Kilpailuohje

Kilpailuohje (alustava)

Päivitetty 30.8. illalla Lisätty vaihdon sulkeutumisaika (klo 12.45).
Päivitetty 29.8. illalla Korjattu D75 AM-pitkän radan pituus 3,7 km > 2,6 km. Viestin lähtöön liittyvää kohtaa täsmennetty ja lisätty tieto maalituomarista ja maalikamerasta. Lisätty tieto juoksujärjestysten muuttamisesta kisapaikalla. Täydennetty tuomarineuvoston myös sunnuntaille.
Päivitetty 29.8. aamulla Tarkennettu palkintokohtaa.
Päivitetty 28.8. Lisätty lauantain lähtöviitoitusten värit, lauantain maalin sulkeutumisaika, tuomarineuvoston kokoonpano ja korjattu miesten henkilökohtaisen kisan ohjeaika 70 minuuttiin. Lisäksi korjattu viestikartan kooksi A3 kaikissa sarjoissa, täsmennetty kielletyn alueen kuvausta ja täsmennetty viestin uusintalähtö olemaan klo 13 (seuraa kisakuulutuksia). Vessatietoihin lisätty tieto, että Lähtö 1:ssä on vessa.

Muista tarkistaa kilpailuohjeet vielä ennen kilpailupäivää. Ne voivat sisältää tärkeitä maastoon tai sääolosuhteisiin liittyviä ajankohtaisia huomioita! Muutokset tulevat punaisella tekstillä kilpailuohjeisiin.

Tapahtuman kuvaus
Kansallinen suunnistuskilpailu eGames Inkoon Kopparnäsissä. Lauantaina on henkilökohtaiset kilpailut ja sunnuntaina viestit. Tapahtuman järjestää Espoon Suunta ry.

Maasto
Kopparnäsin maasto tarjoaa hyväkulkuisia avokallioita ja vaihtelevia metsäalueita, joissa kulkukelpoisuus on pääosin hyvä tai erittäin hyvä. Yksittäiset mäet kohoavat merenrannasta noin 40 metrin korkeuteen. Alueella esiintyy pieniä kosteikkoja ja laajempia suoalueita, jotka voivat hidastaa etenemistä. Alueella on merkittyjä ulkoilureittejä ja polkuja sekä muutama isompi tieura. Avokalliot vaativat teknistä tarkkuutta ja voivat olla sateisella säällä liukkaita. Kilpailumaastoon kuuluu Klobbackan uusi maastonosa, jossa yhdistyvät avokalliot, monipuolinen metsä sekä upeat merimaisemat

Kilpailukeskus, opastus ja pysäköinti
Kilpailukeskus sijaitsee osoitteessa Leiritie 27, Inkoo. Opastus alkaa Inkoon Rannikkotien (tie 51) ja Kopparnäsintien risteyksestä (navigointiosoite: Kopparnäsintie 1, Inkoo). Opastuksen alusta peltopysäköintiin matkaa n. 10 min. Varaathan saapumiseen riittävästi aikaa liikenteen ruuhkautumisen varalta. Järjestäjien opastusta ja ohjeita on noudatettava pysäköintiin saavuttaessa.

Kilpailukeskuksen kartta julkaistaan erikseen kisasivuilla https://espoonsuunta.fi/egames-2025/kilpailukeskuskartta/.

Majoittuminen ja leiriytyminen pysäköintialueella ja kilpailukeskuksen alueella kielletty.

Kilpailusäännöt
Kilpailussa noudatetaan SSL:n kilpailusääntöjä ja järjestäjien ohjeita. Piikkareiden käyttö on kielletty. Nastareiden käyttö on sallittu.

Kartta
Kilpailukartta on Matti Toivosen (07/2025) tekemä nelivärinen, käyräväli 5 m, tulostettu 8/2025. Kaikissa sarjoissa käytetään tulostekarttaa. Kartat ovat muovisuojuksessa.

Lauantaina kartan koko sarjoissa H/D10RR – H/D21 on A4 ja sarjoissa H/D35 – H/D85 A3.

Sunnuntaina kartan koko on kaikissa sarjoissa A3.

