Tunnustuksia ja ”tunnustuksia”

Viime lauantaina valmistauduin Suunnistusliiton Rastitreffeille lähtöön ja kävin saapuneet sähköpostit vielä ennen lähtöä läpi. Yksi viesteistä kertoi, että ”Sinut on valittu Kaunis Suomen nainen 2014”. Hieno tunnustus vaikka en ollut ihan varma keitä muita oli ollut kisassa mukana ja millä perusteella valinta oli tehty.

Illalla Rastitreffien yhteydessä tuli sitten päivän toinen tunnustus. Espoon Suunta valittiin vuoden 2014 suunnistusseuraksi. Jos aamuisen valinnan osalta en oikein osannut kertoa ”miltä nyt tuntuu”, niin toisin on tämän palkinnon osalta. Päällimmäisinä pintaan nousevat nöyryys, ilo ja ylpeys.

Noyryys siksi, että tiedän tarjolla olleen monia muitakin ansioituneita suunnistusseuroja. Ilo siitä, että valinta kohdistui tänä vuonna Espoon Suuntaan. Ja ylpeys essulaisista ja siitä yhdessä tekemisen meiningistä, jolla asioita seurassa viedään eteenpäin.

Palkintoperusteissa mainittiin monia meille tärkeitä asioita. Olemme olleet mukana Huippuliigan järjestelyissä joka vuonna kun se on televisioitu. Ensi vuonna teemme tilaa uusille järjestäjille, mutta oma panoksemme suunnistuksen tunnettuuden parantamiseksi televisionnin kautta on ollut merkittävä.

Erityinen huomio kiinnitettiin vahvaan nuorisotyöhömme. Olemme olleet Sineettiseura jo 20 vuoden ajan ja jäsenistämme 50 % on alle 20-vuotiaita. Nuorisotyö on siis luonnollinen ja tärkeä painopisteemme myös jatkossa. Tänä vuonna on ollut ilo seurata oman nuoriso- ja valmennustoimintamme läpikäyneiden nuorten esiinmarssia kohti kotimaan arvokisojen tuloslistojen terävintä kärkeä.

Olemme perinteisesti olleet vahvoja R2-sarjoissa, mutta tämä vuosi osoitti, että essulaiset menestyvät myös R1-sarjoissa. Olemme panostaneet suunnistuksen kaikkiin lajeihin ja tämä on hyvän SM-tilastomenestyksemme perusta. Ilman hiihto- ja pyöräsuunnistusta sijoituksemme SM-tilastossa olisi ollut 11. ja niiden kanssa saavutimme ennätyksellisen pronssitilan. Hyvä EsSu !

Hyvä seuratoiminta edellyttää paitsi mukavia essulaisia myös aktiivisia seuratoimijoita. Ensi vuodelle on tarjolla mielenkiintoisia seuratoimijoiden tehtäviä ja johtokuntaankin kaivataan uusia voimia. Ole siis rohkeasti yhteydessä suoraan minuun.

Espoon Suunta haluaa olla koko perheen suunnistusseura, johon jokaisen on mukava kuulua !

Suunnistusterveisin,

Marco

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.