Talvikauden ensimmäinen eGroup-viikonloppuleiri paketissa

eGroup-ryhmien ensimmäinen yhteinen viikonloppuleiri Kisakallion lähimaastoissa saatiin pakettiin 13.-15.12. Monen muun etelä-Suomen suunnistajan tapaan hyödynnettiin loistavat lumettomat olosuhteet vaativiin teknikkaharjoituksiin, joita leirillä saatiin tehtyä kolme, mukaanlukien sunnuntain leirikisa. Perjantai-ilta käytettiin pienipiirteiseen yösuunnistukseen, ja lauantaina kehitettiin tarkkaa suunnassakulkua. Muuta ohjelmaa saatiin tasotestillä, 6×1000 m intervalliharjoituksella, lajivoimaharjoituksella ja lauantain yhteisellä ohjelmallisella illanvietolla. Lisäksi perehdyttiin mm. 2013-14 leiriohjelmaan ja SM-kisojen maastotyyppeihin. Ohjelmatarjonnasta jokainen sai muokattua itselleen sopivasti kehittävän paketin.

WP_000594

Tuttu näky – Kimmo ohjeistaa ja urhjeilijat kuuntelevat korvat höröllä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

P1020345b

Illanvietossa ryhmät jahtasivat mm. vuoden 1987 pitkän matkan maailmanmestaria

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Karnaisten leirikisaan startattiin yhteislähtönä, yön lumisateen valkaisemaan maastoon. Erityispiirteinä oli paitsi vaikeutettu kartta, myös viivellä paikoilleen saatu ykkösrasti, josta tuli lisähajontaa. Kisan vei nimiiinsä suvereenisti Aleksi, kakkosena Ville ja kolmantena juha. GPS-seurantaan pääsee tutustumaan oheisesta linkistä: http://www.tulospalvelu.fi/gps/eGrouplk/

Spekulointi kisan jälkeen ei kuole - Juha, Aleksi, Elias ja Ville

Spekulointi kisan jälkeen ei kuole – Juha, Aleksi, Elias ja Ville

 

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.