Lauantain sarjojen ja ratojen tiedot  (korjattu D75 > 2,6 km)

Lähtö Sarja Matka (km) Ohjeaika, voittaja (min) Rastien lkm Taitotaso Mittakaava Kartan koko
L2 D10RR 2,0/2,9 16-20 7 Vihreä 1:7500 A4
L2 D11TR 2,1 16-20 7 Valkoinen 1:7500 A4
L2 D12 2,3 20-25 7 Keltainen 1:7500 A4
L2 D13 3 25-30 8 Keltainen 1:7500 A4
L2 D14 3,3 30-35 8 Oranssi 1:7500 A4
L2 H10RR 2,0/2,9 16-20 7 Vihreä 1:7500 A4
L2 H11TR 2,1 16-20 7 Valkoinen 1:7500 A4
L2 H12 2,3 20-25 7 Keltainen 1:7500 A4
L2 H13 3 25-30 8 Keltainen 1:7500 A4
L2 H14 3,3 30-35 8 Oranssi 1:7500 A4
L1 D16 6,1 45-50 14 Violetti 1:15000 A4
L1 D18 6,4 45-50 14 Sininen 1:15000 A4
L1 D20 8,4 55-60 18 Sininen 1:15000 A4
L1 D21 9,5 70 23 Musta 1:15000 A4
L1 D35 9,2 55-60 20 Musta 1:10000 A3
L1 D40 8,4 55-60 18 Musta 1:10000 A3
L1 D45 7,9 50-55 19 Musta 1:7500 A3
L1 D50 6,8 50 15 Musta 1:7500 A3
L1 D55 6,1 45-50 14 Musta 1:7500 A3
L1 D60 6 45-50 12 Musta 1:7500 A3
L1 D65 4,9 40-45 10 Musta 1:7500 A3
L1 D70 4,3 40-45 12 Sininen 1:7500 A3
L1 D75 2,6 40-45 10 Sininen 1:7500 A3
L1 D80 2,6 40-45 10 Sininen 1:7500 A3
L1 D85 2,6 40-45 10 Sininen 1:7500 A3
L1 H16 6,4 45-50 14 Violetti 1:15000 A4
L1 H18 9,2 55-60 20 Sininen 1:15000 A4
L1 H20 9,5 70 23 Sininen 1:15000 A4
L1 H21 11,2 70 29 Musta 1:15000 A4
L1 H35 9,5 70 23 Musta 1:10000 A3
L1 H40 9,2 55-60 20 Musta 1:10000 A3
L1 H45 8,4 55-60 18 Musta 1:7500 A3
L1 H50 7,9 50-55 19 Musta 1:7500 A3
L1 H55 6,8 50 15 Musta 1:7500 A3
L1 H60 6,1 45-50 14 Musta 1:7500 A3
L1 H65 6 45-50 12 Musta 1:7500 A3
L1 H70 4,9 40-45 10 Sininen 1:7500 A3
L1 H75 4,3 40-45 12 Sininen 1:7500 A3
L1 H80 2,8 40-45 8 Sininen 1:7500 A3
L1 H85 2,8 40-45 8 Sininen 1:7500 A3
L1 Kunto 3 km 3 Oranssi 1:10000 A3
L1 Kunto 5 km 5 Sininen 1:10000 A3
L1 Kunto 7 km 7 Musta 1:10000 A3

 

Sunnuntain sarjojen ja ratojen tiedot
HUOM: Viestissä kaikilla kartan koko A3.

Lähtöryhmä Sarja Matka (km) Ohjeaika, voittaja (min) Taitotaso Mittakaava Kartan koko
3 AVOIN 4,6 30-35 Sininen 1:10000 A3
1 D16 4 25-35 Violetti 1:10000 A3
2 D18 4,6 30-35 Sininen 1:10000 A3
2 D20 5,3 30-35 Sininen 1:10000 A3
1 D21 6,3 35-40 Musta 1:10000 A3
2 D35 5,3 30-35 Sininen 1:10000 A3
3 D45 4,6 30-35 Sininen 1:7500 A3
3 D50 4,6 30-35 Sininen 1:7500 A3
2 D55 4,6 30-35 Sininen 1:7500 A3
2 D60 4,6 30-35 Sininen 1:7500 A3
3 D70 3 25-35 Sininen 1:7500 A3
3 D75 3 25-35 Sininen 1:7500 A3
3 D80 3 25-35 Sininen 1:7500 A3
1 H16 4 25-35 Violetti 1:10000 A3
2 H18 5,3 30-35 Sininen 1:10000 A3
1 H20 6,3 35-40 Musta 1:10000 A3
1 H21 7,3 35-40 Musta 1:10000 A3
1 H35 6,3 35-40 Musta 1:10000 A3
2 H45 5,3 30-35 Sininen 1:7500 A3
3 H50 4,6 30-35 Sininen 1:7500 A3
3 H55 4,6 30-35 Sininen 1:7500 A3
2 H60 4,6 30-35 Sininen 1:7500 A3
3 H70 3 25-35 Sininen 1:7500 A3
3 H75 3 25-35 Sininen 1:7500 A3
3 H80 3 25-35 Sininen 1:7500 A3

