Ratamestarilta

17.9.2017

Harjoittelualuekielloista  

Alkusanat 

Kilpailun aikana eräs nuorisovalmentaja näytti minulle ennakkoarvionsa siitä millainen tulisi nuorten rata olemaan. Se oli noin 70%n matkasta lähes täysin oikein arvattu ja muiltakin osin oikean suuntainen.

Miesten ja naisten sarjojen osalta tarjoan pullakahvit niille, jotka olivat laatineet oikean ennakkoarvion ratojen kulusta. 

 Maastosta 

Kellonummen SM- viestin alue on Espoon Suunnan ja OK77n yhteinen ja sen lisäksi maastoalueen pohjoisosaan ulottuu Helsingin Suunnistajien Pirttimäen kartta. Näiden seurojen lisäksi alueella järjestää kuntorasteja useat muut suunnistusseurat sekä muut harrastussuunnistusta tarjoavat tahot. Alue on myös todettu olevan kelvollinen arvokilpailulle.  

 Harjoittelukiellon asettamisesta 

Espoon Suunnalle myönnettiin 2014 SM-viesti R1 –järjestäminen. Samassa yhteydessä OK77 lle myönnettiin 2016 SM-pitkä Meikoon ja tämä aiheutti osaltaan lisäpaineita Kellonummen hyödyntämisestä mm. Taitoharjoitusten osalta. 

Maastoalueen voimakkaiden käyttöpaineiden takia ei ollut mahdollista, että esim. koko Kellonummi-Brobacka alue olisi asetettu kolmeksi vuodeksi pois suunnistuskäytöstä. Tässä tilanteessa tehtiin SM-viestin maastorajaus niin, että keskeinen maasto saatiin harjoittelukieltoon ja toisaalta mahdollistettiin esim. Kuntorastien edelleen pitäminen Kellonummelta. Harjoituskielto asetettiin niin, että se koski vain SM-viestiin osallistuvia ja näiden valmentajia, koska tavallisia kuntosuunnistajia ja veteraaneilta oli turha kieltää maastossa liikkuminen. Kaikkia eivät harjoittelukiellot tavoita. Kellonummellakin kävi niin, että eräs ostokarttojen varassa toimiva seura vei kuntorastiratansa harjoittelukieltoalueen sisään. 

Ulos alueelta 

Harjoituskiellon asettamisvaiheessa oli vain hyvin karkeat luonnokset radoista. Suunnittelun edetessä kävi ilmi, että erityisesti hyvän miesten radan sijoittaminen kieltoalueelle oli haasteellista. 

Tässä vaiheessa päätettiin ratojen viemisestä myös harjoituskieltoalueen ulkopuolelle ja näin saatiin miesten radalle kaksi pitkää rastiväliä, joita ei varmastikaan oltu arvattu etukäteen. Jos taas harjoituskieltoalueen rajoja olisi muutettu niin sen jälkeen olisi kisaratojen peruskoulun ollut helposti arvattavissa. Tässä kohdin on hyvä muistuttaa, että Espoon Suunnalla ei ollut joukkueita miesten ja naisten sarjoissa. (Tässä kohdin on hyvä muistuttaa, että Espoon Suunnalla ei ollut joukkueita miesten ja naisten sarjoissa. )

Hyvin monien aluetta käyttävien tahojen takia oli myös mahdotonta tehdä salaista harjoituskieltoalueen laajennusta.  

Vanhasta muistista suunnistamisesta 

Kilpailuratojen vienti harjoituskieltoalueen ulkopuolelle tuli varmasti yllätyksenä. Siinä vaiheessa, kun kilpailija siirtyi harjoituskieltoalueelta harjoitusmaastoon, syntyy helposti ”tuttu juttu” ajatus ja suunnistus jatkuu vanhasta muistista eikä kädessä olevan kartan avulla. Tällä kertaa uudessa kartassa oli mm. kohtuullisen käyttökelpoinen polku, joka vanhasta kartasta puuttui.

16.9.2017

Harjoituskieltoa ja reittihärveliä

SM-viesti on nyt käyty. Ratamestari kiittää kaikille kisaan osallistujia ja palaa tällä palstalla sunnuntain aikana harjoittelukieltoalueasioihin.

