Puheenjohtajan ajatuksia Espoon Suunnan toiminnasta ja suuntaviivoista vuoteen 2022 valmistauduttaessa

Vuosi 2021 alkaa olla takana, ja samoin kaksivuotinen puheenjohtajuuskauteni seurassamme. Kaksi vuotta ovat olleet poikkeuksellisia Korona-pandemian johdosta, mikä on rajoittanut merkittävästi toimintaamme. Toisaalta seuramme on ottanut merkittäviä askeleita toimintamme kehittämisessä kohti ammattimaisempaa suunnistusseuraa, kun seuraan on palkattu kaksi vakinaista työntekijää. Omasta näkökulmastani katsoen toiminnanjohtajan ja valmennuspäällikön palkkaus on vienyt toimintamme järjestelmällisempään suuntaan ja samalla helpottanut meidän vapaaehtoisten tehtäviä.

Uskon että vuonna 2022 koronan väistyessä tulemme näkemään entistä paremmin toimivan suunnistusseuran. Toivon myös, että kaikki jäsenemme aktivoituvat mukaan seuran toimintaan urheilijoina, ohjaajina, valmentajina sekä tapahtumien järjestäjinä Korona jälkeen. Seura tarvitsee suuren joukon meitä vapaaehtoisia tekemään seurassamme tehtäviä suunnistuksen ohjaamisen, valmentamisen, harjoitusten, ratasuunnittelun, tapahtumajärjestämisen sekä hallinnon tehtävissä – kiitos teille kaikille, kun annatte vapaa-aikaanne seuramme toiminnan järjestämiseen.

Suunnistuksen harrastaminen ja valmentautuminen on laajentunut viimeisten vuosien aikana. Suunnistuslisenssin lunastaneiden määrässä olemme olleet suurin seura Suomessa – noin 350 lisenssillä. Seurassamme on lasten suunnistuskoulussa ja nuorten valmennusryhmässä (eGroupJr) lähes 200 alle 14 vuotiasta harrastajaa. Valmennusryhmässä (eGroup) on noin 60 yli 15 vuotiasta suunnistajaa, jotka harjoittelevat tavoitteellisesti. Seura järjestää säännöllisesti aikuisten suunnistuskouluja sekä on perustanut syksyllä aikuisten harrasteryhmän (eTreenarit), jossa on jo nyt yli 20 osallistujaa. Lisäksi seurassa on harrasteyhteisöjä, jotka järjestävät itse toimintaa omille ryhmilleen: eLadies, Hiihtosuunnistus, Pyöräsuunnistus sekä eReimat. eLadies on vakiinnuttanut toimintansa erinomaiselle tasolle, josta muut ryhmät voivat ottaa mallia.

Kilpasuunnistuksessa olemme myös päässeet uudelle tasolle, kun seuralaisemme on esiintynyt aikuisten MM ja EM kilpailuissa taas usean vuoden tauon jälkeen. Lisäksi suuri joukko nuoria on edustanut Suomea nuorten EM ja MM kilpailuissa. Venlojen viestissä ja Viestiliigassa olemme olleet jo kärkikamppailussa ja myös Jukolan viestissä on tullut erinomaisia suorituksia. SM tilastossa olemme vakiinnuttaneet sijoituksemme kärkiseurojen joukkoon. Valmennustoiminnan järjestämiseen osalta on myös pystytty panostamaan aiempaa enemmän erityisesti naisten huippuryhmän osalta, mutta myös koko valmennustoiminnassa on enemmän vapaaehtoisia kuin vuosiin ja uskon että yhdessä valmennuspäällikkömme Annan kanssa toiminta tulee olemaan ensi vuonna entistä parempaa.

Kilpailu-ja tapahtumien järjestämisessä menneet 2 vuotta ovat olleet vaikeita, mutta silti olemme toteuttaneet perinteisen eGames kilpailun lisäksi keväiset eSprint kilpailut, joka nyt on myös vakiinnuttanut paikkansa vuosittaisena tapahtumana. Pyöräsuunnistuksen SM kilpailut keväällä 2021 osoittivat, että myös jatkossa meillä on kykyä järjestää arvokilpailuja ja muutama SM kilpailuhakemus onkin jätetty Suunnistusliitolle. Olemme myös toteuttaneet eTaitorasteja, SprinttiCupia, Helsinki Indoor Cupia, eNight-viestejä, Kompassikilpailuja sekä Pokaalijahteja lukuisia määriä vuoden aikana

Toiminnanjohtajan aktiivisen toiminnan avulla olemme ryhtyneet tuottamaan palveluita suunnistamisen ympärillä Espoon Kaupungille, yrityksille sekä myös Suunnistusliitolle. Näistä on saatu tuottoja seuran kustannusten kattamiseksi. Samalla olemme pystyneet tarjoamaan nuorille urheilijoillemme työtilaisuuksia suunnistusharrastuksen kautta erityisesti ohjaamisen ja kartoittamisen parissa ja näin nuoret ovat saaneet työkokemusta ja palkkaa tehdyistä työstä.

