Espoon Suunnalle 3. sija Nuorten Jukolassa

Espoon Suunta 1

Espoon Suunta saavutti upeasti kolmannen sijan Kankaanpäässä pidetyssä 30. Nuorten Jukolassa. Kolmannen sijan saavuttaneessa joukkueessa suunnistivat Lauri Heinaro, Alvar Palmen, Maria Määttänen, Mikael Rautio, Ella Mahlamäki, Emilia Ståhlberg ja Lari Pernu. Kilpailun voiton vei Tampereen Pyrintö ja toiseksi sijoittui Helsingin Suunnistajat. Espoon Suunnasta osallistui kilpailuun yhteensä kuusi joukkuetta jotka kaikki saivat hyväksytyn suorituksen. Onnittelut kaikille juoksijoille hyvistä suorituksista!

Nuorten Jukolaan osallistui tänä vuonna 181 joukkuetta Suomesta, Ruotsista, Venäjältä ja Italiasta. Kilpailu käytiin vaihtelevassa maastossa, joka oli paikoittain erittäin nopeakulkuista puistikkoa ja paikoittain erittäin peitteistä, tarkkaa suunnistusta vaativaa maastoa. Virheiltä ei välttynyt varmasti mikään joukkue. Eri seurojen väliset sijoitukset vaihtelivat viestin, ja jopa osuuksienkin aikana suuresti, ainoastaan johtopaikkaa lähes koko viestin pitänyt Tampereen Pyrintö teki tässä poikkeuksen. Kilpailun seuraaminen olikin todellinen jännitysnäytelmä, jossa Larin hieno ankkuriosuus ratkaisi Espoon Suunnan hyväksi kolmannen sijan.

Kilpailu oli myös keväällä 2013 aloitetun JuJu2014 projektin päätös. EsSun nuorten viime vuosien viestiaktiivisuuden ja menestyksen myötä ovat lähestulkoon kaikki projektin tavoitteet täyttyneet. Espoon Suunnan nuoret ovat osallistuneet tänä ja viime vuonna eri viesteihin, joita ovat olleet mm. Finn Spring, AOV, U10Mila, Nuorisoviesti ja Nuorten Jukola, useilla joukkueilla ja menestystäkin on tullut.

Hyvä EsSun nuoret, EsSu ei hyydy!

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.