Tiomilan joukkuevalinnat

Tämän vuoden Tiomila järjestetään 5-6.5. Borensbergin kylän lähellä Linköpingin pohjoispuolella. Maasto on ennakkotietojen mukaan hyvän eteläsuomalaisen suunnistusmaaston tyyppistä, kuitenkin niin että mäet ovat aika matalia. Eli vauhdikasta hyvää suunnistusmaastoa.

Essun tavoitteena on osallistua viestin kaikkiin sarjoihin 2-3 joukkueella. Nuorisojaosto hoitaa nuorten joukkueiden valinnat ja valmennus- ja kilpailujaosto miesten ja naisten joukkuevalinnat. Miesten ykkösjoukkueen osalta on päätetty seuraava menetettely:

– kolme urheilijaa valitaan huhtikuun alussa aikaisempien näyttöjen ja ajankohtaisten kuntotietojen perusteella

– viisi Ankkurirastien H21A radan nopeinta essulaista (pois lukien aikaisemmin valitut)

– Finnspringin näyttöjen ja valitsijoiden harkinnan mukaan kaksi urheilijaa

Muista ilmoittautua ajoissa Ankkurirasteille (järjestäjän takaraja 16.4.)

Miesten viestiin koetetaan saada kolme Essun joukkuetta, joten mukaan mahtuu mukavasti myös ikämiehiä ja junioreja.

Kilpailun matka- ja majoituisjärjestelyt ovat Essun osalta kunnossa, nyt vain nimiä ilmoittautumisiin.

Ilmoittaudu viimeistään 5.4. niin voidaan hoitaa kisailmoittautumiset ja reissun varausten vahvistukset ajoissa ilman turhia kuluja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.