Seuramme yhteishenki on ollut aiemminkin hyvä, mutta nyt sitä on mielestäni onnistuttu entisestään parantamaan, kun on järjestetty enemmän seuralaisille yhteisiä tapahtumia, lisäämällä yhteistä viestintää sekä seurailtoja. Seuran jäsenten aktiivinen ote toimintamme kehittämiseen näkyy myös suurena määränä vastauksia ja avoimia palautteita vuosittaisessa seurakyselyssä. Johtokunnan kanssa kävimme juuri läpi kaikki palautteet ja nostimme heti osan havaituista puutteista työlistallemme. Lisäksi on hienoa, että osaamme antaa myös positiivista palautetta – Kiitos kaikille seurakyselyssä tai muulla tavoin palautetta antaneille.

Muistutan seuralasisia myös siitä, että kaikki vapaaehtoiset, jotka ovat missä tahansa tehtävässä ohjaamassa, valmentamassa, tapahtumien järjestelyissä tai hallinnossa mahdollistavat sen toiminnan joka meillä on – olen siitä teille kaikille todella kiitollinen. Toisaalta kaikki varmasti tiedämme asioita, jotka voivat olla paremmin, mutta se lähes aina vaatii lisää aktiivisia ja sitoutuneita tekijöitä meidän jäsenistä tai rakentavia ideoita siitä, miten asiat saisi vielä paremmin järjestettyä. Jokainen meistä on osa tätä seuraa ja perinteisesti kannustaisin jokaista miettimään enemmän sitä mitä voisin tehdä seuralle ja seurakaverille, kuin sitä mitä seura voisi tehdä minulle – olkaa aktiivisia ja tulkaa urheilijoista lähtien mukaan toiminnan järjestämiseen.

Tarvitsemme yhtenäisen seuran, jossa voimme harrastaa lajiamme yhdessä, koska suunnistus on laji, jota ei voi harrastaa yksin – jonkun toisen on vähintään tehtävä kartta, suunniteltava rata ja vietävä rastit metsään.

Mielestäni seuramme on kehittymässä erinomaiseen suuntaan ja siksi yhdessä johtokunnan kanssa olemme esittämässä Espoon Suunnalle uutta mottoa: Espoon Suunta – Maailman parasta suunnistusseuraa. Motto on tarkoituksella hieman monitulkintainen, mutta mielestäni se kuvastaa seurassamme ainakin seuraavia asioita:

 

  • Seuramme erinomaista yhteishenkeä ja yhdessä harrastamisen mallia.
  • Seuraamme ovat tervetulleita suunnistajat aloittelijasta huippusuunnistajaan.
  • Toimintamme laatu mahdollistaa nousemisen suunnistuksessa maailman parhaiden joukkoon.
  • Toimintamme järjestäminen on kokonaisuudessaan erinomaisella tasolla.

 

Kiitos vielä tästä kuluneesta kahdesta vuodesta kaikille seuralaisille. Tästä meidän on hyvä jatkaa yhdessä eteenpäin.

 

PS: Mikäli voit antaa panoksesi johonkin vapaaehtoistehtävään seurassa, niin ole yhteydessä seura aktiiveihin, johtokunnan jäseneen, toiminnanjohtajaan, valmennuspäällikköön tai ilmoittaudu suoraan tapahtumien järjestelyihin. Pienikin lisäpanos auttaa seuraamme eteenpäin ja toisaalta vapaaehtoistyö suunnistamisen parissa on palkitsevaa ja avaa uusia näkökulmia suunnistamiseen – tervetuloa mukaan toimintaan.

Vapaaehtoistoiminnan idea ja hienous on, että vapaaehtoistoimija saa hyvää mieltä vapaaehtoistoiminnasta enemmän kuin mitä siihen panostaa – eli toivon että jokainen meistä arvostaa ja kiittää siitä panoksesta, jonka vapaaehtoiset antavat toimintaan – jokainen harjoitus, tapahtuma, leiri ja sähköposti on joku meistä tehnyt vapaa-ajallaan vain rakkaudesta seuratoimintaamme kohtaan.

 

Pasi Laaksonen

Puheenjohtaja 2020-2021

pj@espoonsuunta.fi

050 539 0932