 

Lähdöt

Lähtöaikojen valinta henkilökohtaiseen kisaan

Lauantaina henkilökohtaisessa kilpailussa voi valita itselleen sopivan lähtöajan. Valintaikkuna aukeaa tiistaina 26.8. klo 10.00 ja sulkeutuu keskiviikkona 27.8. klo 20.00. Järjestäjä arpoo lähtöajat niille, jotka eivät ole itse niitä valinneet.

Lauantai, henkilökohtaiset matkat
Opastukset lähtöihin alkavat opaspaalulta kilpailukeskuksesta. Opaspaalussa on myös esimerkit viitoituksessa käytettävistä nauhoista

Lähtöön 1 on matkaa 1,5 km. Kulku lähtöön on tietä ja polkua pitkin. Viitoitusnauha on keltainen.

Lähtöön 2 on matkaa 0,5 km. Kulku lähtöön on tietä ja polkua pitkin. Viitoitusnauha on valkoinen ”Espoo liikkuu” -nauha.

Viitoituksessa käytettävien nauhojen värit varmistuvat myöhemmin
Molemmat lähdöt ovat samaan suuntaan kilpailukeskuksesta.
Viitoitukselta ei saa poiketa.

Sunnuntai, viestit

Viestien lähtöpaikka on kilpailukeskuksessa.

Lähtötoiminnot, henkilökohtainen kilpailu

Lähtö 1
Lähdöstä 1 lähtevät sarjat HD16 ja vanhemmat sekä kuntosuunnistus.

Neljä minuuttia ennen lähtöaikaa kilpailija kutsutaan lähtökarsinaan

Kolme minuuttia ennen lähtöaikaa kilpailukortin nollaus

Kaksi minuuttia ennen lähtöaikaa kilpailun mallikartta nähtävillä

Yksi minuutti ennen lähtöaikaa kilpailija siirtyy oman sarjansa karttaämpärin viereen

Lähtöhetkellä kilpailija ottaa kartan. Kilpailija vastaa itse siitä, että ottaa oikean kartan. Lähdöstä on viitoitus K-pisteelle, joka osoitetaan rastilipulla.

Lähtö 2
Lähdöstä 2 lähtevät lasten sarjat HD10-14 sekä lasten avoimet sarjat.

Lähdön 2 lasten sarjojen erityisohjeet

RR- ja TR-ratojen reitti on merkitty maastoon valkoisella yhtenäisellä muovinauhalla.

Lasten sarjojen toiminta Lähtö 2:ssa

Viisi minuuttia ennen lähtöaikaa kilpailija kutsutaan ohjausasemalle, jossa voi tutustua kilpailukarttaan. Kartat ovat vaakatasossa ja valmiiksi suunnattuna. RR- ja TR-sarjoissa rata on näkyvissä. Muilla sarjoilla karttaan on merkitty K-paikka eli lähtökolmio.

Neljä minuuttia ennen lähtöä kilpailija siirtyy lähtökarsinaan, jossa tarkistetaan kilpailijan nimi ja lähtöaika.

Kolme minuuttia ennen lähtöä Emit-kilpailukortti nollataan.

Kaksi minuuttia ennen lähtöaikaa RR-sarjalaiset saavat kartan ja opastuksen.

Muilla sarjoilla tämä on valmistautumisminuutti. Tukireittiläiset voivat katsella oman sarjansa kilpailukarttaa ja suorien ratojen suunnistajilla on nähtävillä kartta, johon on merkitty K-piste.

Yksi minuutti ennen lähtöä RR-sarjalaiset siirtyvät lähtöviivalle ja he voivat rauhassa tutkia karttaa ennen lähtöä. Muiden sarjojen suunnistajat saavat ottaa kilpailukarttansa ja voivat tutustua karttaan.

Lähtö tapahtuu lähtökellon merkkiäänestä. Lähtö tapahtuu K-pisteestä eli lähtiessäsi olet lähdön kolmiopisteessä.