Nyt on ajankohtaista käydä piirtämässä taikka GPS-lataamassa oma reitti Reittihärveliin

 

14.9.2017

Suunnistusasu: vapaa mutta pakollinen

Ratamestarikiireiden keskellä tuli keskiviikkona käytyä kuntorasteilla Nuuksion Kurjolammella. Maasto oli sama kuin muutama vuosi sitten pidetyissä R1 SM-viesteissä Nuuksiossa. Tulevan viikonlopun SM-viestin odotustenhallinnan kannalta, etenkin kauempaa kisoihin tuleville, on syytä todeta, että maastot ovat hyvin toisistaan poikkeavat, vaikka molemmat maastot Nuuksioon kuuluvat. Jos Kurjolammen ”lentokenttä” avokallioilla olisi hyvinkin kevyt varustus paikallaan niin Kellonummella on etenkin ensimmäisillä osuuksilla syytä valita asu sellaiseksi, että sillä on mukava sukeltaa niin reheviin notkopaikkoihin, tunkea kuusipuskien läpi kuin loikkia runsaiden tuulenkaatojen yli. Myös Kellonummelta löytyy avokalliota mutta ne ovat usein miten johonkin suuntaan kaltevaa ja näin sateisen kesän ja syksyn jäljiltä erittäin liukkaita, joten jalkinevalintaan on syytä hetki paneutua. Ja myös kilpailukeskuksessa on syytä olla vedenpitävä jalkine.

P.s Piikkarit ovat kielletty joten siltä osin vapaus on rajoitettua.

Kilpailun yleisistä asioista tarkemmin valvojien lausunnossa.

5.9.2017

Dinosauruksia ja muita metsän eläimiä

Jukolan viestissä oli suunnistajilla mahdollisuus kohdata yhdellä rastilla karhu. Suunnistuksen SM-viestissä suunnistajan ei pidä säikähtää jos maastossa ilmaantuu näkökenttään T-Rex dinosaurus, villisika taikka muu hieman eksoottisempi metsän eläin.

Kilpailumaastoon sijoittuu paikallisen jousiammuntaseuran maastoammuntarata, jonka maalitauluina on niin eläinsilhuetteja kuin perinteisiä maalitauluja. Maastossa on myös erilaisia muita ammuntaratoihin liittyviä kevyitä rakennelmia.

Kisan jälkeen voi sitten kilpailukeskuksessa jutella mitä eläimiä kukin on osuudellaan nähnyt vai kävikö niin, että oma rata ei osunut lainkaan jousiammunta-alueelle

Kuva. Eläinsilhuetti SM-viestimaastossa

P.s Kilpailun jälkeen jousiammunta-alueella suunnistetaan lähtökohtaisesti vain aina siitä erikseen jousiammuntaseuran kanssa sopien.

 

8.7.2017

 

SM-viesti R1 ratamestari paljastaa hajonnat

Viestisuunnistuksen 2017 Suomen mestaruudet, ryhmä 1, ratkotaan Espoossa. Kilpailumaasto on juuri ja juuri Kehä 3:n ulkopuolella. Siitä huolimatta tarjolla on hyvin täysipainoinen suunnistuskilpailu. Jotta valmistautumisen kisaan olisi kaikilla optimaalista niin tässä vaiheessa voidaan jo paljastaa kisat oleellisimmat hajontamenetelmät. Ne ovat fysiikan, suunnistustaidon, reitinvalinnan sekä ehkä vähäisimpänä hajontarastien aiheuttama hajonta.

Suunnistajien fyysisiä kuntoeroja tulee maastopohja ja muodot korostamaan. Nuuksion eteläosassa on jyrkkäpiirteisiä kalliomäkiä ja pehmeitä suonotkoja, joiden ylittäminen mittaa fyysistä suorituskykyä keskimääräistä suomalaismaastoa tiukemmin. Maasto on laajalti myös suojelualuetta, joten tuulenkaatoja ja muita vanhoihin metsiin liittyviä fyysisiä esteitä tulee osumaan suunnistajan matkalle.

Osittain hyvinkin pienipiirteinen ja toisaalta epämääräistä tasamaata ja kuusikkokorpirinteitä sisältävä maasto korostaa myös mahdollisia suunnistustaidon puutteita hajontatekijänä.

Tavanomaisessa suomalaismaastossa perusreitinvalintana viivalla pysyminen voi olla toimiva vaihtoehto. SM-maastossakin se on pääosin mahdollista, mutta mitenkään optimaalinen vaihtoehto se ei useinkaan ole.

Edellä olevan perusteella on jo lukijakin on varmaan vakuuttunut, että aikuisten ja ikäluokkien parhaat joukkueet selviäisivät ilman mitään hajontasysteemejäkin. Se ei kuitenkaan taitaisi suurinta osaa kilpailijoista ilahduttaa, joten hajontarasteja on osuuksille asetettu.

Jälkikirjoitus: Koska joukkueiden suoritusten hajonta tulee olemaan keskimääräistä laajempi on ratapituudet mitoitettu niin, että keskimääräiselläkään suunnistajalle ei tule kohtuuttoman pitkä kisa SM-sprintin aattona.

 

SM-viesti 2017 R1. Maastossa yhden rastin luona odottava mänty

SM-viesti 2017 R1. Tämän jykevän haavan alitse tulee useampi suunnistaja taivaltamaan