Mistä sä tuut?

Keitä me olemme ja mistä tulemme? Jos puhutaan Espoon Suuntalaisista, niin ei voi ikinä olettaa että kaikki olisivat Espoon Keskuksesta, Matinkylästä tai edes Espoosta. Meitä on monta ja EsSulaisiin törmää lenkkipoluilla ympäri pääkaupunkiseutua sekä myös muualla. Mutta mistä kaikkialta EsSulaisia oikein ponnistaa ja missä heitä voi useammin nähdä lenkkipoluilla. Oheisessa kuvassa on esitetty EsSulaisten asuinpaikkoja seuran jäsenrekisterin perusteella

 

 

Mistä sä tuut kysymyksen lisäksi olennaista toki kilpaiuhenkisten mielestä on se mistä tulevat kaikkein kovakuntoisimmat seuralaiset?

Tähän kysymykseen haetaan vastausta Espoon Suunnan vuosittaisten maastuojuoksumestaruuksien yhteydessä. 

Maastojuoksumestaruudet juostaan tänä vuonna poikkeusolosuhteissa omatoimisesti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jokainen osallistuja voi vapaasti valitsemanaan aikana käydä juoksemassa radan viikon aikana (3-9.5). Aikaa suoritukselle otetaan omalla kellolla ja suorituksen jälkeen tulos tulee julkistaa tämän tapahtuman kommenttikenttään, josta koostetaan lopulliset tuloslistat sarjoittain. Alla listattuna kierroslukumäärät sarjoittain.

Maastojuoksumestaruukisien yhteydessä ei kilpailla pelkästään henkilökohtaisessa mittelössä, vaan samalla ratkaistaan myös mistäpäin tulevat aktiivisimmat juoksijat. Espoo jakautuu seitsemään suuralueeseen: Suur-Leppävaara, Suur-Tapiola, Suur-Matinkylä, Suur-Espoonlahti, Suur-Kauklahti, Vanha-Espoo ja Pohjois-Espoo (rajaukset liitteenä). Tämän lisäksi omana joukkueenaan kisaa Muut, johon kuuluvat Espoon ulkopuolella asuvat. Löytyykö Matinkylästä aktiivisimmat juoksijat vai näyttääkö Vanha-Espoon alueen asukkaat, miten pururata oikein juostaan? Henkilökohtaisen panoksen lisäksi jokainen osallistuja voi antaa panoksensa myös omalle suuralueelleen. Tämä tapahtuu ilmoittamalla tuloksen yhteydessä myös missä suuralueella asuu. Se suuralue, joka kerryttää eniten kierroksia maastojuoksemestaruuskisoissa kruunataan kovimmaksi. Jottei kisaaminen suuralueiden kesken jäisi täysin kasvottomaksi, niin jokaisella alueella on oma kapteeninsa joka edustaa aluetta. Kapteenin tehtävä on aktivoida porukkaa suorittamaan ja tarvittaessa esimerkillään pyrkiä johdattamaan oma asuinalueensa voittoon. Alueiden kapteenit ovat seuraavat

Suur-Leppävaara: Lari Pernu
Suur-Tapiola: Tero Jantunen
Suur-Matinkylä: Sanna Tervakangas
Suur-Espoonlahti: Pasi Laaksonen
Vanha-Espoo: Henrik Palmen
Suur-Kauklahti ja Pohjois-Espoo: Liisa Raasakka
Muut: Anssi Vesanto