Uusi pyöräsuunnistusryhmä tulossa

Viime vuoden puolella startattiin pyöräsuunnistusprojekti, jonka on tarkoitus huipentua ensi kevään SM-kilpailuihin. Projektin tarkoituksena on parantaa pyöräsuunnistuksen harrastusmahdollisuuksia alueellisesti ja nostaa lajin tunnettuvuutta ylöspäin. Jottei projekti tähtäisi vain kyseisten kilpailuiden järjestämiseen, on sen yhteyteen nyt starttaamassa oma ryhmä joka voi tulevaisuudessa jatkaa lajissa kehittymistä, yhdessä.

 

Pyöräsuunnistusryhmä on Espoon Suunnan uusi ryhmä, jonka tarkoituksena on ensisijaisesti koota yhteen lajin harrastamisesta kiinnostuneet

Tavoitteena on yhdessä kehittää pyöräsuunnistustaitojaan sekä lajin harrastusmahdollisuuksia alueella

Toiminta syntyy yhdessä ryhmän jäsenten kesken, eikä ryhmällä ole varsinaisesti valmentajaa tai ryhmän vetäjää. Tarkoituksena on että ryhmän kautta on jäsenten on mahdollista keskenään:

– järjestää harjoituksia
– sopia kisamatkoista sekä yhteiskyydeistä
– sopia leirityksistä
– jakaa harrastukseen liittyviä tietoja ja taitoja

Ryhmään haku alkaa lokakuussa yhdessä muiden ryhmien hakujen kanssa. Haun kautta kartoitetaan hakijoiden toiveita ryhmän toiminnasta. Kun haku on saatu päätökseen yhdistetään kiinnostuneet yhteen ja mietitään miten voidaan jatkossa viedä toimintaa yhdessä eteenpäin.

 

Yhteyshenkilö ja lisätietoja

Kari-Pekka Seppänen 

karipekka.seppanen@espoonsuunta.fi