Espoon Suunnan harraste- ja valmennusryhmät on nyt nimetty vuodelle 2020

Espoon Suunnan uudet suunnistuksen harraste- ja valmennusryhmät on nyt nimetty. Erilaisilla ryhmillä pyritään tarjoamaan mielekästä ja laadukasta suunnistustoimintaa kaikille. 

Treenileirejä kotimaassa ja ulkomailla, taitoharjoituksia, testijuoksuja, kilpailuja… eGroup-valmennusryhmä edustaa EsSun tavoitteellista kilpasuunnistusta, jonka toimii kohti urheilun huippua. Ryhmä kattaa ikäluokat H/D16:sta H/D21:een, joten kyseessä on varsin laaja kattaus eri ikäisiä urheilijoita. Yhteistä kaikille on kuitenkin into suunnistukseen ja halu menestyä. Ryhmään pääseminen on tapahtunut hakulomakkeiden avulla, joissa keskeisimpinä kriteereinä olivat oma innostus, sitoutuneisuus ja halu kehittyä. 

Uutena ryhmänä vuodelle 2020 alkaa eGroupH, suunnistuksen harrasteryhmä. Ryhmän toimintaa ohjaa kiinnostus maailman parhaaseen liikuntalajiin, ilman tulospaineita. Tärkeintä on lajin harrastaminen yhdessä. Ryhmä kattaa samat ikäluokat kuin eGroup-ryhmässä ja toimiikin yhdessä sen rinnalla.

eGroupJr on Espoon Suunnan valmennusryhmä 11-14/15 – vuotiaille nuorille. Ryhmän tavoitteena on tarjota motivoituneille nuorille suunnistajille lisää laadukkaita harjoituksia ja leirejä sekä ohjeelliset vuosisuunnitelmat ja tukea ja opastusta omatoimiseen harjoitteluun. Ryhmään valitsemisen edellytyksenä on nuoren oma halu kehittyä urheilijana, osallistuminen suunnistuksen kilpailutoimintaan Espoon Suunnassa sekä sitoutuminen ryhmien yhdessä laatimiin pelisääntöihin.

 

eGroup ryhmän kokoonpano näyttää seuraavalta:

H21 11
D21 3
H20 5
D20 9
H18 13
D18 7
H16 10
D16 9
Yhteensä 67
   
Uusia 15

Ryhmäläiset:

Elina Hamppu D16 Uusi
Fanni Määttälä D16  
Iris Hosio D16  
Jenny Hilo D16 Uusi
Kiia Miettinen D16 Uusi
Liisa Turkkila D16  
Linnea Soikkeli D16  
Silva Kemppi D16 Uusi
Ulrika Rautio D16 Uusi
Emmi Markki D18  
Hanne Hilo D18  
Inari Karppinen D18 Uusi
Kerttu Peura D18  
Liisa Raasakka D18  
Sofia Soikkeli D18  
Venla Tiljander D18  
Aino Lehikoinen D20  
Elli-Anna Suntioinen D20  
Ida Haapala D20  
Maria Määttänen D20  
Melina Lahdenperä D20  
Oona Paloheimo D20  
Roosa Laine D20  
Siana Senn D20  
Sofia Pellonperä D20  
Emilia Ståhlberg D21  
Heidi Plit D21  
Katya Savkina D21  
Daniel Rautio H16  
Hannes Hiisilä H16 Uusi
Heikki Sumanen H16 Uusi
Juho Noponen H16 Uusi
Lukas Teuri H16 Uusi
Luukas Karelo H16  
Markus Määttänen H16 Uusi
Niko Toivonen H16 Uusi
Noel Gustafsson H16 Uusi
Rasmus Ruusu H16 Uusi
Anton Hamppu H18  
Antti Sorsa H18  
Emil Laaksonen H18  
Joona Vuorela H18  
Jussi Raasakka H18  
Kristian Boström H18  
Lenni Väisänen H18  
Mikko Määttälä H18  
Olli Tiainen H18  
Oskari Penttinen H18  
Otso Pajuoja H18  
Topias Kemppi H18  
Tuomas Ruuskanen H18  
Benjamin Lamberg H20  
Elias Tikkanen H20  
Mikael Rautio H20  
Mikko Tervakangas H20  
Topias Uusitalo H20  
Alvar Palmen H21  
Anssi Vesanto H21  
George Mavchun H21  
Josh Beech H21  
Kari-Pekka Seppänen H21 Uusi
Kirill Komarov H21  
Lari Pernu H21  
Lauri Heinaro H21  
Miika Vehmas H21  
Rinat Gabitov H21  
Vladislav Malyshev H21  

 

eGroupH ryhmän kokoonpano näyttää seuraavalta:

Yhteensä 14 suunnistajaa.

Elias Suni
Luukas Hyvärinen
Ida Pirttisaari
Andreas Kärkkäinen
Essi Lappi
Vilja Viinikainen
Iiro Virrankoski
Markus Sojakka
Axel Vainoniemi
Kaapo Peura
Santtu Korjamo
Pinja Korjamo
Tiia-Maria Rauttola
Joni Hietala
 
eGroupJr ryhmän kokoonpano näyttää seuraavalta:
 
H14 2
D14 1
H13 9
D13 7
H12 5
D12 0
H11 7
D11 5
Yhteensä 36
   
Uusia 15

Ryhmäläiset:

Anni Jantunen D11 Uusi
Linnea Karelo D11 Uusi
Pilvi Kemppainen D11 Uusi
Kaisla Lyytikäinen D11 Uusi
Hetta Niemelä D11 Uusi
Villö Farkas D13  
Ronja Heikkinen D13  
Martta Kankaanpää D13  
Noora Niittymaa D13  
Terhi Noponen D13  
Siiri Sumanen D13 Uusi
Venla Teuri D13  
Lauriina Soikkeli D14  
Kasper Hilo H11 Uusi
Mikki Kankaanpää H11 Uusi
Eero Martomaa H11 Uusi
Rasmus Mjøsund H11 Uusi
Matias Pirilä H11 Uusi
Kasper Rintanen H11 Uusi
Julian Tolkkinen H11 Uusi
Erik Fey H12  
Evert Ikonen H12  
Joona Karinen H12 Uusi
Niilo Penttinen H12  
Petrus Pirilä H12  
Toivo Castrén H13  
Valter Holmberg H13  
Aarne Kemppainen H13  
Anton Kemppi H13  
Aleksi Krapu H13  
Mikael Suni H13  
Ilari Suntioinen H13  
Kaapo Tuominen H13  
Aapo Vanhanen H13  
Linus Mjøsund H14 Uusi
Antti Tiainen H14  
 

Vaikka virallisesti ryhmät nimettiinkin nyt, on niitä mahdollista täydentää kauden myötä, ja onkin todennäköistä, että kokoonpanot elävät vielä.

You may also like...