Tervetuloa Henrikki – Uusi Toiminnanjohtaja esittäytyy

Toiminnanjohtajan kapula on aika laittaa eteenpäin ja Espoon Suunnan uusi Toiminnanjohtaja Henrikki Hakala pääsi aloittamaan työssään nyt maaliskuun alussa. Tähän positiiviseen kaveriin on saattanut törmätä aiemminkin erilaisissa suunnistustapahtumissa ja oli hän myös lauantaina paikalla Olympistadionin suunnistuksissa. Annetaan kuitenkin miehen esittäytyä nyt virallisesti

 

 

Tervetuloa Henrikki! Mistä olet lähtöisin?

 
Morjensta ja kiitoksia! Olen kotoisin Etelä-Pohjanmaalta Kauhavalta, jossa ainoa ylämäki on ollut oikeastaan vastatuuli. Lukion ja armeijan jälkeen otin siivet alleni, Pohjanmaan lakeudet saivat jäädä toistaiseksi ja lähdin kohti Etelä-Suomea, jossa onkin tullut asuttua sittemmin enemmän tai vähemmän viimeiset 10 vuotta. Asuin myös pari vuotta Porissa. Tällä hetkellä asun Espoossa yhdessä avovaimoni ja 2-vuotiaan jackrussellinterrierin Tepon kanssa. Tepolta ei patterit lopu ja viimeistään hän pakottaa välillä itseni liikkeelle.

Mikä on suunnistustaustasi ja onko sinulla erityistä suunnistusmuistoa?

 
Aloitin suunnistusharrastukseni 9-vuotiaana Kauhavan Wisassa. Minulla on edelleen sama EMIT käytössä kuin silloin ja se edelleen toimii! Kovimpia saavutuksiani oli tuolloin H10RR ja H11TR:n koululiikuntaliiton mestaruuskisoista saadut pronssimitalit! Kilpailin suunnistuksessa tosissani muiden lajien ohella aina H20 sarjaan asti, jonka jälkeen olen jättänyt kovimmat kilpailut muille ja keskittynyt enemmän itseni kunnossa pitämiseen.
 
Parhaimpiin suunnistusmuistoihin kuuluu Undgomens Tiomila vuonna 2009, jossa yhdistelmäjoukkueella saavutimme viestissä 5. sijan. Meillä oli silloin tiukka vääntö Espoon Suunnan poikien kanssa ja sitä kautta opin tuntemaan ja ystävystyin heidän kanssaan. Siitä muutaman vuoden päästä laitoinkin ensimmäistä kertaa Espoon Suunnan paidan päälleni ja suunnistin seurassa pari vuotta! Muistelen lämmöllä kaikkia koettuja suunnistusreissuja. Ne ovat tarjonneet minulle mielettömiä muistoja!
 

Mitä olet tehnyt ennen EsSuun tuloa?

 
Viimeisen 10 vuoden aikana olen ollut aikamoinen jokapaikanhöylä. Valmistuin 2021 loppuvuodesta Vierumäeltä Haaga-Helian AMK:sta liikunnan ja vapaa-ajan koulutusohjelmasta Liikunnanohjaajaksi. Siellä pääaineeni oli liikuntapalvelut. Sitä ennen ehdin opiskella Porissa itseni myös liikennelentäjäksi. Minulla on vahvaa taustaa myynnistä ja jonkun verran myös markkinoinnista. Olen myynyt vaikka ja mitä aina ylioppilaslakeista autoihin. Lisäksi kerran meinasin päästä avaruuteen, mutta se on toinen tarina se. 

Mitä odotat uudelta Toiminnanjohtajan tehtävältäsi?

 
Odotan innolla pääsyä Espoon Suunnan seuratoiminnan ytimeen. Aluksi odotan ennen kaikkea tutustumista seuran toimintaan, seuran jäseniin ja muuhun johtokuntaan sekä sidosryhmiin. Suunnistus lajina, Espoon Suunta ja osa seuran jäsenistä ovat minulle jo entuudestaan tuttuja, joten mukaan pomppaaminen tuntuu minusta luonnolliselta. Paljon on kuitenkin muuttunut ja seura on mennyt eteenpäin viimeisen 10 vuoden aikana, joten uutta asiaa tulee varmasti alussa todella paljon. Odotan paljon seuratoiminnan kehittämistä ja siinä haluan myös itse kehittyä paremmaksi. Haluan saada tuotua koulusta saamani opit käytäntöön ja voin hyödyntää niitä seuran kehittämisessä. Haluan omalla toiminnallani ja olemuksellani kohottaa EsSulaista, jo ennestään tiivistä ja kannustavaa yhteishenkeä entistä paremmaksi. Varmasti alkuun ottaa jonkin aikaa hypätessä liikkuvan junan kyytiin, mutta olen siihen hyvin valmistautunut ja tiedän, ettei se ihan heti onnistu. Saan olla kiitollinen siitä, että se juna on jo valmiiksi oikealla radalla menossa kohti valoisaa tulevaisuutta. 

Haluatko lähettää terveisiä seuralaisille?

 
Haluan omasta puolestani pitää yllä matalankynnyksen yhteydenpitoa. Minulle voi soittaa tai laittaa viestiä asiassa kuin asiassa, käytännössä mihin kellonaikaan tahansa. Odotan innolla pääseväni tapaamaan kaikkia seuralaisia. Saa tulla rohkeasti vetämään hihasta, tutustumaan ja vaihtamaan ajatuksia. Lisäksi mikäli kehitysehdotuksia ilmenee tai pompsahtelee mieleen, niistä saa olla minuun matalalla kynnyksellä yhteydessä! :) Hienoa päästä mukaan seuraan, jossa motivaatio ja yhteen hiileen puhaltaminen ovat jo valmiiksi korkealla tasolla!
 
-Henrikki

You may also like...