Seurakysely 2020 – Vielä ehdit vaikuttaa

Yhdessä, Suunta tulevaisuuteen.
 
Maanantaina EsSulaisille lähti sähköpostitse seurakysely, jonka avulla kartoitetaan seuran nykytilannetta ja mahdollisia kehityskohtia. Vastauksia on jo tullut hyvin (45), kiitos niistä! Oheisesta kuvasta näkyy poiminta tuloksista kuinka tyytyväisiä seuratoimintaan on kokonaisuudessaan oltu. Kuten kuvastakin käy ilmi, voi toiminnan jo tällä hetkellä sanoa olevan hyvällä tasolla, toki parannettavaa aina riittää.
 
 
 
Seuraavassa muutamia poimintoja kehityskohteita, joita on jo noteerattu ja joita allekirjoittanut tulee viemään eteenpäin
 
– Viestintä (erityisesti parannettavaa että nostetaan seuralaisia ja seuratoimintaa laajemmin esille, eikä vain esimerkiksi huippusuunnistukseen keskittyen)
– Harjoituksista tiedottaminen (tietoa toivotaan aiemmin)
– Omatoimisuunnistus, harjoituksia koko seuralle myös jatkossa (enemmän)
– Täsmällisempää toimintaa (esim. tapahtuma) järjestelyissä ja siihen liittyvässä viestinnässä
– Koko seuran yhteisöllisyyden kehittäminen
 
Onko sinulla vielä jotain ideoita tai haluisit vastata seurakyselyyn?
 
Laita sähköpostia kari-pekka.seppanen@espoonsuunta.fi
 
Yhdessä, eteenpäin. Tehdään EsSusta Suomen paras seura olla ja suunnistaa 🙂
 
KP
Espoon Suunnan Toiminnanjohtaja