EsSun Seurakirja – Sanna Tervakangas

Tästä alkaa uusi EsSun seurakirja artikkelisarja. Sarjassa kerätään kuukausittaisin kuulumisia ja tervehdyksiä seurakentän eri laidoilta. Keitä seuraamme kuuluu, miten heidän suunnistuspolkunsa on tänne johtanut.

EsSun seurakirjan saanut vastaa vapaasti alla oleviin kysymyksiin ja liittää mukaan suunnistusaiheisen kuvan ja tervehdyksen seurailaisille. Ensimmäisenä Seurakirjan avaa Seuratoimintavastaavana johtokunnassa toimiva Sanna Tervakangas!

 

Hei kerrohan, kuka olet, mistä tulet ja mitä teet?

  • Olen luonnossa liikkumisesta nauttiva D45-sarjassa suunnistava Essulainen. Lapsuuden vietin Uudessakaupungissa ja opiskeluiden myötä muutin tänne Espooseen. EsSussa olen ollut mukana monenlaisissa tehtävissä ja tutustunut niiden kautta moniin samanhenkisiin tosi mukaviin ihmisiin.  Erityisellä lämmöllä muistelen suunnistuskoulun parissa vietettyjä vuosia, ensin ohjaajana ja sitten kuuden vuoden ajan rehtorin hommissa. Nykyisin olen mukana EsSun johtokunnassa, valmennusjaoston toiminnassa sekä eLadies-porukan vetäjänä. Ja pari kertaa olen ollut myös kilpailunjohtajana eNight-viestissä.

 

Milloin aloitit suunnistuksen?

  • Aloitin suunnistuksen Vakka-Rastin Oravapolkukoulussa noin 8-vuotiaana. Vakka-Rastin ajoilta muistan että hauskinta olivat kaikki kisareissut ja leirit kivojen suunnistuskavereiden kanssa – sama pätee muuten edelleen 😀

 

Miten tutustuit EsSun toimintaan?

  • EsSuun ja EsSulaisiin tutustuin pian sen jälkeen kun muutin opiskelemaan Otaniemeen ja aika pian liityinkin sitten EsSun jäseneksi. Aluksi olin mukana ihan vain riviseuralaisena, mutta lasten tullessa suunnistuskouluikään innostuin mukaan myös seuratoimintaan. 

 

Mikä on parasta EsSussa?

  • Parasta EsSussa on ehdottomasti samanhenkiset ihmiset ja erityismainintana eLadies-ystävät, joiden kanssa treenaillaan, juostaan Jukolassa ja parannetaan maailmaa. On myös ollut palkitsevaa seurata läheltä miten pienistä suunnistuskoululaisista on kasvanut fiksuja nuoria ja nuoria aikuisia.

 

Mikä on mieleenpainuvin suunnistusmuistosi?

  • Nuorten kanssa tehdyt kisareissut ovat kerryttäneet paljon mieleenpainuvia kokemuksia – Slogan ”EsSu ei hyydy” on pätenyt niin nuoriin suunnistajiin kuin huoltojoukkoihin. Yhtenä kohokohtana itselle on ehdottomasti vuoden 2015 Ungdomens Tiomila, jossa ensimmäisen kerran EsSun joukkue pääsi korkeimmalle korokkeelle.

 

Mikä on unelmien suunnistusmaastosi?

  • Unelmien suunnistusmaastoni on EsSulaisille tuttu Kopparnäs. Keväällä lumien sulaessa Kopparnäsin kallioiden kutsua ei voi vastustaa!

 

Minusta saa seuraa / minua voi pyytää mukaan….

  • Minusta saa hyvin helposti seuraa Nuuksion polkulenkeille ja uintipulahduksille matkan varrella 😀

 

Terveiset seuralaisille ja kenestä haluaisit kuulla seuraavaksi:

  • Yhdessä on mukava treenata ja harrastaa – rohkeasti mukaan eLadies, eReimat ja eTreenarit porukoihin!. Olisi kiva kuulla seuraavaksi eGroupJr koutsin ja monessa muussakin mukana olevan Kai Hilon kuulumisia.

You may also like...