eGroup H

eGroupH on EsSun harrastesuunnistajien ryhmä, joka koostuu H/D16-, 18-, 20- ja 21-sarjojen suunnistajista.

eGroupH jäsenten treenaamista ohjaavat muut kuin kilpailulliset tavoitteet. Tärkeintä on yhdessäolo ja hienon lajin harrastaminen hyvässä porukassa. Kilpailuihin osallistuminen ja itsensä kehittäminen suunnistajana voivat olla tavoitteina, mutta tässä ryhmässä harrastajien toimintaa ei systemaattisesti tehdä tavoitteelliseksi eikä velvollisuuksia osallistumiseen ole. Jokainen voi valita harjoituksensa ja tapahtumansa oman mielenkiinnon sekä ajallisten resurssiensa puitteissa.

Ryhmän toimintaa ovat mm. yhteiset harjoitukset, leirit, kilpailut ja koulutukset. Toimintaan kuuluvat pitkälti nykyisesti Espoon Suunnan tapahtumat, mutta ryhmälle suunnitellaan ja toteutetaan myös omia harjoituksia, lajikokeiluja ja tapahtumia jäsenten toiveiden mukaisesti. Ennen kaikkea tarkoituksena on tehdä toiminnasta jäsentensä näköistä.

Kaudella 2021 ryhmässä on 10 suunnistajaa.

Mukaan pääsee mukaan myös kauden aikana

Kysy lisää toiminnasta karipekka.seppanen@espoonsuunta.fi