EsSun Seurakirja – Maria Kankaanpää

EsSun seurakirja on artikkelisarja. jossa kerätään kuukausittaisin kuulumisia ja tervehdyksiä seurakentän eri laidoilta. Keitä seuraamme kuuluu, miten heidän suunnistuspolkunsa on tänne johtanut.

EsSun seurakirjan saanut vastaa vapaasti alla oleviin kysymyksiin ja liittää mukaan suunnistusaiheisen kuvan ja tervehdyksen seurailaisille.

Hei kerrohan, kuka olet, mistä tulet ja mitä teet?

  • Hei! Olen Maria ja toimin suunnistuskoulussa ja eGroupJr:ssa ohjaajana ja taustahenkilönä.

Milloin aloitit suunnistuksen?

  • Aloitin suunnistuksen Pohjanmaalla yläasteikäisenä. Perheelläni ei ollut suunnistustaustaa, mutta pienen seuran porukka rohkaisi kivasti mukaan kisailuun ja muuhun lajityypilliseen toimintaan.

Miten tutustuit EsSun toimintaan?

  • Ensimmäisen kerran kuulin espoolaisesta suunnistusseurasta, kun kouluuni tuli suunnistava EsSu-taustainen opettaja. Paljon myöhemmin, kun omat lapset innostuivat suunnistuksesta , googlasin tuolla taustatietämyksellä ”suunnistuskoulu Espoon Suunta” ja sillä tiellä ollaan.

Mikä on parasta EsSussa?

  • Samanhenkinen nuorisosuunnistuksen kehittämisestä innostunut porukka.

Mikä on mieleenpainuvin suunnistusmuistosi?

  • Varmaan moni muistaa ensimmäisen suunnistuskisansa. Oma eka kisani osui teini-ikäisenä Vöyrin hiihtokeskuksen maastoon. Laihialaisuudelle uskollisena olin malttanut laittaa jalkaan vanhat lenkkarit, joista pohjat oli jo osin irronneet. Levykompassi roikkui kaulassa. Kaverin äidin ompelemat suunnistustrikoot repesivät kesken kisan haaruksista piikkilanka-aitaan. Vähän nolotti loppusuoralla. Jäin kuitenkin heti koukkuun ja nopeasti huomasin, että tässä on laji, mihin voi tulla mukaan myöhemmälläkin iällä ja kisatunnelmasta voi nauttia mielekkäästi monella tasolla. Lisäksi oli hienoa huomata, että yhteisön muodostamasta suuresta suunnistusperheestä löytyy aina kavereita.

Mikä on unelmien suunnistusmaastosi?

  • Kangasmaasto. Tämän vuoden kohokohta oli Vuokatin Leimaus-leirin Huhtikankaan maasto.

Minusta saa seuraa / minua voi pyytää mukaan….

  • Pitkälle rauhalliselle hiihtolenkille tai vaellukselle.

Terveiset seuralaisille ja kenestä haluaisit kuulla seuraavaksi:

  • Tsemppiä kaikille talven treenikauteen ja pimeneviin päiviin! Lunta odotellessani haluaisin kuulla Larmalan Pekasta, joka pyyteettömästi tekee paljon töitä meidän seuralaisten hyväksi.

You may also like...