Kilpailunumerot
Lauantain henkilökohtaisessa kilpailussa ei käytetä kilpailunumeroita. Viestikilpailussa käytössä kilpailunumerot ja ne saa noutaa infon läheltä. Järjestäjä ei ole varannut kiinnitystarvikkeita kilpailunumeroita varten eli omat hakaneulat mukaan.

Emit-numeron tarkastus
Tarkista lähtöluettelosta (nettisivut tai info), että Emit-korttisi numero on siinä oikein. Virheellinen Emit-numero on vaihdettava infossa ennen lähtöpaikalle siirtymistä. Väärällä Emit-numerolla maaliin leimauksesta seuraa hylkäys.

Emit-kortin vuokraus
Järjestäjä on varannut vuokrakortin kaikille, joiden Emit-numeroa ei ole ilmoitettu ilmoittautumisen yhteydessä. Kortin saa noutaa infosta, vuokra on 5 euroa. Vuokrakortti on ehdottomasti palautettava maaliin tai infoon kilpailun jälkeen. Kadonneesta kortista peritään 90 euroa.

Emit leimausjärjestelmä
Emit-kortin toiminnan tarkistus kilpailukeskuksessa ja lähdössä.
Kilpailukeskuksessa on Emit-kortin tarkistuspiste on mallirastin yhteydessä. Kortin toimintakuntoisuuden toteaminen on kilpailijan vastuulla.

Lähdössä on saatavilla emit-tarkistuslipukkeet.

Rastit ja rastimääritteet
Mallirasti on nähtävänä kilpailukeskuksessa opaspaalun vieressä. Rastipisteitä on paikoin useita lähekkäin eli muista tarkistaa koodit.

Lauantaina rastimääritteet ovat sekä kartassa että irrallisina. RR-sarjoissa ei rastimääritteitä. Järjestäjä ei tarjoa määritteiden kiinnitystarvikkeita.

Kielletyt alueet

Kilpailualueella on kiellettyjä alueita (symboli 709, violetti rasteri), jotka ovat merkitty karttaan. Kielletyn alueen yhtenäinen reunaviiva osoittaa maastoon kielletyn alueen nauhalla viitoitetun osuuden. Kielletyn alueen ylityspaikat on merkitty karttaan (symboli 710) sekä maastoon kielletyn alueen nauhalla.

Kilpailualueella on myös piha-alueita (oliivinvihreä). Näille alueille meno on ehdottomasti kielletty. Kyseisiä alueita ei ole merkitty maastoon.

Juomapiste
Radoilla, joiden voittajan ohjeaika on yli 30 min on saatavilla yksi juomapiste, jossa on tarjolla vettä.

Viimeinen rasti ja maali
Viimeiseltä rastilta viitoitus maaliin ja sitä on noudatettava. Kaikilla kansallisen kilpailun sarjoilla on yhteinen viimeinen rasti, jossa RR- ja numerorastikoodi. Kilpailija voi leimata kummalla leimasimella tahansa.

Kilpailija leimaa Emit-korttinsa maaliviivalla. Tämän jälkeen hän siirtyy opastuksen mukaisesti Emit-kortin lukulaitteelle rastileimausten tarkastukseen. Hylkäysehdotuksen tullessa kilpailija siirtyy ohjauksen mukaisesti viereiselle itkumuurille, jossa asia käsitellään.

Maaliin tultuaan kilpailija saa pitää karttansa, mutta karttaa ei saa näyttää lähteville kilpailijoille. Keskeyttäneet kilpailijat ilmoittautuvat maalissa.

Maali sulkeutuu lauantaina klo 16.00.

Keskeyttäneet
Keskeyttäneet tulevat normaalisti maaliin. Mikäli tämä ei ole loukkaantumisen tai muun vastaavan syyn vuoksi mahdollista, on tieto keskeyttämisestä saatava maaliin mahdollisimman pian.

Lasten sarjojen erityisohjeet
Rastit kierretään numerojärjestyksessä. RR-radan rasteilla on RR-tunnukset leimasimessa (esim. RR1, RR2 jne.) RR-sarjoissa tulee 10 minuutin lisäaika puuttuvasta tai virheellisestä rastileimauksesta. Suoritusta ei hylätä.

Viestin erityisohjeet

Viestin lähdöt
Viestin lähdöt suoritetaan kolmessa lähtöryhmässä. Lähtö tapahtuu kilpailukeskuksen alueelta. Lähtöalue sijaitsee kilpailukeskusalueen itäreunalla.

