Leimaus kutsuu!

Ensi kesän Leimaus-leiri järjestetään maastoiltaan tunnetussa Vuokatissa. Leirin ajankohta on 2.-5. kesäkuuta. Leirin järjestäjinä ovat Sotkamon Jymy ja Vuokatti Sport (urheiluopisto). Leirille on tulossa liki 2000 suunnistajaa ympäri Suomea. Leirillä on joka päivä suunnistusharjoituksia, mutta myös muuta mukavaa tekemistä. Leirin huipentaa jälleen viimeisen päivän leirikisa. Mainittakoon, että edellisen kerran Leimaus oli Vuokatissa vuonna 2012 ja silloin leirikisan voitti Essu joukkueella Lari, Vilppu, Lauri, Elisa ja Liisa. Mitenköhän käy tänä vuonna?

Leirille ovat tervetulleita kaikki essulaiset!

Jos olet yli 18-vuotias, pääset toimimaan seuraohjaajana ja ohjaamaan Essun junnuja Vuokatin upeissa maastoissa. Oma suunnistustaito ei ole välttämätön seuraohjaajalle. Seuraohjaajille on varattu 15 paikkaa kappaletta. Seuraohjaajien ilmoittautuminen on jo avattu MyClubissa ja sinne onkin jo kivasti tullut ilmoittautumisia.

Jos olet 10-18 -vuotias essulainen pääset leiriläiseksi. Tänä vuonnakin kaikki parhaimmat yli 15-vuotiaat leiriläiset valitaan PRO-ryhmään, jossa pääsee tapaamaan muita Suomen huippujunnuja. Muuten leirillä ollaan jo aiemmilta leireiltä tutuissa tasoryhmissä, joista löytyy kaikille se sopivin.

Jos olet alle 10-vuotias essulainen pääset mukaan leirille jos oma huoltajasi lähtee mukaan seuraohjaajaksi. Joka vuosi meillä on ollut mukana myös alle 10-vuotiaita!

Majoitus ja hinta

Vuokatin Leimaukselle on Essulle varattu hotellitason majoitus (todennäköisesti urheiluopiston 4 hengen chalet-huoneistot). Leirille matkustetaan yhdessä bussikyydillä. Leirin hinta on tänä vuonna hieman aiempia vuosia kalliimpi pitkien matkojen vuoksi. Lisäksi pysähdymme ainakin menomatkalla syömään. Leirin hinta tulee olemaan noin 350 euroa. Seuraohjaajien leirin maksaa Essu.

Miten mukaan?

MyClubissa on jo avattu ilmoittautuminen seuraohjaajille. Leiriläisten ilmoittautuminen avataan keskiviikkona 4.3. illalla klo 18. Ilmoittautumisen takaraja on jo 5. huhtikuuta, mutta kannattaa ilmoittautua heti jos tietää olevansa tulossa!

Lisätietoja

Lisätietoja leiristä voi katsoa leirin nettisivuilta osoitteesta https://vuokattisport.fi/leimaus2020/ . Essun leirimatkasta lisätietoja voi kysyä Hanna Raasakalta, puh, 050-3608749 ja hanna.raasakka[a]kolumbus.fi