Ratamestarin lausunto

2012 Kirkkojärven koululta kilpailtiin Am sprintti, joka muistetaan Espoon keskuksen monitasoisesta maastosta ja sen haasteista. Tänä vuonna tuskin nähdään yhtä ulapalla olevia kisaajia. Maasto on yksiselitteisempää, pääosin kerrostalokorttelia, jossa korkeuserot ovat mitättömät.

Radat on laadittu sellaiseksi että allekirjoittanut hykertelisi onnesta saadessaan radan eteensä. Suuri osa suomalaisista sprinteistä tehdään ylipitkiksi ja voittoajat painuvat 15-20 minuuttiin ohjeajan ollessa 12-15 minuuttia. Uskon nopeimpien osuusaikojen olevan kilpailussa lähempänä 12 minuuttia, joten kilpailun tempo pysyy sähäkkänä. Radat tarjoavat myös jatkuvaa reitinvalintapainetta, joten voimakas karttakontakti on onnistumisen avain. Kengän alta löytyy 98% asfalttia, soraa tai nurmea joten etenkin kuivalla säällä lenkkarit on voittava valinta.

Varoituksen sanana: rasteja on paljon ja radat menevät paikoin loivasti ristiin joten tulkitse rataa ja koodeja huolella! Kiellettyjä kohteita valvotaan joten tulkitkaa karttaa huolella. Kilpailijoita juoksee paikoin paljonkin ristiin, joten varovaisuutta ja välttäkää törmäyksiä.

Kilpailu toimii katsastuksena SM sprinttiviestiin joten sarjajaot ja miesten ja naisten juoksujärjestykset ovat vastaavan mukaiset. 55-sarjoissa päästään myös mässäilemään 1:3000 kartalla. Tervetuloa historian ensimmäiseen Uudenmaan AM Sprinttiviestiin!

 

Alvar Palmen