1 osuuden kilpailijat kutsutaan 5 min ennen lähtöä lähtökarsinaan. Kilpailijat järjestyvät numerojärjestykseen viiden juoksijan riveihin lähtökarsinan opasteiden mukaan.

Kartat jaetaan käteen 2 min ennen lähtöä. Karttaa ei saa katsoa ennen lähtöhetkeä. Lähtöluvan jälkeen kilpailija etenee viitoitusta pitkin K-pisteelle.

Lähtöryhmä 1 klo 10:00

H21, H20, H35, H16,

D21, D16

Lähtöryhmä 2 klo 10:15

H18, H45, H60,

D20, D18, D35, D55, D60

Lähtöryhmä 3 klo 10:30

H50, H55, H70, H75, H80,

D45, D50, D70, D75, D80

AVOIN

Sisäänkirjautuminen
Sisäänkirjautuminen tapahtuu lähtö/vaihtoalueen portilla lukemalla Emit-kortti Navisport-laitteella. Kirjautuminen onnistuu vain ennakkoon ennalta ilmoitetulla Emit-kortilla. Yhtä Emit-korttia saa käyttää viestissä vain kerran. Myös Emit-korttien nollaus suoritetaan lähtöalueen portilla.

Jonojen ja myöhästymisen välttämiseksi suositellaan, että et jätä kirjautumista viime tinkaan. 2- ja 3-lähtöryhmien sisäänkirjautuminen alkaa heti edellisen lähtöryhmän lähdettyä. Lähtöalueella on K-pisteen suuntaan jonkin verran tilaa verryttelyyn, mutta pidäthän huolta, että aiempi lähtöryhmä pääsee esteettä K-pisteelle.

Viestin vaihto ja maali
Vaihto ja maali sijaitsevat kilpailukeskuksessa. Maalileimauksen jälkeen suunnistaja luovuttaa karttansa toimitsijalle ja jatkaa karttatelineelle, josta hän ottaa seuraavan osuuden kartan ja lähettää seuraavan osuuden suunnistajan matkaan. Sen jälkeen suunnistaja menee leimantarkastukseen, jossa luetaan Emit-kortti.

Jos joukkueesi kartta puuttuu karttatelineestä, varakartan saa vaihtoalueella olevalta toimitsijalta.

Viestin maaliintulojärjestys ratkeaa maaliviivalla maalituomarin päätöksellä. Maaliviiva on merkitty ja sitä kuvataan maalikameralla. Maaliviivan ylityksen jälkeen ankkureiden on leimattava välittömästi maalissa. Maalituomarina toimii Ville Kokkila, Espoon Suunta.

Maali suljetaan viimeisen suunnistajan saavuttua maaliin tai viimeistään klo 15:00.

Uusintalähtö
Uusintalähtö suoritetaan klo 13:00. Uusintalähdön toiminta ohjeistetaan kuulutuksella Vaihto sulkeutuu klo 12.45.

Karttojen jako
Pois kerätyt viestikartat jaetaan uusintalähdön tapahduttua.

Juoksujärjestyksien ilmoittaminen
Juoksujärjestykset pitää ilmoittaa Irmaan viimeistään 29.8.2025 23.59. Juoksujärjestyksen muutokset ja emit-korjaukset tämän jälkeen infoon ennen viestin alkua. Muutokset kisapaikalla ovat mahdollisia vain pakottavista syistä kuten sairastapaus tai Emit-kortin hyytyminen.

Palkinnot
Sekä lauantaina että sunnuntaina palkitaan sarjojen kolme parasta tavarapalkinnolla ja kolme parasta Suunnistavan Uudenmaan seuraa edustavaa aluemestaruusmitaleilla. Sunnuntaina avoimen viestin voittaja palkitaan tavarapalkinnolla.

Palkinnot jaetaan H21 ja D21 sarjoissa sekä nuorten sarjoissa (H/D10RR – H/D20) kuulutuksella ilmoitettavana ajankohtana tulosten valmistuttua. H/D35 ja vanhempien sarjojen palkinnot jaetaan infosta tulosten valmistuttua. Palkintoja ei toimiteta jälkikäteen.

Kaikille lauantaina H/D10RR, H/D11TR, H/D12, H/D13 ja H/D14 -sarjoissa suunnistaville on maalissa jaossa palkinto.

Tulokset, väliajat
Tulokset löytyvät vain kisasivuilta. Myös infosta voi kysyä tuloksia.

