Kolme kertaa viestikultaa nuorten EM-kisoista! Suomi viikonlopun kilpailujen paras maa

Onnittelut Melinalle, Marialle ja koko Suomen EM-kisajoukkueelle, joka vei nimiinsä Valko-Venäjän kilpailujen lähes kaikki viestikullat. Suomi palkittiinkin ansioituneesti koko EYOC-tapahtuman parhaana maana – ja tiimin jäsenistä neljä kappaletta tuli EsSusta.

 

Lauantaina kisattu viesti oli suomalaisten juhlaa. Suomen joukkueet veivät voiton sekä D16- D18- että H18 -sarjoissa. D18-joukkueessa juoksivat EsSun Melina ja Maria sekä Jämsän Retki-Veikkojen Mikaela Karjalainen.

Viestin avannut Mikaela saapui osuudeltaan vaihtoon viidentenä, alle minuutin päässä kärjestä. Toisen osuuden Maria sai kärjen kiinni, ja onnistui kasvattamaan johtoaan. Alku oli hänen mukaansa tasaisempaa, mutta lopussa hän onnistui kasvattamaan eroa perässätulijoihin – tullen vaihtoon peräti puolentoista minuutin kaulalla. Hänen aikansa 34:37 oli osuutensa nopein.

Ankkuri Melina kasvatti eroa entisestään. Hän teki hallitun ja enimmäkseen hyvän suorituksen, eikä edes pieni koukku estänyt häntä tulemasta maaliin yli kahden minuutin erolla seuraavaan. Koko joukkue oli luonnollisesti erittäin tyytyväinen suoritukseen.

Vaikka tämän vuoden kisojen henkilökohtaiset matkat eivät tuottaneet EsSulaisille tällä kertaa mitaleita, saivat he kuitenkin olla tyytyväisiä. Varasijalta mukaan päässyt Hanne ylsi sprintissä sijalle seitsemän sarjassa D18 ja Topias Kemppi sijalle kuusi sarjassa H16.

Mitaleita sai koko Suomen tiimi viestin lisäksi pitkältä matkalta, jossa TuS:n Touko Seppä saavutti pronssia sarjassa H18 ja JRV:n Aarni Ronkainen sarjassa H16.

 

 

Viestin tulokset

Sprintin tulokset

Pitkän matkan tulokset

Myös kestävyysurheilu.fi uutisoi viestivoitoista.

 

Kuvien lähde: https://eyoc2019.by / Yevgeny Lebed

(Kisojen kuvagalleria)