www.espoonsuunta.fi – jäsenkyselyn tulokset

EsSun verkkosivuston jäsenkyselyyn vastasi 28 essulaista, joista suurin osa kuvasi itseään seura-aktiiviksi (29%) tai aktiivikilpasuunnistajaksi (21%). Vastaajien ikäjakauma painottui veteraanisuunnistajiin. Sivuston kehittämisajatuksia olisi mielellään kuullut enemmän myös nuorilta.

Kyselyn perusteella verkkosivut arvioitiin EsSun tärkeimmäksi tiedotuskanavaksi. Verkkosivustolla vieraillaan lähes päivittäin ja useimmiten tämä tapahtuu tabletilla tai kännykällä. Sisällössä eniten toivottiin infoa tapahtumista (93%) mutta kiinnostusta herätti myös leirikertomukset (79%), blogi-kirjoitukset (71%) ja treenivinkit (64%). Yleisesti katsottiin, että EsSu-sivuilta löytyy paljon kiinnostavaa sisältöä, mutta visuaalisuudessa ja käyttäjäystävällisyydessä koettiin puutteita. Sisältö myös arvioitiin joiltain osin vanhentuneeksi.

MyClub-palveluun oltiin yleisesti varsin tyytyväisiä ja tämä arvioitiin toiseksi tärkeimmäksi EsSun viestimeksi.

Kehitysehdotuksina toivottiin jäsenrekisterin ja yhteystietojen palauttamista sivustolle. Ulkonäköä toivottiin houkuttelevammaksi ja etenkin etusivulle ehdotettiin lisää kuvia. Sivuston rakenteeseen  toivottiin selkeyttä, jotta asiat olisi helpommin löydettävissä. Esimerkiksi kisasivut tai vanhat sivut ovat osalta olleet kateissa. Spekulaatiopalsta jakoi mielipiteitä puolesta ja vastaan. Toisaalta ehdotettiin spekulaatiopalstaa selkeämmin näkyviin jo etusivulle, jotta tämä tavoittasi myös satunnaiset kävijät, kun toisaalta taas toivottiin spekulointia ainoastaan sisäisille sivuille. Kamapörssiä toivottiin takaisin sivustolle. Todettiin myös että tapahtumia kalenterissa on niin paljon, että joku tärkeä voi jäädä sen vuoksi huomaamatta.

Essun webmaster-tiimi (Petri Penttinen, Pietari Hyvärinen, Lauri Peltonen, Marco Halen ja Marjut Varpula) on kyselyn pohjalta työstämässä verkkosivuja. Tavoitteena on ensisijaisesti panostaa sivuston visuaalisuuteen ja helppokäyttöisyyteen huomioiden erityisesti myös mobiililaitteet.

Kamapörssi palautetaan sivuille toiveiden mukaisesti. Jäsenrekisterin julkaisuun liittyy ongelmia rekisteriselosteiden, tietosuojan, tietojen ylläpidon ym. muodossa. Asiaa kuitenkin selvitellään mm. myClubin kautta.

Avoin spekulaatiopalsta toimii helppona ja nopeana tiedotuskanavana sekä ”chatti”-palstana koko jäsenistölle ja myös seuran ulkopuolisille tarpeen mukaan ja tämä tulee todennäköisesti säilymään. Seuran sisäisistä asioista on kuitenkin asianmukaista spekuloida ainoastaan sisäisillä sivuilla. Toisaalta havainto on (joskin unohtui jäsenkyselystä), että sisäisillä sivulla vieraillaan kovin harvoin avoimiin sivuihin verrattuna.

Seuran verkkosivut sekä myClub tulevat jatkossakin olemaan seuran tärkeimmät viestintä- ja tiedotuskanavat. Lisänäkyvyyttä, myös seuran ulkopuolelle, saamme Facebook- ja Twitter-tiedotteilla. Hyviä kehitysehdotuksia otetaan edelleen vastaan ja näistä voi kertoa esim. Marcolle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.