Vessat
Vessoja on kilpailukeskuksen välittömässä läheisyydessä. Lähdössä 1 on käytössä yksi vessa.

Pesupaikka
Kilpailukeskuksessa ei ole pesupaikkaa, mutta mutta pienet pukusuojat pyritään tarjoamaan sekä miehille että naisille

Ensiapu
Ensiapupiste on kilpailukeskuksessa infon vieressä. Maastossa ei ole ensiapupisteitä, mutta lähtöpaikoilta on puhelinyhteys kilpailukeskuksen ensiapuun.

Kahvila
Espoon Suunnan kahvio tarjoaa kahvia, sämpylöitä, pullaa ja muuta hyvää syötävää ja juotavaa. Grilli on myös kuumana molempina päivinä. Yleisimmät erityisruokavaliot on pyritty huomioimaan. Maksuvälineenä kelpaavat maksukortit, MobilePay sekä käteinen.

HUOM! Ota oma kuppi mukaan, niin saat kahvin/teen siihen kahvilasta edullisemmin.

Seurateltat
Kilpailukeskukseen ei valitettavasti saa pystyttää seuratelttaa. Beachflagit ja viirit ovat sallittuja.

Muksula
Muksulaa ei ole.

Varusteiden myynti
Paikalla on Suunnistajan Kaupan varustemyynti.

Jätteiden käsittely
Kilpailukeskusalueella on jätteitä varten keräyspisteitä. Ole ystävällinen, älä roskaa luontoa.

Löytötavarat
Toimitetaan infoon. Kilpailun jälkeen löytötavaroita voi kysellä toiminnanjohtaja Juuli Leskiseltä (toiminnanjohtaja@espoonsuunta.fi).

Kuntosuunnistus
Kuntosuunnistus on tarjolla lauantaina. Ilmoittautuminen ennakkoon Navisportin kautta tai paikan päällä infoon. Osallistumismaksu on 12 € ja Emit-vuokra on 5 €. Kuntosuunnistusradan voi kiertää myös ilman Emit-korttia. Maksut infoon ja maksuvälineenä käyvät maksukortit, MobilePay sekä käteinen. Myös valtaosa erilaisista liikuntaetukorteista/seteleistä käyvät: Smartum (SmartumPay), Edenred (MyEdenred mobiilimaksu), Eazybreak ja ePassi (mielellään sovellus).

Lähtö kuntoradoille klo 11-13 lähdöstä 1. Ratavaihtoehtoina 3, 5 ja 7 km. Lasten avoimille radoille voi lähteä suunnistamaan kilpasarjojen lähtöjen jälkeen klo 12-13. Lasten avoimille radoille voi ilmoittautua etukäteen Navisportissa tai paikan päällä infoon. Lasten avoimet radat lähtevät samasta lähdöstä lasten kilpasarjojen kanssa eli lähdöstä 2.

Keskeyttäneet
Kisan keskeyttämään joutuneen pitää kulkea joko infon tai maalin kautta ja ilmoittaa keskeyttämisestä. Mikäli tämä ei esim. loukkaantumisen takia ole mahdollista niin pyydetään, että keskeyttäneen kilpailijan seurakaveri tms. ilmoittaisi keskeyttämisestä joko maaliin tai infoon.

Tuomarineuvosto:
Lauantai (AM-pitkä)

Aleksi Leskinen, Lynx (pj)
Ingela Mattsson, Pargas IF
Tuomas Hapola, Raja-Karjalan Suunnistajat
Sunnuntai (AM-viesti) 
Arttu Syrjäläinen, Helsingin Suunnistajat (pj)
Aino Mänkärlä, Lynx
Jorma Helin, Rasti-Jyry

 

 

Kilpailunjohtaja Lari Pernu

puh 050 4366 803
lari.pernu[at]gmail.com

Ratamestariryhmä Jouko Jylhä, pj

Hanne Hilo

Mikko Määttälä

Antti Pasanen, lasten radat

Valvoja Johan Uusimäki (OK77)
Tulospalvelu Akseli Galkin

Pietari Hyvärinen

Tiedottaja Hanna Raasakka

puh 050 3608748

hanna.raasakka[at]kolumbus.fi

 

Yhteydenotot:
Kilpailun tiedottaja
Hanna Raasakka
hanna.raasakka[at]kolumbus.fi

Tervetuloa suunnistamaan Inkooseen!

Espoon Suunta ry