Haluatko mukaan EsSun nuorisotoimintaan?

Espoon Suunta on kaikilla mittareilla mitattuna eräs maamme suurimmista ja aktiivisimmista nuorisosuunnistusseuroista. Kilpailupaikoilla, viesteissä ja leireillä seuramme juniorit ovat suuri näkyvä ja kuuluva porukka joka jaksaa kannustaa sekä omia että vieraita. Olemme Nuori Suomi – sinettiseura ja toimimme sen asettamien laatutavoitteiden mukaisesti. Haluamme tarjota kaikille toiminnassamme mukana oleville nuorille mahdollisuuden harrastaa upeaa lajiamme haluamallaan tasolla mukavassa porukassa. Nuorisotoimintamme tukee sekä tavoitteellisesta kilpailutoiminnasta että liikunnallisesta elämäntavasta kiinnostuneita lapsia ja nuoria. Järjestämme vuosittain n. 150 erilaista tapahtumaa, harjoitusta ja kilpailua. Näiden laadukkaaseen toteutukseen tarvitsemme suuren määrän vapaaehtoisia – valmentajia, ohjaajia, harjoitusten suunnittelijoita, rastien viejiä, makkaranpaistajia, toimitsijoita, perässäjuoksijoita sekä lukuisia muita tehtäviä hoitavia vanhempia, aktiivisuunnistajia sekä muita nuorten urheilun ja liikunnan parissa toimivia henkilöitä.

Haluatko sinä olla mukana tekemässä EsSusta entistäkin vahvempaa nuorisosuunnistusseuraa?

Haluatko mukaan hyvähenkiseen järjestelyporukkaamme ja saada myös itsellesi hauskaa ja mielekästä tekemistä?

Oletko 13-90 –vuotias suunnistuksesta ja seuratoiminnasta kiinnostunut henkilö?

Jos vastasit kyllä johonkin edellä mainituista, käy täyttämässä oheinen lomake ja ilmoittaudu mukaan Suomen kannustavimman suunnistusseuran nuorisotoimintaan.

Lisätietoja: Erno Puupponen, 040-565 5724 tai nuoriso (at) espoonsuunta.fi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.