Nuorten Jukolassa oli hauskaa ja siinä sivussa voittokin oli lähellä

Porvoossa järjestetty 32. Nuorten Jukola palautti Essun taistelemaan tosissaan mutta pilke silmäkulmassa parhaan suomalaisen nuorisoviestiseuran tittelistä. Ykkösjoukkueen ankkuri Mikko ankkuroi joukkueen sijalle 2 vain 54 sekuntia voitosta mansen maineikkaan kasvattajaseuran Tampereen Pyrinnön jälkeen. Mikon onnistuminen tiukassa paikassa taistelemaan jopa kärkipaikasta oli todella kovan luokan viestimiesteko, joka on syytä nostaa saavutuksena korkealle. Myös kakkosjoukkueen ankkurin Mikaelin maaliintulo historian parhaalla sijalla 13 sai aikaan sydämen tykytyksiä, olihan Essu sijoitukseltaan kisan paras kakkosjoukkue. Hienointa kaikista oli kuitenkin se, että saimme jalkeille kahdeksan joukkuetta, enemmän kuin yksikään toinen seura.

Ykkösjoukkueessa juoksivat Emil, Topias, Silva, Daniel, Melina, Maria ja Mikko T

Kakkosjoukkueessa juoksivat Olli, Antti, Emmi, Oskari, Kerttu, Ida ja Mikael.

 

Suomen paras kakkosjoukkue tulee Essusta. Kuva Heikki Sorsa.

Kakkossijalla Essu oli viimeksi vuonna 1989.

Kahdeksan joukkuetta Espoosta, Mahtavaa!!!