyn urheilukion ja suunnistuksen junnumaajoukkueen tärkeinä suunnistajan kasvun ja kehityksen paikkoina.

Vahvuutenaan suunnistajan Inari pitää hyvää henkistä kanttia. Tämä lieneekin merkittävä tekijä nimenomaan sprinttisuunnistuksessa, jossa päätöksiä pitää tehdä erittäin nopeasti ja keskittyminen on tärkeää. ”Olen tehnyt viime vuosina paljon töitä psyykkisen puolen kanssa esimerkiksi urheilupsykologin avustuksella”, kertoo Inari ja jatkaa: ”Tämä on ehkä näkynyt tänä keväänä kisoissa rentoutuneena asenteena ja tietoisena läsnäolona.”

Mieleenpainuvaa suunnistusmuistoa kysyttäessä Inari vastaa näin: ”Hyviä muistoja on totta kai älyttömästi, mutta tällä hetkellä päällimmäisenä mielessä on edelleen muutaman viikon takainen 10Mila. Oli ihanaa juosta huikeitten mimmien kanssa ja päästä onnistumaan yhdessä. On niin siistiä kun jokainen joukkueessa onnistuu ja päästään vielä tosi nuorella porukalla korkeille sijotuksille. Parhaan suomalaisen joukkueen tittelikään ei haittaa ollenkaan.” Inarilla on varmasti edessään vielä paljon uusia hyviä suunnistusmuistoja ja seuraavat ikimuistoiset tulevat varmasti olemaan nämä ensimmäiset maailmancupin kisat.

Valmennusjaoston puheenjohtaja luottavaisena

 Jari ”Ikis” Ikäheimonen luottaa essulaisiin maailmancup-juoksijoihin. ”Kaikkien Suomen joukkueeseen valittujen urheilijoiden taso on sellainen, ettei karsinnoista jatkoon pääsy edellytä mitään erityistä onnistumista, vaan ihan normisuoritukset mm. aikuisten arvokisoissa debytoivalta Inarilta riittävät knock-outin eriin ja normisprintin finaalipaikkoihin”, Ikis toteaa.

”Finaaleissa mitataan sitten ensimmäistä kertaa tällä kaudella urheilijoiden kansainvälinen taso sprintissä – lähes mitä tahansa voi tapahtua… Toki edellisten kausien tähdet ovat jo antaneet näyttöjä kunnostaan –  varsinkin kokeneemman kaaderin kohdalla maailmanranki-sijat ovat ennakolta hyvä lähtökohta urheilijoiden voimasuhteiden arviointiin.”

Ikis povaa jopa yllätystä podiumille: ”Essun juniori Rita Maramarosi osoittanut massiivista ylivoimaa ja vakuuttavaa juoksuvauhtia tänä keväänä kotimaassaan – pidän häntä jokerikorttina jopa podiumille tällä maailmancup-kierroksella!”

 

Pääsemme seuraamaan kisoja ja jännittämään Inarin, Ritan ja muiden suosikkiemme puolesta seuraavasti (kaikki ajat Suomen aikaa):

Sveitsin maailmancup 24.-26.5.24:

 Perjantai 24.5. Knock-Out sprintin karsinta: Ritan lähtöaika on klo 15.58 ja Inarin klo 16.22. Kisasta on IOF TV –lähetys ja online sivulla https://orienteering.sport/event/orienteering-world-cup-round-1-4/ko-sprint-qualification/

Lauantai 25.5. Knock-Out sprintin erävaiheet ja finaali: suomeksi selostettu TV-lähetys YLE Areenassa ja TV2:ssa alkaa klo 13. Online yms IOF:n sivuilta: https://orienteering.sport/event/orienteering-world-cup-round-1-4/knock-out-sprint/

Sunnuntai 26.5. Sprintti: Lähtoajat eivät ole vielä julki, ensimmäiset lähdöt heti klo 13 jälkeen. Suomeksi selostettu TV-lähetys TV2:ssa sekä YLE Areenassa klo 13.10. Online yms. jälleen IOF:n sivuilta: https://orienteering.sport/event/orienteering-world-cup-round-1-4/sprint/

 

Italian maailmancup 1.-2.6.2024

 Lauantai 1.6. Sprintti: Lähtoajat eivät ole vielä julki, ensimmäiset lähdöt klo 12.30. Suomeksi selostettu TV-lähetys YLE Areenassa klo 14.00.  https://areena.yle.fi/1-70470789

Sunnuntai 2.6. Sprinttiviesti: Viesti starttaa klo 16.40. Suomeksi selostettu TV-lähetys alkaa YLE Areenassa ja TV2:ssa klo 16.30.

IOF:n sivut koko Italian kisoihin: https://orienteering.sport/event/orienteering-world-cup-round-2-2/welcome/

 

Suomen joukkue maailmancupin kisoihin:

Naiset:

Venla Harju Tampereen Pyrintö, Inari Karppinen Espoon Suunta, Veera Klemettinen Suunta Jyväskylä, Aino Mänkärlä Lynx, Inka Nurminen Jämsän Retki-Veikot, Maiju Oksanen Kangasala SK, Maija Sianoja MS Parma, Marika Teini Kalevan Rasti
Varalla: Karoliina Ukskoski Lahden Suunnistajat -37

Miehet:

Aaro Aho Valkeakosken Haka, Tuomas Heikkilä Helsingin Suunnistajat, Miika Kirmula Kalevan Rasti, Teemu Oksanen Ikaalisten Nouseva-Voima, Aarni Ronkainen Jämsän Retki-Veikot, Akseli Ruohola MS Parma, Sampo Sankelo Lapuan Virkiä, Touko Seppä Turun Suunnistajat
Varalla: Eero Heinonen MS Parma